Maailmanpolitiikan mannerlaattojen saumakohdissa tapahtuu juuri nyt kaikenlaista. Seuraavassa joitakin esimerkkejä:
Venäjä on yrittänyt pitkään liehitellä Kiinaa liittolaisekseen ilman isompaa vastakaikua. Kiina on keskittynyt ennen kaikkea omaan talouskehitykseensä, eikä se ole halunnut sotkea käsiään Venäjän uhitteluihin. Viime aikoina Kiinan johto on kuitenkin alkanut kantaa huolta omasta asemastaan, ja autoritaarisen hallinnon vahvistamispyrkimyksissä se on samalla puolella Venäjän johdon kanssa. Kumpikaan ei siedä länsimaiden saarnoja demokratian ja ihmsoikeuksien kunnioittamisen tärkeydestä. Myös sotilaallisella ulottuvuudella yhteistyö on noussut uudelle tasolle, mistä kertoo muun muassa vähän aikaa sitten pidetty ydinpuolustukseen keskittyvä sotaharjoitus.
Tilanne Etelä-Kiinan merellä on kiristynyt Kiinan lähetettyä kokonaisen pienen armadan kalastus- ja merivartioaluksia Japanin omina pitämilleen saarille sekä rakentamalla alueelle kiitoradan ja halleja, joita voidaan käyttää taistelukoneiden sijoittamiseen alueelle. Koska myös Japanin johto pelaa kansallismielisyydellä eikä kummallakaan ole varaa menettää kasvojaan, asetelma voi kärjistyä konfliktiksi molempien tahtomattakin.
Nato-maa Turkki etääntyy lännestä presidentin yrittäessä pystyttää maahansa itsevaltaisen hallinnon. Venäjän kanssa suhteita ollaan lämmittelemässä pahan välirikon jälkeen presidentti Erdoganin pyydettyä anteeksi Venäjän johdolta maan taistelukoneen tuhoamista. Osin kyse on samankaltaisesta autoritaaristen johtajien keskinäisestä yhteisymmärryksestä kuin Kiinan ja Venäjän välillä, mutta ystävyydellä on rajansa. Venäjän johto ei taivu pitämään Turkkia tasa-arvoisena ja merkittävänä yhteistyökumppanina siten kuin turkkilaiset odottavat, eikä Venäjä taloustilanteensa vuoksi kykene tarjoamaan Turkille läheskään sellaisia hyötyjä kuin maa tarvitsee omissa kasvupyrkimyksissään. Mutta silti kyse on merkittävästä liikahduksesta strategisesti äärimmäisen tärkeällä lähi-Idän alueella.
Syyrian kansannousu näytti hetki sitten kallistuvan demokraattisten voimien tappioksi Aleppon saartorenkaan sulkeutumisen myötä, ja tämän kehityksen tärkeimpänä tukena ovat olleet Venäjän vajaa vuosi sitten aloittamat massiiviset ilmapommitukset opposition hallitsemilla alueilla. Nyt kuitenkin oppositio on saanut uutta virtaa ja myös Yhdysvallat on presidentinvaalien lähestyessä alkanut terävöittää otettaan demokraattien ehdokas Hillary Clinton jo pitkään toivomalla tavalla. Venäjä halutaan painostaa todellisiin neuvotteluihin Syyrian kriisin ratkaisemiseksi, eikä ratkaisu pidä sisällään nykyisen tyrannin pysymistä vallassa. CIA:n entinen varajohtaja ja Hillary Clintonin vaaliorganisaatiossa nykyisin työskentelevä Michael Morrell antoi äskettäin CBS-televisiokanavalle selkokielisen lausunnon siitä, mistä Yhdysvaltain painostustoimissa voisi olla kyse.
Myös Ukrainan tilanne on jälleen kiristynyt. Ammuskelu rintamalinjalla on vilkastunut, ja vähän aikaa sitten Luhanskin alueen separatistikomentaja haavoittui hänen autoaan vastaan suunnatussa attentaatissa. Venäjä syyttää Ukrainan turvallisuuspalvelua Krimillä suoritetusta operaatiosta, jonka yhteydessä käydyssä tulitaistelussa kuoli kaksi venäläistä. Presidentti Putin on uhannut vastaiskulla, ja ukrainalaisten ilmoituksen mukaan Venäjä on vahvistanut asevoimiaan Krimillä Ukrainan hallitseman alueen läheisyydessä. Kyse voi olla heidän mukaansa hyvinkin uuden hyökkäyksen valmistelusta.
Kansainvälinen tilanne on siis jännittyneempi kuin aikoihin. Pääsyy tähän on Venäjän johto, joka on jo jonkin aikaa toiminut aivan kuin sillä ei olisi ydinpelotteensa vuoksi mitään vaaraa joutua vastuuseen tekemisistään. Nyt kuitenkin länsimaiden johtajien mitta alkaa täyttyä, ja seuraukset näkyvät muun muassa sotaonnen kääntymisenä Aleppossa. Toisaalta Venäjällä ovat duuman vaalit lähestymässä ja presidentinvaalitkin tulevat runsaan puolentoista vuoden kuluttua. Maan johto voi hyvin katsoa tarvitsevansa uusia ulkoisia uhkia ja mieltä nostattavia näyttöjä Venäjän sotilaallisesta suorituskyvystä kansan yhdistämiseksi johtajansa taakse. Laajojen sotatoimien alkaminen Ukrainassa voisi palvella tätä tarkoitusta. Lisäksi presidentti Putin voi laskea selustansa juuri nyt vahvaksi lämmenneiden Kiina-suhteiden ansiosta ja läntisen rintaman hajoillessa siten kuin muun muassa Turkin käyttäytyminen ja Britannian EU-ero osoittavat.
Aika näyttää, onko kyse vain tavanomaisesta maan värähtelystä vai tulossa olevan isomman järistyksen ennusmerkeistä.
Meidän suomalaisten kannattaa muistaa Itämeren alueen rooli isommassa kokonaisuudessa, onhan Venäjä vähän aikaa sitten ilmoittanut kutsuvansa alueen maat konsultaatioihin Moskovassa. Meillä toivotaan keskustelua transpondereista, mutta varsinaisena tarkoituksena voi olla uhkausten esittäminen vastatoimista, joihin Venäjä aikoo ryhtyä reaktiona Naton puolustuksen vahvistamistoimiin tällä alueella.
Lisäksi kannattaa muistaa Venäjän johdon mieltymys strategisiin yllätyksiin. Sen toimintatapoihin kuuluu maailman huomion kohdistaminen yhdelle alueelle samalla kun kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan varsinaisen iskun toteuttamista jossakin aivan toisaalla.