En ole oikeusoppinut, mutta minulla on lupa kertoa mieleipiteeni Suomen oikeuskäytännöstä. Nuori mies sai äsken surmansa ilmeisesti erään uusnatsin väkivallan seurauksena. Poliisi tutkii tapausta törkeänä kuolemantuottamuksena.
On yleisesti tärkeää, että syyttäjä tietää tarkkaan, mistä hän epäiltyä syyttää. Se on oikein sekä rikoksen tekijän että uhrin kannalta. Se on myös sopusoinnussa demokratian kanssa. Useimmissa rikoksissa uhrilla on myös reaalinen mahdollisuus saada oikeutta korvausten muodossa. Näen tässä kuitenkin yhden epäkohdan.
Henkirikos on muista rikoksista jyrkästi poikkeava, koska sitä on täysin mahdoton korjata. Jos surmaa toisen ihmisen, tämä pysyy kuolleena vaikka mitä tehtäisiin. Siltä kannalta on yhdentekevää, onko kyseessä harkittu vai äkkipikainen teko. Vai muu väkivallan purkaus tai peräti vahinko. On tietysti selvää, ettei samaa rangaistusta voida kaikista näistä tuomita, ja siksi on olemassa rangaistusasteikko, jossa tunnetaan ainakin murha, tappo, kuolemaan johtanut pahoinpitely ja kuolemantuottamus sekä niiden eri törkeysasteet.
Henkirikoksen erikoislaadun vuoksi kaikkia sellaisia pitäisi kuitenkin lähtökohtaisesti käsitellä murhina. Tämä vapauttaisi syyttäjän inhimillisesti mahdottomasta harkintavelvollisuudesta. Siis murhasyyte jokaiselle, joka on tavalla tai toisella aiheuttanut toisen ihmisen kuoleman. Sen jälkeen jää tuomioistuimen harkintaan, mistä rikoksesta syytetty lopulta tuomitaan.
Selvyyden vuoksi mainittakoon, etten missään tapauksessa hyväksy kuolemantuomiota, vaikka se joskus tuntuisi houkuttelevalta. En myöskään toivo rangaistusasteikon kiristämistä, koska sellainen ei todetusti vähennä rikollisuutta. Sen sijaan ihmisen henkeen kohdistuvaa uhkaa täytyisi yhteiskunnassamme paheksua nykyistä paljon jyrkemmin. Esittämäni muutos oikeuskäytäntöön voisi lisätä lähimmäisemme elämän kunnioitusta. Sitä kai kaikki kunnon ihmiset toivoisivat.