Näyttäisi siltä, että yleisessä keskustelussa menevät helposti sekaisin käsitteet ”Raha” ja ”Varat”, jotka ovat kaksi aivan eri asiaa. Näillä on kuitenkin aivan keskeinen rooli siinä, miten eläkejärjestelmämme kestää, tai paremminkin ei kestä, erilaisia talousvaihteluja. Olemme eläneet pitkän jakson, missä maksettavat eläkkeet on pystytty keräämään suoraan palkkakertymästä ja ylijäämät on voitu ”rahastoida” pahan päivän varalle. Ehkä tuo termi harhauttaa kuvittelemaan, että rahastot ovat rahaa, mitä ne eivät ole, vaan varallisuutta, jonka laskennallinen arvo muuttuu jatkuvasti. Rahat ovat kassassa ja varat vain kirjattuna taseeseen, toivottavasti käyvästä arvostaan.
Surullisen kuuluisa ”kestävyysvaje” tahtoo kertoa, että olemme siirtyneet myös eläkejärjestelmässä tilanteeseen, missä eläkemaksukertymän lisäksi on käytettävä varoista saatavia tuottoja eläkkeiden maksamiseen. Työeläkelaitoksen kirjanpidon mukaan viime vuonna tulojen ja maksujen väliin jäi parin miljardin aukko paikattavaksi rahastoista, eli siis varoista. Eläkemenot ovat kasvussa, mutta tulot eivät.
Raha on siis ns. likvidi osa varallisuutta, eli käteistä tai muuta maksuvälineenä sellaisenaan kelvollista omaisuutta, käytännön maksuvälineliikenteessä kuitenkin lähes aina käteistä rahaa tai sitä korvaavia bittejä tilillä. Varat taas ovat kiinteistöjä, osakkeita, joukkovelkakirjoja ja muuta sekalaista sälää, josta kertyy vuokra- ja korkotuottoja suoraan rahana tilille. Jos ne eivät riitä, on varallisuutta realisoitava, ts. vaihdettava markkinoilla maksuvälineiksi, joilla eläkevastuut hoidetaan.
Ja siihen varallisuuteen sisältyy nykyisellään valtaisa riski. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, viime aikoina on ollut erittäin vaikea löytää sijoituksille keskimäärin positiivista tuottoa. Tämän vuoden osalta ollaan vielä niukasti plussalla, mutta jälkimmäiset kvartaalit näyttävät vähintäänkin vaisuilta. Tappiokin näyttää täysin mahdolliselta ja niiden riski kasvaa tasaisesti.
Vaaran paikka tuleekin tässä. Jos sijoitustuotot eivät riitä, joudutaan omaisuutta myymään. Jos sitä joudutaan myymään isompi satsi kerralla, sen arvo ei vastaa välttämättä lähellekään kirjanpidossa esitettyä tasearvoa. Toisin sanoen, jotta saataisiin eläkkeiden maksamista varten 2 miljardia käteistä tilille, voidaan joutua myymään omaisuuseriä esim. 30 % alennuksella, ennen kuin ostaja löytyy. Rahaa saataisiin siis 2 miljardia, mutta taseesta katoaisi 3 miljardia noin karkeasti.
Normaaleissa markkinatilanteissa tällainen riski on vähäinen, mutta nyt ollaan todella kaukana normaalista, koska vuodesta 2008 lähtien markkinoita on ylläpitänyt ”joulupukki”, eli keskuspankit. Niiden tukiostojen ainoa todellinen tarkoitus on ollut estää näihin taseisiin kirjattujen varallisuuserien arvon putoaminen, mikä puolestaan on siivittänyt tavallisen urpon elinkustannukset laukalle, kun reaaliansiot ovat jääneet kävelemään kaukana perässä. Sama toki koskee eläkeläisiä.
Nyt markkinoilla ei enää oikeastaan muuta seuratakaan kuin sitä, tuleeko joulupukki enää tänä vuonna, eli jatkavatko keskuspankit ”elvyttävää” rahapolitiikkaansa. Pelkkä elvytyksen lopettaminen aiheuttaa markkinoiden ”koston”, eli varallisuusarvot romahtavat helposti sen kolmanneksen, mikä tarkoittaisi Suomen eläkeyhtiöiden tapauksessa karkeasti 60 miljardin sulamista taseista. Kuin varoituksena pelkkä Brexit-tulos sivalsi laakista noin 6 miljardia, mikä sittemmin on tasoittunut, kun maailmanloppu ei tullutkaan.
Finanssitaloudessa 6 miljardia on pikkurahaa, mutta reaalitaloudessa aivan älyttömän suuri summa työnteolla maksettavaksi. Varsinainen katastrofi olisi, jos yksikin suuri keskuspankki lähtisi koronnostojen tielle. Kaikilla on velkaa niin hervottomasti, että pienikin nykäisy korkopilkillä nostaisi järven tyhjäksi. Ei toki kaikkia järviä, mutta ei ole tarvettakaan, ja tässä tulee Harvard-ekonomistin Akilleen kantapää.
Harvard-ekonomisti nimittäin luulee edelleen, että talous on fysiikkaa ja matemaattisesti mallinnettavissa. Ei ole. Se on psykologiaa, eikä sitä voi matemaattisesti mallintaa kuin osittain ja silloinkin osuu usein harhaan. Harvard-ekonomisti siis laskee, että ”ok, yksi järvi tyhjeni kalasta, no big deal”. Sitten tyhjennetään toinen ja kolmas samalla olettamalla. Sitten koittaakin Harvard-ekonomistin big deal, koska lopuista järvistä kalat hyppäävät itse rannalle. Itse asiassa se tapahtuu ihan automaattisesti, koska tällaisiin skenaarioihin on varauduttu algoritmeissa, jotka pyörittävät ns. HFT-, eli High Frequency Trading-kauppaa.
Ensin ylireagoivat markkinat, sitten ylireagoivat keskuspankit. Sitten ei enää olekaan, mitä elvyttäisi.
Silloin myös eläkejärjestelmässä on jäljellä vain katteettomat lupaukset, eli vastuut, joita ei ole edes kirjattu mihinkään. Eletään vain toivossa, että talouskasvu ja maksajien määrä riittää vielä seuraavan tilikauden ylitse, jotta ei ajauduta poliittisesti umpikujaan. Ei auta. Ensin kerättiin liian vähän, sitten kerättiin liikaa ja yritykset lähtevät sinne, missä ei kerätä liikaa. Samoin työpaikat.
Kun edellä kuvattu tapahtumaketju lähtee liikkeelle, ei eläkevarallisuudella pitkälle pötkitä. Jo valmiiksi heikoissa kantimissa oleva reaalitalous lakkaa toimimasta lähes kokonaan. Eikä ole mitenkään valmistauduttu pelastautumaan niskaan kaatuvan finanssimonsterin alta.
Kaikki mediahäly ja muu hysteria johtuu pelkästään rakennelman natinasta ja oireista. Tarkkaile isoa kuvaa. Pikkuasioista nillittäjille tämä tulee täytenä yllätyksenä. Aina, kun miljardöörit, OECD, IMF ja kumppanit tulevat esittämään varoitussignaaleja, on jo liian myöhäistä tehdä yhtään mitään. Paitsi varasuunnitelma, joka meiltä siis puuttuu kokonaan. Valmiuslaki on, mutta tuskin kykyä panna sitä toimeen riittävässä laajuudessa. Valmistautuminen on siis pääosin jokaisen omalla vastuulla.