Wikipedia: ”Barokki oli taidesuuntaus, jota sävytti suurellisuus. Se käytti mahtipontisuutta luomaan draamaa ja jännitettä maallisen vallan ilmaisukeinona. Yläluokka näki sen dramaattisen tyylin keinona vaikuttaa vierailijoihin ja ilmaisemaan voittoisaa valtaa ja hallitsemista”.
Kuulostaako tutulta? Tuolle ajalle ja ukkojen peruukeille varmaan itse kukin naureskelimme peruskoulussa. Ja nyt sitten elämme oikeasti samanlaista historiallisesti epätyypillistä aikaa.
Yli varojemme. Idealismien ohjaamana. Ei huolta huomisesta, kunhan nyt on kaikki on ja näyttää hyvältä.
Näin ajattelemme. Vauvasta vaariin. Vasemmalta oikealle. Miehestä naiseen.
Muutaman sadan vuoden kuluttua tätä aikaa tullaan naureskelemaan barokin kauden tapaisena pöljyyden aikana. Barokki oli renessanssin rappiokausi, se oli aika jolloin renesanssi lähti lapasesta. Ja tämä aika on samanlainen hyvinvointiyhteiskunnan rappiokausi.
Aikamme, milloin harvaa päätöstä ei voi perustella arkijärjellä, ei voi olla kestävä.
Jos valtion hallinnon päätökset ovat määräytyvät ideologioiden eikä realiteettien pohjalta, niin se ei ole koskaan ollut kestävä tie.
Jos poliittisilla päätöksillä ruokitaan pääosin idealismia, niin se on aina lopulta johtanut vain kansan katkeruuteen.
Juuri tällaisen politiikan seurauksena on historiassa syntynyt vakavia ääriliikkeitä ja hirmuhallintoja.
Kun ns. mielipide-eliitin lempipuheenaihe on kestävyys, niin silloin on hyvä kysymys: tällaisenko hyvinvointivaltion me aiomme antaa perinnöksi lapsillemme?