Lukuvuosi alkoi, ja moni innokas oppilas aloitti opintiensä tai ainakin uudet haasteet uusien oppiaineiden myötä. Miten helppoa onkaan puhaltaa tuo into kumoon opiskeltavan asian kannalta täysin toisarvoisilla seikoilla.
Esimerkiksi biologian arvosanan ei tule olla kuvaamataidon arvosana. Monella paikkakunnalla lapset keräävät yhä kasvikansionsa, prässäävät kasvit, merkitsevät kasvupaikat, poimimisajankohdat, latinankieliset nimet ja suomenkieliset nimet paikoilleen. Opettaja arvostelee kansion - ja antaa paremman arvosanan, jos kansio on hienosti tehty. Samoin maantiedon, historian ja monen muun oppiaineen projektitehtävissä: työn jäljellä on suuri merkitys arvosanaan. Ei niin saa olla! Vain kansioon kerättyjen tietojen tulee olla merkitseviä arvosanaa määriteltäessä.
Kaikilla ei ole yhtä hyvä käsiala, kaikkien silmän ja käden yhteistyö ei ole aivan loistavaa. Eikä kaikilla ole kotona isosiskoa, joka tekisi työn oppilaan puolesta, tulostinta, jolla voisi oikaista, tai ei ainakaan tulostimessa mustetta!
Miksi, jos kasvit on kerätty ja oikeat tiedot hankittu, lasta rangaistaan huonolla arvosanalla kun hänellä on huonompi käsiala kuin jollain muulla? On paljon mahdollista, jopa todennäköistä, että se lapsi, joka on räpeltänyt vajavaisilla taidoillaan sen kansion jotenkuten kasaan, on nähnyt sen eteen paljon enemmän vaivaa kuin se toinen, jolle rivillä pysyminen ja kasvien kauniisti asetteleminen on helppoa kuin heinänteko?
