Nyt ovat kaikki Suomen lehdet alkaneet kirjoittaa mitä sattuu. Tämä kuvaa sitä ettei vuorovaikutus toimi. Aletaan syyttää presidenttiämme Sauli Niinistöä aivan asiallisesta huomautuksestaan käyttää lentokoneissa lennon tunnistimia päällä. Ymmärrettävää, vaan toimiiko kaikilla lennontunnistimet edes?
Lehdistö alkaa heti syyttelemään presidenttiämme jostakin väärästä tai sitten oikeasta huomautuksesta eikä ole tarkistanut itse asiaa edes presidentiltämme. Missä on se luotettu presidentin lehdistö nyt, mikä oikea malli toimia maailmanrauhan kannalta se tämä on? Itse en edes kehtaisi synnyttää tällaista soppaa joten en yleistä ainakaan enempää. Kiinnitän huomioni Helsingin sanomiin, ison selkkauksen mahdollisuuteen sekä presidenttimme Sauli Niinistön arvovaltaan.
Oikeassa kognitiivisessa mallissa perustaja täytyisi siirtyä opettajan (oikean median) rooliin opittuaan asian ja sitten oppia itse vuorovaikutusta ja hyötyä siitä. Kun saavutetaan intersubjektiivisuus asioiden käsittelyssä, he pystyvät ymmärtämään toistensa pyrkimyksiä ja jakamaan omia kokemuksiaan. (Rogoff 1990, 67). Tämä on hyvä esimerkki presidentin lehdistöstä Venäjällä, miksei myös Suomessakin?
Nyt olisi hyvä aika valtamedian Suomessa kuulla, kokea ja jakaa mitä presidentillämme on sanottavaa. Monikaan lehden toimituksessa ei tiedä mihin me olemme menossa, mistä syntyy yhteenkuuluvaisuuden henki. Sitä voisi kysyä viisailta ettei mene henki.
Pidän Suomea Venäjän etupiirinä kauttakulkuliikenteen ansiosta. Suurlähettiläät niin Venäjältä kuin Ruotsista kutsutaan pian pois. Siten, että Suomen valtio voi tehdä päätöksen liittymisestä natoon huolimatta pohjoismaisesta yhteistyöstä ja Venäjä-yhteistyöstä. Silloin kun hyvät nato-harjoittelut on suoritettu alkaa sota. Silloin kun median on välttämätöntä tiedottaa ja jakaa presidenttimme sanomiset, ollaan hyvin lähellä selkkausta, joka voi olla maallemme kohtalokas. Tätä tukee myös se jos kansalta ei kysytä enää mitään.
"Löydä tie, polku, valmiit puut odottavat perillä, saunan ja rannan". Kivisen sydämen kuitenkin teille annan, kirjoittaa aikamme presidentti Urho Kaleva Kekkonen (UKK) päiväkirjassaan. Lisää paljastuksia aikamme presidentistä on juuri julkaistussa Maarit Törkön kirjoittamassa UKK-kirjassa "Olen suuri raukka".
Tätä lukiessaan presidenttimme Sauli Niinistö voi todeta hänen ulkopolitiikkansa olevan paikallaan. Hänen äänensä on kuin "Kekkosen ääni", kuitenkin sovitteleva, "kuin kirjan henkilöllä, Urholla". Presidenttimme ottaa kantaa asioihin. Presidentin oikeus on ajaa ulkopolitiikkaa turvallisuutemme vaarantuessa eritoten.
Molemminpuolisia virheitä on tehty, se täytyy myöntää, kaikkien osapuolten lentotoiminnassa, kertoo flightradar24.comia seurannut henkilö. Varoittavia esimerkkejä on nähty Itämeren päällä nato-harjoitusten yhteydessä. Myöskin myöhemmin kesällä Saksan ja Suomen Utin puolustusvoimien lentokentän välisissä lennoissa on tapahtunut ylilyöntejä juuri ennen Suomen ja Venäjän rajaa käännyttäessä. Näin kertoo hän, joka lentää Rovaniemen Lapin lennostossa hornetia, sanoo, että Suomi on jo monena vuonna yhdessä Norjan kanssa suorittanut nato-yhteensopivia tarkistuslentoja pohjoisessa. Jos niitä harjoituslennoiksi voidaan edes puhua?
Suomen kansa nato-asiaa läheltä seuranneen henkilön mukaan tietää jo tämän Suomen kauan aikaa harjoitetun nato-toiminnan. Tästä myös presidenttimme on hyvin tietoinen. Asia ei nyt ole selvittää mitä me natossa teemme vaan mitkä ovat ne ehdot ja vastuut natoon liityttäessä virallisesti. Hyvää harjoitustoimintaa natolennot ovat olleet kunkin maan osalta, ovatpa ne Itämeren maista sitten Venäjä, Viro, Puola, Liettua tai Latvia ja länsimaista Suomi, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Norja. Hyvin kansainväliseen ja tärkeään asiaan on presidenttimme ottanut kantaa.
Medialla on päällä nyt kognitiivinen konflikti.
Iltasanomat ja Iltalehti tänään paisuttelevat jo asiaa. Helsingin sanomat ovat anteeksipyynnön velkaa presidentiltämme ja siitä miksi uutisia ei kysytä presidentiltämme, joita hän on itse lausunut. Lisäksi tietääkö Helsingin sanomat ja yliopisto jotain sellaista asiaa presidentistämme jota hän ei itse itsestään tiedä? Kysytään heti.
Kysytään myös ensin Venäjältä haluavatko he liittyä natoon, liitytään me sitten. Haluan tyhmään kysymykseeni viisaan vastauksen.