Yle täytti 90 vuotta. Juhlan puitteissa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja entinen toimitusjohtaja/televisiojohtaja Arne Wessberg olivat Yle Puheen Ajantasassa. Toimittaja kysyi heiltä visiota 100-vuotiaasta Ylestä.
Lauri Kivinen vastasi näin: "Ollaan taitekohdassa, joka liittyy internetiin ja siihen, että sama sisältö voi hyvin eri muodoissaan yhdellä laitteella, kuvana, tekstinä, äänenä, videona, ja tämä tietysti tarkoittaa sitä, että ne kietoutuu toisiinsa, ja silloin meidän täytyy olla hyvin vahvasti läsnä tässä uudessa ympäristössä".
Kivisen kommentin kuultuaan Wessberg reagoi näin: "Se että yhä suurempi osa tästä materiaalista haetaan muualta kuin perinteisistä radio tai televisiolähetyksistä on itsestään selvää, mutta ei tämä mikään revoluutio ole!"
Ylen radio- ja televisiolähetykset ovat saaneet alkunsa tekniikan pioneerien ja Pelle Pelottomien keksinnöistä. Niinpä jo 90-luvulla Yleisradiossa puuhasteli propellipäitä, joiden mukaan digitalisaatio ja internet korvaisivat television ja radion. Silloin vielä Ylen johtajat Arne mukaan lukien pitivät propellipäät aisoissa.
Nyt tilanne on toinen. Ylen toimitusjohtaja on itse propellipäiden propellipää. Ylen työntekijä kirjoittaakin henkilökunnan tilanteesta: "Moni aikoinaan radioon tai televisioon töihin tullut huomaa vääntävänsä kynnet verillä juttuja nettiin."
Pohjoismaiden yleisradiot ovat vastanneet mediaympäristön muutokseen kehittämällä ohjelmatarjontaansa. Tulokset ovat erinomaisia. Esimerkiksi draamassa on päästy kansainväliselle tasolle ja levitykseen. Kaikilla ohjelma-alueilla on menty eteenpäin sekä televisiossa että radiossa.
Ainoastaan Suomen Yleisradio on valinnut toisen tien, ja käyttää poltetun maan taktiikkaa. Verkkomediaan panostetaan varsinkin television kustannuksella. Television toinen pääkanava TV 2 on ajettu alas. Ylen uutislähetyksissä mainostetaan vain otsikot, ja kehotetaan menemään yle.fi sivuille.
Yle ei kerro eikä varmaan tiedäkään verkkomediansa kustannuksia ja käyttäjämääriä. Yle ei enää tiedä edes ohjelmiensa kustannuksia ja tuntihintoja. Katsojatiedot sentään saadaan Finnpanelin tekemästä mittaritutkimuksesta.
Missään muualla ei ole tällaista yleisradiostrategiaa. Suomessa mentiin yleisösuhteessa sellaisille rajoille, että oli pakko siirtyä pakolliseen Yle-veroon. Sitten kun vero tuli, Yle pani entistä isomman vaihteen päälle.
Yleisradiotoiminnan perusperiaate on, että ohjelmat ja palvelut tarjotaan kaikille yhtäläisesti ja yhtäläisin ehdoin. Suomessa tätä on havainnollistettu puhumalla Pihtiputaan mummosta. Pihtiputaan mummo voi kyllä hakea netistä ohjelmista tietoa ja katsoa ja kuunnella Yle-Areenaa, mutta siihen se sitten jääkin.
Olisi perusteltua, että nämä Pihtiputaan mummon jutut kustannettaisiin Yle-verolla, mutta kaikki muut tingeltangelit eivät olisi ns. julkista palvelua, vaan ne olisivat maksuperusteisia. Silloin ne myös kustannettaisiin ja mitoitettaisiin käytön mukaan, eikä veronmaksajien piikki olisi enää auki.