Suomalainen koulujärjestelmä on maailman parhaiden joukossa. Tätä ei käy varmaan kenenkään kiistäminen. Kehitys on kuitenkin loppumaton prosessi eikä paikalleen auta jäädä. Vaikka asiat ovat hyvin ei hyvänolontunteeseen auta tuudittautua. Erään hyödyllisen näkemyksen mukaan kehityksen suunta on joko eteenpäin tai regressio takaisin vanhaan kehittymättömämpään vaiheeseen.
On erityisen kiitettävää, että Suomessa on harjoitettu politiikkaa, jonka seurauksena maahan on muodostettu yleinen opiskeluoikeus ja velvollisuus. Tämä on hienoimpia innovaatioita maailmanpolitiikan historiassa, josta tulee pitää kynsin ja hampain kiinni. Erityisesti nykypäivän leikkausinnovaatiopolitiikan aikana on tärkeää puolustaa koulutusjärjestelmää ja tuoda selkeästi julkisuuteen esille, mitä kaikkea hyvää se on kansantaloudellemme ja yhteiskunnallemme luonut.
Peruskoulun opetussuunnitelma on toimiva, mutta ei kuitenkaan lähellekään täydellinen. Monia oppiaineita, kuten filosofiaa ja psykologiaa olisi hyödyllistä opettaa jo peruskoulun alkuvuosista lähtien. Äidinkielen opetus on itsestäänselvän tärkeää. Myös matematiikka on erittäin hyödyllistä.
Olisi tärkeää, että jo peruskoulun varhaisista vuosista lähtien lapsia koulutettaisiin kriittiseen ja valveutuneiseen kansalaisuuteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. Yhteiskunnalliset opit olisivat näin olen myös tärkeitä peruskoululaisille. Ikävä kyllä maassamme on valloillaan ajattelumaailma, jonka mukaan mitään edes politikkaa läheltä liippaavaa ei saa kouluissa tai ylensäkään missään kuntien tai valtion instituutioissa tuoda esille.
On erikoista, ettei lapsia saa kannustaa valveutuneeseen kansalaisuuteen. En ymmärrä, millä tavalla politiikan esille tuominen julkisissa laitoksissa on uhka? Tällä vaikuttaa olevan kosketuspintaa yhteiskunnallisen ajattelun talousliberaaliin pohjavireeseen, jonka perusoletuksia pidetään itsestäänselvinä. Sellaisiahan ne eivät tietystikään ole. Poliittisilla päätöksentekijöillä ei tietenkään ole halua kasvattaa tulevia aikuisia, jotka kyseenalaistaisivat heidän ajattelumaailmojansa, sekä poliittista, että taloudellista valtaa.
Korkeakoulujen asemaa tulisi vahvistaa nykyisen heikentämisen sijaan, erityisesti nykyisenlaisina heikkoina taloudellisina aikoina. Olisi hyödyllistä, jos suomalaisissa peruskouluissa aloitettaisiin korkeakouluihin valmistava tiedekasvatus niin varhain, kuin muidenkin tärkeiden oppiaineiden opetus. Ei ole mitään syytä, miksi kuusivuotias esikoululainen ei voisi taitotasoon katsomatta oppia tutkivaa asennetta varhaisimmista koulukokemuksista lähtien.
Yksi suomalaisen peruskoulun ongelma on oppilaiden tasapäistäminen. Yksilöityä opetusta voidaan vastustaa muun muassa argumenteilla resurssien puutteesta. En kuitenkaan näe ylitsepääsemättömäksi haasteeksi sitä, että pedagogisesti taitavat opettajat voisivat taata yksilöidyn opetuksen kaikentasoisille lapsille ja nuorille. Sen suhteen peruskouluissa on vielä paljon tehtävää.
Nykypäivän valveutunut kansalainen tarvitsee monenlaisia ja monialaisia tietoja sekä taitoja. Ihmisyyden sekä sosiaalisen ja yhteiskunnallisen ympäristön lainalaisuuksien tunnistaminen olisivat taitoja, joita tulisi nykyistä huomattavasti enemmän opettaa lapsille, joiden aivot ovat vielä huomattavan oppivia ja mukautuvia. Kriittisestä ajattelusta voi näin ollen tulla lapsuudesta lähtien muovattu ajattelutapa.
Tiedon ja informaation ollessa nykyään loppumatonta, on erityisen tärkeää kehittää ihmisten kriittisen ja valikoivan ajattelun kykyjä. Esimerkiksi kaikenlaisten valemedioiden ja näiden nauttiman suosion vuoksi olisi erityisen tärkeää pelastaa mahdollisimman monia ihmisiä joutumasta valheellisen informaation uhreiksi.
Yhteiskunnalliset mekanismit, kuten poliittikkojen tai virkamiesten tapa muovat koulujen opetusohjelmaa laahaa byrokraattisuuden vuoksi aina aikaansa jäljessä. Muun muassa tietokoneenkäyttötaitoja olisi voinut opettaa aktiivisesti jo 90- luvulta ja teknologisten vallankumousten alkuajoista lähtien.
Valinnanvapauden tulisi olla keskeisellä paikalla lasten ja nuorten kouluelämässä. On tärkeää, että ihmiset voivat opiskella aloja, joihin he pystyvät luomaan voimakkaan sisäisen motivaation. Koulun tai yksittäisten oppiaineiden ei tulisi olla puuduttavaa pakkopullaa. Lukujärjestysten tulisi vastata oppilaiden kulloisiinkin tarpeisiin ja innostusten aiheisiin.
Poliittisilta päätöksentekijöiltä toivot syvällistä ymmärrystä sen suhteen, että koulutuksen kehittäminen ja parantaminen ei ole valmista, vaan sitä pitää jatkaa niin kauan kuin koulutusta ylipäänsä on olemassa. Nykyiset heikennykset ovat täysin kestämättömiä.
Matti Nikama