Lapsena tykkäsin kovasti tv-sarjasta Meren salaisuudet. Ikäiseni ihmiset varmaan muistavat kapteeni Jacques Cousteaun punaisine pipoineen. Mies seilasi kutakuinkin kaikilla maailman merillä Calypso-aluksensa kanssa tutkimassa kaloja ja muita eläimiä, jotka merissä asuvat. Sarjan lumo perustui paitsi merien kauneuteen, myös runsaaseen tietomäärään, jonka Cousteau uitti mukaan kuin ohimennen.
Minulle tilattiin Meren salaisuudet -lehtikin, ja jo ensimmäisessä numerossa oli järkyttävä pääkirjoitus "Entä jos meret kuolevat". Muistan miten ahdistavalta tuo ajatus minusta silloin (olin kai 10-vuotias tai vähän toisella kymmenellä) tuntui. Tuskin sain nukuttua kun mietin sitä. Ajattelin, että jos se suinkin minusta on kiinni, teen kaikkeni, etteivät meret kuole.
Meret ovat hämäävän suuria, ja kenties juuri siksi niihin on kipattu ties mitä roskaa. On ajateltu että kyllä sinne mahtuu, kaiken se syö. Ennen vanhaan pelättiin merihirviöitä, nyt olemme luoneet itse ainakin kaksi: Tyynenmeren ja Atlantin jätepyörteet, jotka koostuvat etupäässä molekyyleiksi hajonneesta muovista. Suurin osa muovijätteestä painuu merten pohjiin, emmekä edes tiedä, mitä tuhoa se siellä aiheuttaa. Syvänmeren alue tunnetaan huonommin kuin aurinkokunta.
Asun itse kävelymatkan päässä Itämeren rannasta, ja tietysti tämä Saaristomeri, joka on lähimpänä, murehduttaa eniten. Itämeri on maailman saastuneimpia meriä ja mataluutensa vuoksi kovin haavoittuvainen. Vielä 1980-luvullakin tehtaat laskivat jokseenkin surutta jätevesiä Itämereen, ja koko valtakuntaa järkyttivät verkonsilmiin tarttuneet silmättömät silakat. Ja edelleen ongelmia aiheuttavat muun muassa rehevöityminen, öljykuljetukset, lisääntyvä laivaliikenne ja ilmastonmuutos.
Tänään Helsingin Sanomissa oli yllättävä ja ilahduttava pääkirjoitus uudesta keinosta rehevöitymistä vastaan. Liedossa on ruvettu kippaamaan kipsiä pellolle: Siilinjärven jätekipsiä, josta on fosforihappo huuhdeltu pois. Niinpä sitä voidaan käyttää maanparannukseenja liukoisen fosforin pidättämiseen maaperässä. Kipsin käyttö voi vähentää Saaristomereen tulevaa fosforikuormitusta arviolta 30 prosenttia, eli sata tonnia. Se on paljon se.
Toivon sydämestäni, että ratkaisu rehevöitymisongelmaan on nyt löytynyt. Lapsillammekin on oikeus elävään Itämereen.