”Metsässä kulki kaksi polkua. Valitsin niistä vähemmän kuljetun. Se on kaikki mitä olen tehnyt”. Näin kerrotaan runoilija Robert Frostin sanoneen. Nykyaikana rohkaistaan etsimään sitä omaa juttua. Sosiaalinen paine tehdä samalla lailla kuin kaikki muut on vähentynyt ainakin mitä uravalintoihin tulee. Se että pelinkehittäjät, ohjelmoitsijat, start up -yrittäjät, luovat tekijät ovat silloin tällöin saaneet harrastuksestaan myös toimeentulon, on toiminut innostavana esimerkkinä sille, että kannattaa tehdä sitä missä juuri itse on taitava. Uskoisin itsekin, että se on tulevaisuuden työelämän malli.
Yrittäjyys on kuitenkin isompi valinta kuin mitä yleisessä keskustelussa tuodaan esille. Ongelmat, joita täysin uuden asian tekijä työnsä parissa voi kohdata, ovat jotain ihan muuta kuin silloin, kun tekee kaiken siten kuin muutkin. Kun on keskellä tekemisen flowta, tulee tunne siitä että hallitsee maailman. Mutta tehdessään uutta asiaa uudella tavalla, tekijä on usein täysin yksin. Jos oma kapasiteetti, niin ammatillinen kuin taloudellinen, riittää siihen, että ratkoo ongelmakohdat, kaikki on hyvin. Sinnikkyys ja pitkäjänteisyys ovat kuitenkin eri luonteenpiirteitä kuin se rohkeus, jolla alunperin lähtee tekemään täysin uutta juttua.
Helsingin Keskuspuistossa pyöräillessä oppii äkkiä, että ne vähemmän kuljetut polut johtavat usein muualle kuin tahtoisi. Jos haluaa nopeasti ja harmittomasti eteenpäin, kannattaa pysyä kaikista kuluneimmalla uralla ja olla kauheasti miettimättä. Työelämässä helppoja suoria ei välttämättä ole tarjolla enää kenellekään.
Sen Oikean etsiminen on johtanut niiden vähemmän kuljettujen polkujen valitsemiseen. Sellaiselle polulle lähtevän ihmisen kannattaa olla varautunut yhteen ja toiseen. Etenkään kun ay-liike ei ole yksinäisten yrittäjien turvana siten kuin se oli entisten työntekijäpolvien.