Tämän vuoden toukokuussa Adidas ilmoitti, että vuonna 2017 se aloittaa urheilujalkineiden valmistuksen uudelleen Saksassa Ansbachissa. Saksan tehtaan lisäksi yrityksen tavoitteena on avata toinen tehdas Yhdysvaltoihin saman vuoden aikana. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan kaikki sen jalkineet oli valmistettu alihankkijoilla Aasiassa. Myös Nike on suunnittelemassa valmistuksen aloittamista uudelleen Euroopassa.
Adidaksen ja Niken suunnitelmat eivät kuitenkaan ole merkkejä siitä, että teollinen työ olisi palaamassa rikkaisiin länsivaltoihin Aasian ja muiden maanosien muista halvan työvoiman maista. Se on merkki siitä, että teollinen työ on katoamassa kokonaan. Uudet tehtaan tulevat nimittäin olemaan lähes täysin automatisoitua tuotantolaitoksia, joiden työllistävä vaikutus tulee olemaan minimaalinen.
Näiden robotiikan ja tekoälyn kehityksen aiheuttamien muutosten valossa Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana yhdeksi keskeiseksi teemaksi noussut teolliseen tuotantoon liittyvien töiden "tuominen takaisin" Yhdysvaltoihin esimerkiksi Kiinasta ja Meksikosta tuntuu epärealistiselta ja omituisen jälkijättöiseltä. Erityisesti Trump ja Sanders, mutta myös Clinton uskottelevat kilvan äänestäjille, että ilman Kiinaa ja "epäreiluja kauppasopimuksia" Yhdysvaltain teollisuustuotanto nousee hetkessä taas uuteen kukoistukseen ja sadat tuhannet teolliset työpaikat syntyvät uudelleen – huomioimatta sitä tosiasiaa, että teollinen tuotanto on nyt jo Adidaksen esimerkin mukaisesti palaamassa takaisin Yhdysvaltoihin, mutta ilman niitä menneen ajan työpaikkoja.
Tulevina vuosikymmeninä työelämä tulee käymään läpi vallankumouksellisen myllerryksen, vanhojen töiden ja ammattien kadotessa ja uusien syntyessä. Tähän pitäisi valmistautua nyt; ei haikailemalla takaisin menetettyyn vanhaan tayloristiseen tuotantotalouteen, vaan kehittämällä tulevan työväestön taitoja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin, luomalla uutta yritteliäisyyttä korkean jalostusasteen ja tietotyön piiriin ja kehittämällä työmarkkinoita esimerkiksi perustulon avulla joustavammiksi ja erilaisia työsuhteita paremmin mahdollistaviksi.
Vaikka tämä on monien muiden toimesta tullut lausutuksi on useaan kertaan, ansaitsee se tulla sanotuksi jälleen: nykyisen hallituksen toimet kilpailukykysopimuksen kaltaisella 6 minuutin päivittäisen työajan pidennysnäperryksellä ei näihin haasteisiin vastata. Varsinkaan kun samalla leikkaamalla tieteestä, tutkimuksesta ja koulutuksesta nakerretaan tulevaisuuden talouden perustuksia. Se on vain meidän oma härmäläinen versiomme yhdysvaltalaisesta savupiippunostalgiasta. Kiina, joka on tähän asti ollut taloudellisesti suurin voittaja teollisen työn uudelleenjaossakin on ymmärtänyt tämän. Sen panostukset koulutukseen ja tuotekehitykseen ovat olleet rajussa kasvussa ja tulevat pian ohittamaan niin Yhdysvaltain kuin EU:n tason.