Kiteyttäen voi sanoa, että hyvä verojärjestelmä on:
- Ymmärrettävä
- Yksinkertainen
- Läpinäkyvä
- Ennakoitava
Edellä mainitut asiat mahdollistavat sen, että tavallinen ihminen pystyy ymmärtämään pelkän poliittisen retoriikan sijaan, mitä muutokset verotuksessa tarkoittavat oman kukkaron kannalta. Tämä puolestaan mahdollistaa osallisuuden asiaa käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Hyvän verojärjestelmän voi siis sanoa olevan myös ihmisten oikeusturvan ja demokraattisen päätöksenteon tae. Lisäksi se säästää aikaa ja energiaa tavallisilta ihmisiltä arjen erilaisissa tilanteissa, kun ei tarvitse miettiä ja vertailla erilaisten vaihtoehtojen erilaisia vaikutuksia omalle kukkarolle loputtoman pitkään.
Jos verojärjestelmä on kovin monimutkainen ja täynnä poikkeuksen poikkeuksia, on kokonaisuuden hallitseminen hyvä haastavaa.
Veroviidakossa seikkaileminen luo tilaa myös verosuunnittelun asiantuntijoille. Näiden asiantuntijoiden tärkein tehtävä on kertoa asiakkaille, kuinka suunnitella verotus niin, että kokonaisverorasitus jää mahdollisimman pieneksi ja miten hyödyntää kaikki erilaiset vähennykset ja käytettävissä olevat tuet mahdollisimman tehokkaasti.
Suurten yritysten osalta on puhuttu paljon myös siitä, että verosuunnittelun kautta on mahdollista etsiä järjestelmästä epäloogisuuksia ja porsaanreikiä, jotta lain määrittämät verot jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.
Simppeli järjestelmä tekee verokikkailun paljon vaikeammaksi. Yksinkertainen järjestelmä säästää myös verohallinnon resursseja, kun ei tarvita jokaisen verolain osalta omaa erityisasiantuntijaa tulkitsemaan lakiin sisältyviä poikkeuksia ja hahmottamaan, mitä yhden muutoksen tekeminen vaikuttaa toiseen lakiin verojärjestelmän kokonaisuudesta puhumattakaan.
Asiantuntijat suosittavat usein hyvän verojärjestelmän tavoitteeksi kahta seikkaa:
- Neutraalisuus (verojärjestelmä on mahdollisimman yhdenvertainen kaikille verovelvollisille)
- Fiskaalisessa tehtävässä pysymistä (varojen kerääminen julkisyhteisöjen menojen kattamiseen)
Politiikassa ei voida välttyä myöskään kolmannelta tavoitteelta eli verojärjestelmän ohjaavalta vaikutukselta. Verotuksen keinoin voidaan tukea muun muassa työllisyyttä, kaventaa tuloeroja sekä torjua ilmastonmuutosta.
Miltä Suomi näyttäytyy näiden periaatteiden ja tavoitteiden valossa?
Vaikka Suomen verojärjestelmä kestää hyvin kansainvälistä vertailua, on sillä leimallista epäneutraalisuus, epäjohdonmukaisuus ja monimutkaisuus.
Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportti 2011–2014 antaa hyvän katsauksen suomalaisen verojärjestelmän nykytilaan. Vaikka vaalikausi on vaihtunut, samat ongelmat ja leimalliset piirteet ovat ja pysyvät.
VTV:n raportin päähuomiot voi kiteyttää seuraavasti:
1. Päätöksenteko oli ennakoimatonta.
Kun päätöksiä tehdään ja perutaan vuorotahtiin, finanssipolitiikan uskottavuus kärsii ja yksityisen sektorin toiminta hankaloituu. Päätöksenteon A ja O ovat ennakoitavuus ja johdonmukaisuus.
2. Verojärjestelmä ei muuttunut yksinkertaisemmaksi
Verojärjestelmä on hyvin epäneutraali ja monimutkainen, jonka vuoksi hallinnon taakka lisääntyy ja ihmisten yhdenvertaisuus heikkenee. Lukuisat vähennykset ansio- ja pääomatuloverotukseen ovat tästä osoituksena. Erilaisia yhtiömuotoja kohdellaan verotuksessa myös hyvin eri tavoin.
3. Verojärjestelmää ei katsottu riittävän kokonaisvaltaisesti
Jos verojärjestelmällä pyritään kerätä ensisijaisesti lisää euroja valtion pussiin, kokonaisuuden kannalta saatetaan päätyä hyvin epäjohdonmukaisiin tilanteisiin ja vähentää verotuksen kannattavuutta.
4. Asiantuntijavalmistelua ei hyödynnetty riittävässä määrin.
Ehkä tunnetuin esimerkki tästä on Hetemäen työryhmän raportin (Verotuksen kehittämistyöryhmän loppuraportti, 2010) jättäminen hyllyn päälle pölyttymään. Maan tapa on korvata asiantuntijavalmistelu poliittisilla lehmänkaupoilla.
Kataisen kaudesta Sipilän aikaan
Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Matti Okko kertoi VTV:n tuoreet terveiset tänään Ylen Politiikkaradiossa siitä, miten verojärjestelmä on kehittynyt Kataisen kaudesta Sipilän kauteen tultaessa.
Okon pääviesti oli se, että veropolitiikka on ollut tällä vaalikaudella johdonmukaisempaa, mutta etenkin verotukien lisääminen entisestään on ongelmallista järjestelmän kokonaisuuden kannalta.
Kun hallitusohjelmaan on paalutettu, että kokonaisveroaste ei saa nousta, on suurempi kannustin hyödyntää verotukia, jotka ovat eivät ole suoria menoja vaan saamatta jääneitä tuloja. Kokonaisveroasteeseen takertuminen on muutenkin varsin pöhköä, kuten Talouspolitiikan arviointineuvosto on osuvasti arvioinut.
Verotuista on syytä käydä keskustelua, sillä kyse ei ole mistään pikkusummista. Vuonna 2016 verotukien kokonaismääräksi arvioidaan noin 25,3 mrd. euroa, josta 16,6 mrd. euroa kohdistuu valtion verotuloihin.
Mitä pitäisi tehdä?
Kirjoitan myöhemmin erillisen listauksen siitä, minkälaisia uudistuksia verojärjestelmään olisi suotavaa tehdä, mutta yleisinä periaatteina voidaan sanoa kahta pyrkimystä:
1. Kuljetaan kohti laajoja mutta verrattain mataliin veropohjia, joissa on mahdollisimman vähän verovähennysreikiä
2. Siirretään verotuksen painopistettä pois työn ja yrittämisen verottamisesta kohti kuluttamisen ja haittojen verottamista
Hieman tarkempina ja tavoitteina tuon esiin kolme pyrkimystä:
1. Yhdistetään arvonlisäverokantoja ja käytetään saatuja lisäeuroja pienituloisten verotuksen keventämiseen
2. Käydään kriittisesti läpi kaikki verotuet ja arvioidaan niiden panos-tuotos -suhde ja mielekkyys uudestaan
3. Harkitaan ansio- ja pääomatuloverotuksen yhtenäistä verotusta poislukien luovutusvoittovero, joka on syytä pitää kohtuullisuussyistä omana luokkanaan.