Eräs tuttavani kyseli kerran, että minä sinä ihmispolo oikein teet työksesi? Oli vaikea vastata yhdellä sanalla.
Tässä kuitenkin jotain työstäni. Julkaisin viimeisessä Suomen Kuvalehdessä artikkelin, jossa kerron siitä enemmän. Artikkelini ( http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/salaiset-arkistot-paljastavat-ukrainan-kgb-taisteli-neuvostoliiton-yhtenaisyyden-puolesta-loppuun-asti/) perustuu Ukrainan KGB:n arkistoihin ja asiakirjoihin vuodesta 1917- 1991 saakka. Niissä on kymmeniä tuhansia sivuja dokumentteja ja ne muodostavat tärkeimmän nyt auki olevan neuvostoajan arkistokokonaisuuden.
Tämän arkiston avautuminen ”Euromaidan 2014” jälkeen oli merkkitapaus Venäjän-tutkijoiden keskuudessa. Venäjän neuvosto-ajan dokumenttien saanti on vuosien aikana jälleen vaikeutunut. Samoin KGB:n arkisto pysyy visusti suljettuna. Oli siksi itsestään selvää, että Kiovan KGB:n arkiston saaminen vapaasti tutkijoiden käyttöön oli valtava saavutus.
Kyseessä on kansainvälisestikin huomattava asia. Kiovan KGB:n arkistot olivat Neuvostoliiton salaisen poliisin kolmanneksi tärkein filiaali. Näitä dokumentteja voi löytää muualta vapaasti ainoastaan Tallinnasta tai Tbilisistä, Georgiasta. Näyttää siltä, että siellä säilyneet dokumenttikokonaisuudet eivät ole niin laajoja eikä ruohonjuuritason toimintaa olen säilynyt kovin kattavasti.
Tutkijan tehtävä ei ole ollut kuitenkaan helppo. Neuvostoliiton hajotessa osa arkiston materiaalista on ilmeisesti siirretty Moskovaan tai tuhottu. Toisaalta, sinne jääneen materiaalin kartoittaminen ei ole helppoa, sillä pääosa entisistä arkistotyöntekijöistä erotettiin samalla kun valta vaihtui. ”Euromaidanin” seurauksena sikäläinen arkistolaitos uudistui ja entisen vallan kannattajien oli aika lähteä. Tutkijat jäivät aluksi tyhjän päälle. Suunnistautuminen arkistossa pelkkien yleisluontoisten numeroiden tai mainintojen mukaan on vaativa tehtävä.
Arkiston antama materiaali on ainutlaatuista sillä se on alueellisesti kattavaa ja se antaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua pelätyn ”kolmen kirjaimen” todellisuuteen. Ensimmäinen huomio on oikeastaan se, että KGB kärsi kuten kaikki neuvostoinstanssit byrokratiasta ja raskaasta hallinnosta. Sen kirjanpito on hukkua hallinnollisiin ohjeisiin ja määräyksiin esimerkiksi siitä mitä erilaisille ”agenteille”, ”tiedottajille”, ja ”luotetuille ihmisille” on maksettava mitättöminä korvauksina. Samoin sen oman kurinpidon paperit kertovat ”operatiiveista”, jotka lähtevät Sotšiin huvittelemaan kymmeneksi päiväksi tai siitä miten joku ”täysivaltainen” työntekijä palkitaan 20 palveluvuoden jälkeen.
Hitaudesta huolimatta KGB oli eräitä Neuvostoliiton toimivimpia organisaatioita. Sen verkostot ulottuivat joka puolelle, ja kuten monissa sen dokumenteissa epäsuorasti todetaan – kyse on lopulta väestön kontrollista. Toisaalta, vaikka Ukraina ei ollut Suomen naapuri ,oli sillä tiedustelussa oma ”Suomi-linjansa”. Suuren terrorin aikana sen tehtävänä oli löytää Suomen ”erikoispalveluiden” agentteja. Myöhemmin ennen talvisotaa se aktivoitui kunnolla.
Artikkelissa käytettävät dokumentit ovat fond no. 16 kokonaisuudesta, jossa ovat GPU-KGB/Ukrainan sekretariaatin asiakirjat. Näissä yleisissä raporteissa informoitiin tasavallan ja tietenkin myös maan korkeinta poliittista johtoa Ukrainan asioista. Arkiston kokonaisuudessa on mukana tietenkin sen jokaisen päähallinnon asiakirjojen lisäksi myös fond no. 60, johon on sijoitettu paikallisten KGB:n agenttien henkilökohtaiset ja työskentelyasiakirjat.
Mutta kuten eräs amerikkalainen kirjailija, Mark Twain on kerran todennut:”….se onkin sitten jo toinen juttu…”.
Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori