Suomea kutsutaan hyvinvointivaltioksi, joka turvaa suurimman enemmistön hyvinvoinnin sekä terveyden yhdistämällä palkkatyön, sosiaalipolitiikan ja kotitalouksien oman toiminnan. Maassamme on yksilölliset oikeudet (omistusoikeus, sananvapaus sekä syrjimättömyys), poliittiset oikeudet (oikeus äänestää, asettua ehdolle ja tulla nimitetyksi poliittiseen tehtävään) sekä sosiaaliset oikeudet (mahdollistavat olemisen ja tekemisen eri elämän alueilla, toisaalta kyketty yhteiskunnan täysvaltaiseen jäsenyyteen). Julkisella vallalla on velvollisuus perustuslain 22.pykälän mukaan turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä on koko maailman mittapuussa ja useaan toiseen maahan verrattuna suuri saavutus. Kuitenkin sosiaaliturva vuotaa heidän kohdalla, jotka eivät syystä tai toisesta pääsekään sisälle koulukseen, työmarkkinoihin tai edes niin sanottuun normaaliin elämään.
Pidentyneet leipäjonot, ylivelkaantuminen, ilman turvaa olevat pitkäaikaistyöttömät, vanhuksien kaltoin kohtelu, maksuhäiriömerkinnät sekä diakonian ja diakoniarahaston asiakasmäärät eivät kerro onnistuneesta politiikasta tai yhteiskunnasta. Syyt tähän epäonnistumiseen ovat osittain resurssiperusteisia, mutta emme voi väittää, etteikö se kertoisi myös sosiaalipolitiikkaan liittyvistä valtarakenteista. Suomessa ei vallitse tällä hetkellä yksimielisyyttä siitä, mihin suuntaan 2010-luvun lopun yhteiskunnassa olisi parhainta edetä. Tulisiko kohdentaa enemmän resursseja oman maamme köyhyyspolitiikkaan? Millaisia resursseja ja miten? Jotain selkeää on kuitenkin tehtävä
Huono-osaisuus on moniulottoinen eikä niin selkeästi selitettävissä oleva ilmiö. Syyt huono-osaisuuteen ovat moninaisia: Ne vaihtelevat yhteiskunnan rakenteista yksilön omiin, henkilökohtaisiin valintoihin. Esimerkkinä laman aiheuttama köyhyys, yksinhuoltajan köyhyys ja asunnottoman elämäntilanne. Tilanteisiin on lukuisia eri syitä ja mahdollisuudet ongelmien ratkaisuun vaihtelevat suuresti. Emme esimerkiksi voi yleistää asunnottomien valinneen tiensä, koska emme tunne yksilön taustaa, syitä tai tämän motivaatiota nousta ahdingostaan.
Yksi yleisin syy huono-osaisuuteen nykypäivänä on pitkittynyt työttömyys, joka kulkee käsikädessä syrjäytymisen kanssa. Nämä edellä mainitut saattavat olla joko syy tai seuraus alkoholiongelmiin, mielenterveysongelmiin, fyysisen terveyden heikkenemiseen, yksinäisyyteen, ihmissuhteiden rikkoutumiseen tai jopa asunnottomuuteen. Syrjäytyminen ja ns. ulos jääminen aiheuttaa ”sosiaalisia kipuja”, jotka aavistuksen vaiettuna asiana ovat verrattavissa fyysiseen kipuun.
Yksilön työttömyysriskiä voidaan tutkitusti vähentää koulutuksen avulla. Koulutus onkin antanut Suomessa mahdollisuuden nousta huono-osaisuuden keskeltä. Myös yhteiskuntamme hyötyy, sillä korkea koulutus- ja työllisyysaste ei paitsi poista huono-osaisuutta - vaan lisää myös verotuloja. Opiskelijoiden asema on kuitenkin Suomessa huono: pienet opintotuet, opintolaina, asuntoihin olevat suuret jonot, koulutuspaikkojen väheneminen ja opintokustannukset mietityttävät monia. Opiskelijalle jää tuista vuokran jälkeen käteen n.70-100€ kuukaudessa. Tällä rahalla täytyisi ostaa ruoka, hygieniatarvikkeet, maksaa mahdollinen sähkölasku ja opiskelumateriaalit. Moni opiskelija hakee toimeentulotukea joutuen pettymään: opintolaina on nostettava ensin. Kolmen-kuuden vuoden (esim. lukio/ammattiopisto + AMK) sisällä lainan nostaminen tulee tulevaisuudessa maksamaan opiskelijalle tuhansia.
2000-luvun Suomessa huono-osaisuuden määrittely ja hallintavalta on ollut jaettu seuraavien tahojen kesken:
- Oikeusministeriö (oikeusasiat, ylivelkaantuminen)
- Opetus- ja kulttuuriministeriö (pajatoiminta, koulusta pudonneet)
- Sisäasianministeriö (Poliisit, vankilat, pelastuntoimi, maahanmuutto)
- Sosiaali- ja terveysministeriö (sosiaalihuolto, lastensuojelu, sosiaaliturva, alkoholi -ja mielenterveys ongelmat)
- Ympäristöministeriö (asumiseen liittyvät asiat)
- Työ- ja elinkeinoministeriö (aktivointi- ja työllisyyskysymykset)
Loppujen lopuksi tärkeintä ei ole syy huono-osaisuuteen, vaan kuinka yksilö ja yhteiskunta (edellä mainitut tahot) kykenee ennaltaehkäisemään toiminnallaan ja päätöksillään köyhyyttä sekä sen lisääntymistä ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla. Työttömien, asunnottomien, ilman kunnollista hoitoa olevien vanhusten, köyhien lapsiperheiden ja jopa joidenkin syrjäytyneiden vammaisten määrä on niin suuri, että tarvitsisimme pikaisia toimia itse asiaan. Olisi tärkeää suunnata vapaaehtoistyötä, resursseja, panostusta ja rahaa näihin osa-alueisiin, sillä tällä on todella merkitystä. Jos emme auta kansaamme, kuka sitten?