Syksyn koittaessa alkaa politiikan kesätauko olemaan hiljalleen ohi. Hallituspuolueet vääntävät tällä hetkellä ns. työllisyyspaketista, jonka tarkoituksena on täydentää kunnianhimotonta kiky-pakettia. Hallituksen tavoittelemasta 110 000 uudesta työpaikasta ns. kilpailukykypaketti kykenee täyttämään optimistisimmassakin skenaariossa vain noin 35 000. Nykyinen paketti ei siten riitä alkuunkaan. Samalla hallituksen kädet paikallisen sopimisen lisäämiseksi tai sosiaaliturvan muuttamiseksi kannustavammaksi ovat sidotut. Kiky:n poliittinen hinta on ollut korkea. Uudistusten viivyttely ja työmarkkinatango on syönyt hallituksen uudistumiskyvyn, sillä Perussuomalaisten poliittinen pääoma - eli kannatus - on romahtanut hallituksen toimien myötä.
Mutta mitä tulee kokoomukseen ja sen pidemmän aikavälin kehitykseen? Kokoomus on ottanut puheenjohtajavaihdon myötä uudenlaisia poliittisia painotuksia, jossa se on asemoinut itseään keskiluokan puolustajaksi ja kaikista huolenpitäväksi puolueeksi. Puolueen tuore puheenjohtaja Petteri Orpo on asemoinut kokoomusta vahvasti vasemmalle, kilpailemaan samoista äänestäjistä mm. sosialidemokraattien ja keskustan kanssa. Uudenlaisessa sosiaalipopulistisessa lähestymistavassa sen strategiana on ollut siirtää fokusta ns. keskiluokan arjen sujuvoittamiseen. Tästä esimerkkinä mm. päivähoitomaksuista käytävä keskustelu. Samanaikaisesti puolue on kääntänyt fokustaan pois fiskaalista konservatismista eli budjettikurista.
Valtiovarainministeri Orpon budjetti kasvattaa alijäämää (5,9 miljardiin) jo ennen riihessä käytäviä sulle-mulle lehmänkauppoja. Kokoomus on yhä vähemmän kakun leipoja ja kirstunvartijapuolue. Orpon “Mukana ollaan!” -linja on tarkoittanut paluuta Kataisen kauden doktriiniin, jossa pyritään mahdollisimman vasemmalle, sillä kilpailijaa oikealla ei koeta olevan. Kokoomus ei ole enää Stubbin kauden tavoin uudistava vaihtoehto vaan siitä on tullut yhä vahvemmin siniseksi väritetty demaripuolue.
Keskiluokka-retoriikka on tilastojen valossa heikosti perusteltua. Tilastokeskuksen mukaan keskipalkkaiset ammattiryhmät ovat laskeneet 250 000 palkansaajasta noin 108 000:een. Kutistuvan kansanjoukon puhutteleminen on huono strateginen valinta. Sen sijaan Kokoomuksen tulisi puhutella 1) kasvaviin matalapalkkaisiin palvelualoihin työllistyviä, joita syntyy digitalisaation ja palvelutalouden kehittymisen myötä. Kokoomuksen tulisi ymmärtää, että Suomi tarvitsee tämän myötä ratkaisuja sosiaaliturvan ja työnteon yhdistämiseen, eli jonkinlaisen perustulomallin tai negatiivista tuloveroa. Tällä hetkellä perustulokeskustelua dominoi Vihreät ja Keskusta.
2) Korkean tuottavuuden asiantuntija-ammatit lisääntyvät. Tälle yleensä kaupungeissa tai esikaupungeissa asuvalle korkeatuloiselle äänestäjäsegmentille ei uppoa trumpilainen keskiluokkanostalgisointi. Heille tulisi sen sijaan tarjota mahdollisuuksia kansainvälistyä, kilpailukykyistä verotusta sekä alhaisempaa regulaatiota mm. digitaalisten alustojen hyödyntämiseksi. Tämänkaltainen tulevaisuusretoriikka on unohdettu Orpon kokoomuksessa.
