Ville Similä kirjoitti Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 28.8.2016 uuspopulismista. Similä puhui uudesta ajasta eli totuudenjälkeiseen politiikan ajasta (Post-truth politics). Termillä hän kuvasi sitä, miten tosiasiat ovat menettäneet merkityksensä politiikassa. Tosiasioiden kato on johtanut kertojasta riippuen Brexitiin, populistipuolueiden nousuun sekä esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttivaalien lähtöasetelmiin. Similä viittasi klassisiin populistipuheiden esimerkkeihin, vaikka mielestäni ei tarvitsisi viitata edes kovin pitkälle historiaan.
Vihreiden mahdollisen seuraavan puheenjohtajan, Outi Alanko-Kahiluodon mielestä hallituksen perustulomalli oli toteuttamiskelvoton vielä 26.8.2016, mutta vain neljä päivää myöhemmin Vaasassa vieraillessaan hän kuitenkin muutti mielensä ja aloitti puheensa perumalla aikaisemmat mainintansa perustulokokeilun epäonnistumisesta (Pohjalainen 30.8.2016). Keskustalaisena poliitikkona on mukavaa, että myös vihreiltä tulee tukea vihdoin hallituksen perustulokokeilulle, mutta miksi kannanmuutos vihreille tärkeässä perustulokysymyksessä on niin salainen, ettei sitä voi todeta julkisesti esimerkiksi omassa blogissaan tai Facebook-sivuillaan? Yhteisen tavoitteen edistämiseksi olisi tärkeä tietää, mitä mieltä Vihreiden kärkinimet ovat perustulokokeilun sisällöstä? Minulle on edelleen epäselvää, oliko Vaasan puhe vain hetken huumaa, vai onko kanta todella muuttunut. Edistän ja kehitän perustulokokeilua mielelläni myös vihreiden kanssa.
Kaksi päivää sitten Vasemmistoliiton vastavalittu puoluejohtaja Li Andersson laukoi Maatalouden Tulevaisuuden haastattelussa kantojaan selkeästi. Ihmettelin puolueen muuttuneita kantoja, mutta uskoin kokeneen nuorisopoliitikon tietävän, mitä hän tekee. Andersson oli lopettamassa parsinavetat, turkistarhat, broilerin kasvatuksen ja turpeennoston. Jo seuraavana päivänä Andersson kuitenkin blogissaan tarkentaa haastatteluaan tavalla, joka kumoaa aikaisemmat lausumat täysin. Hämäräksi jää se, miksei tarkentamista ole tehty suoraan haastatteluun, kerta sen sisältö muuttuu merkittävästi.
Arkipäivän politiikassa väärinymmärryksiä ja -lausumisia tulee varmasti päivittäin. On kuitenkin huomiota herättävää, miten kaksi oppositiopuolueen kärkinimeä onnistuu lausumaan itseään vastaan mediassa aikana, jolloin hallitus ratkaisee Suomen budjettikohtia ja päättää tulevaisuudestamme. Kuinka monta yhden päivän totuutta kuulijat ottavat todesta, kun korjaus ei päädykään enää omiin korviin? Entä mikä on oikea paikka korjata väärinymmärrykset ja virheelliset väittämät?
Similän pääkirjoitus uuspopulismista herättää ajattelemaan. Suomessa uuspopulismia käytetään paitsi aseena toisia puolueita vastaan, mutta myös äänestyksissä kansanvallan vääristelemiseksi. Populismi on 2010-luvun kansanvaltaisen yhteiskunnan suurin uhka.