Myös kansainvälisyys- sekä EU-painotus on Stubbin syrjäyttämisen jälkeen käytännössä kuopattu. Sisäpolitiikka on vallannut tilaa tältä. Linjaus on huolestuttava, sillä nyt jos koskaan kansainväliset painotukset ovat tärkeitä mm. Venäjän aggression vuoksi. Näyttääkin siltä, että kansainvälinen politiikka on jätetty yksin ulkoministeri Timo Soinin ja tasavallan presidentin harteille. Presidentin transponderisekoilu olisi vaatinut vastinpariksi linjakasta kokoomusta. Tuhannen taalan paikassakin Kokoomus on hiljaa, koska Orpo haluaa näyttäytyä presidentin luottomiehenä.
Väitän, että valittu keskiluokka-strategia on puolueen tulevaisuuden kannatuksen kannalta äärimmäisen huono valinta. Tähän on useitakin syitä. Uskon, että valittu strategia johtaa pitkällä aikavälillä kokoomuksen kujajuoksuun.
Ensimmäinen syy on se, että politiikka muuttuu kokoajan henkilökeskeisemmäksi puoluekeskeisyyden sijaan. Tämä on ymmärretty mm. Vihreissä, jossa samassa puolueessa on kiinnostavia ja erilaisia asiantuntijapersoonia kuten Soininvaara, Ville Niinistö, Antero Vartia ja Emma Kari. Tämä laaja kansanliike, jossa on kiinnostavia hahmoja laidasta laitaan kerää suurta kannatusta kasvavissa kaupungeissa, joissa urbaani elämäntapa ja arvoliberaalius on kasvava trendi. Äidinmaito ei määrää enää puoluekantaa - vaan kiinnostavat ja jopa räiskyvät persoonat.
Toinen syy kujajuoksuun on suututetut yrittäjät. Yrittäjäkenttä on luisunut vahvasti Keskustan haltuun, johtuen siitä että Kokoomus on laiminlyönyt ko. ryhmän kuuntelemisen. Yrittäjäkentässä ajatellaan laajasti, että kokoomus on pettänyt antamansa lupaukset. Puheista huolimatta yrittäjät eivät ole päässeet työmarkkinapöytiin. Paikallinen sopiminen vesitettiin käytännössä kokonaan ja politiikkaa tehdään suuryritysten intresseistä käsin. Kokoomus on siirtänyt fokuksensa yhä vahvemmin yrittäjistä (keski- ja suurituloisiin, akavalaisiin) palkansaajiin.
Kolmas keskeinen syy on sukupolvenvaihdos. Kokoomuksessa on eläköitymässä suuri määrä veteraanikansanedustajia, joiden äänestäjät ovat hyvin henkilöuskollisia. Mm. Ben Zyskowicz, Pertti Salolainen ja Ilkka Kanerva tuskin asettunevat enää vuonna 2019 ehdolle. Lisäksi syrjäytetty puheenjohtaja Stubb siirtynee muualle. Nämä väistyvät edustajat jättävät MASSIIVISEN määrän liikkuvia ääniä muille puolueille poimittavaksi.
Neljäs syy tulee olemaan puheenjohtajavaalin kaunat. On epäselvää miten kokoomuksen ns. “stubbilaiset” tai lepomäkiläiset” jaksavat roikkua mukana. Tietojeni mukaan haavoja ei olla paranneltu ollenkaan. Etenkin Lepomäen kannattajat eivät saaneet Orpon kokoomuksessa omia edustajiaan päättäviin asemiin ja Stubbin on arvioitu lähtevän pois eduskunnasta hyvinkin pian. Puolueen markkinaliberaali siipi ja äänestäjäkunta ei koe nykyistä puoluejohtoa omakseen.
Viides syy on älyllisen kunnianhimon laskeminen. On mahdollista, että puolueen älykkösiipi kyllästyy sosiaalipopulimiin ja sellaisen puoluejohdon peesailuun, jonka kanssa he ovat fundamenteista eri mieltä. Radikaaleilla ja älyllisillä uudistusesityksillä ei jatkossa saavuta asemia Orpon kokoomuksessa, vaan peesailevalla laumakäyttäytymisellä eli “#mukanaolemisella”.
Tällä kehityksellä kokoomuksen ongelmat kasautunevat eduskuntavaaleihin 2019, joissa tulee olemaan ennätysmäärä aiemmin kokoomuslaisia, nyt kodittomia ääniä. Kokoomuksen tukijoista on jäämässä ilman kotia nimenomaan sen valovoimaisimpien ehdokkaiden äänestäjiä. On epäselvää ketkä puolueessa kykenevät lunastamaan nämä äänet. En usko, että esimerkiksi Pia Kauma tai Raija Vahasalo onnistuu korvaamaan Lepomäkeä tai Stubbia Uudellamaalla, jos nämä päättävät olla asettumatta ehdolle. Sama tilanne on edessä myös Helsingissä.
Uusjakoon saattavat tulla jo 2019 eduskuntavaaleissa seuraavat äänipotit:
- Ben Zyskowicz (eläköityminen) 15395
- Ilkka Kanerva (eläköityminen) 9183
- Eero Lehti (eläköityminen) 4385
- Elina Lepomäki (kyllästyminen älylliseen populismiin) 6541
- Pertti Salolainen (eläköityminen) 4502
- Alexander Stubb (siirtyminen kansainvälisiin tehtäviin) 27129
- Eero Suutari (eläköityminen) 3303
- Juhana Vartiainen (kyllästyminen älylliseen populismiin) 11436
Uusjakoon tulee todennäköisesti vähintään 81 874 ääntä, kaikkiaan 15% kokoomuksen äänistä. Tämä luku ei pidä sisällä ehdokkaita, jotka eivät menneet läpi 2015 ja eivät suostu olemaan ehdolla valitun linjan vuoksi. Kokoomus jättää vaaralle alttiiksi jopa yli 100 000 sellaista ääntä, joiden uudelleen lunastaminen nykyisellä ehdokaspohjalla on äärimmäisen vaikeaa. Vaikein tilanne on Uudellamaalla sekä Helsingissä.
Ongelmallista tämä on kokoomukselle siksi, että korkeasti koulutetuilla kaupunkiseuduilla Vihreät hengittävät kokoomuksen niskaan syöden tukea puolueelta. Demarit ja Keskusta ovat taas omineet laajoja tulonsiirtoja kannattavan äänestäjämassan. Kokoomus taas ei voi koskaan olla demarimpi kuin demarit itse. Lisäksi puolue on itse hölmöilyllään pettänyt yrittäjät.
Kokoomuksen teemat ja retoriikka ovat kärsineet suurta älyllistä inflaatiota kun Lepomäen ja Vartiaisen kaltaisten asiantuntijoiden kykyjä ei enää hyödynnetä. Ilman oikeistolaisia painotuksia selkeä profiloituminen suhteessa muihin puolueisiin hämärtyy. Osmo Soininvaaran sanoin: “Kokoomuksen keskeinen ongelma on se, ettei se kykene saamaan riveihinsä parhaita mahdollisia poliitikkoja. (--) Jotain vikaahan kokoomuslaisittain ajattelevassa ihmisessä on, jos häntä ei ole vedetty yritysmaailman piiriin.” Tämä kehitys vauhdittuu entisestään jos nykyinen älyllinen laiskuus puolueessa jatkuu.
Ennusteeni ei lupaa puolueelle hyvää. Edellä luetelluilla premisseillä on vain ajan kysymys ennen kuin puolue palaa Ville Itälän kannatuslukuihin.