Kenties tähän asti on ollut oma viisautensa ajatuksessa jättää kertomatta pahoinpitelijän uusnatsilainen ideologia, joka on ehkä ollut myös uhrin kuoleman mahdollisesti aiheuttaneen pahoinpitelyn motiivina. Kun väkivallantekoa tarkastellaan aivan riippumatta sen tekijöiden uusnatsilaisesta ideologiasta, kenelläkään ei ole aihetta asettua ideologisesta lukkarinrakkaudesta pahoinpitelijän puolustusasianajajaksi tai esittämään väkivallan uhria kohtaan moitteita tämän epäkohteliaasta käytöksestä.
Yllä kuvattuun asenteen kuuluu myös se, ettei myöskään sälytetä kuolonuhrille vastuussa omasta väkivaltaisesta kuolemastaan. Asenteen taustalla on käsitys väkivallasta väkivaltaa ja vastaväkivaltaa ruokkivana ilmiönä, jos luotetaan siihen, ettei asennoituja ole vain olevinaan eli teeskennellen tällaisessa käsityksessä, siis petollisesti tai itsepetollisesti.
Onko enää viisautta ajatuksessa vaieta pahoinpitelijän uusnatsilaisesta ideologiasta, vaikkakin lienee ollut ennen? Vankilakorkeakoulun käyneiden väkivaltaspesialistien vasemmistojärjestöjä on täsmälleen yksi sosialistinen SVL ja täsmälleen yksi väkivaltaspesialistien oikeistojärjestöjä, nimittäin aivan sama SVL, ja kun äärimmäisyysjärjestöjä on siis ”kaksi”, jotka ovat yksi ja sama järjestö, huomataankin, että Suomessa on täsmälleen yksi ainoa ammattimaisten väkivaltaspesialistien äärimmäisyysjärjestö eli SVL.
Sotilaallisen organisaation jäljittely siviiliorganisaatiossa ja organisoituminen väkivaltaan on poliittista
Yllättävästi on yritetty kiistää pahoinpitelyn poliittisuus, joka ilmeistä senkin vuoksi, että se tapahtui jonkinlaisen poliittisen materiaalijakelutilaisuuden yhteydessä, jollaista järkevä kadunkulkija pyrkii välttämään. voidaan myös mainita muita perusteita poliitisuuden tueksi. Kun pahoinpitelijä kuuluu sotilaallisesti organisoituneeseen aktivistijärjestöön, jonka jäseneksi ei pääse, ellei ole osoittautunut kelvolliskeksi väkivallankäyttäjäksi ja kenties antamaan tarvittaessa henkensäkin, on myös luonnollista, että SVL on tuskin halukas saamaan uusia kannattajia. Kysymyksessä siis on sisäiseen kunniahierarkiaan perustuva järjestö, jossa kunniakas johtajanpalvonta on ihanteena ja jonka piirissä lähdetään siitä, että maamme politiikka on korruptoitunutta.
Tuskin mitään perussuolaisten tapaisia keskustelukerholaisia ja kannattajia fasistinen aktivistijärjestö tarvitseekaan, sillä se tarvitsee järjestönsä ja itsensä kunniasta arkaa sotilasta. Kannattajien sijaan tarvitaan väkivaltaan harjaantuneita kunniantuntoisia sotilaita. Yksittäisen sotilaan kunnia rakentuu taistelijan sankarimaineesta ja luottamuksesta siihen, että hän tekee välivaltaisia tekoja tai ottaa nimiinsä oikeudessa järjestön väkivaltatekoja, jotta järjestölle vapaina arvokkaammat, siis kunniahierarkiassa ylempänä olevat jäsenet voivat toimia väkivallanteoin järjestön hyväksi. Onkohan edes oikeaa välivallantekijää rikostutkijoiden tiedossa?
Vain, kun jonkin järjestön onnistuu täyttää edellä mainittu ideologisen väkivaltajärjestön kuvaus, sanottakaan siis sen jäseniä fasisteiksi tai natseiksi – ei muuten. Ainakin 1900-luvun alusta noita käsitteitä on käytetty juuri noin. Se, ettei natsilaisessa SVL: ssä ei ole enempää aktivistijäseniä enempää kuin runsaasti alle 100, on merkki oikeastaan vain siitä, ettei Suomessa ole saatavilla kunniantuntoisia sotilaita kokemukseen ja taitoon perustuvine valmiuksineen viedä henki kansallissosialistisen järjestön vihollisikseen nimeämiltä ja tarvittaessa itseltäänkin.
Natsi on fasisti, joka on lisäksi nationalisti ja totalitaristinen sosialisti. Sosialistina hän kuuluu vasemmistoon ja mitä taistelukeinoihin tulee, sen äärimmäisyyssiipeen ja edustamassaan nationalismissa oikeistoon, sen äärimmäisyyssiipeen. Korruptoituneeksi katsomaansa politiikkaa arvokkaammaksi natsi tai fasisti näkee väkivaltaisen taistelun kurinalaisen ja johtajavaltaisen yhteiskunnan puolesta. Vain, kun jonkin järjestön onnistuu täyttää edellä mainittu kuvaus, sanottakaan siis sen jäseniä fasisteiksi tai natseiksi – ei muuten. Asioista puhuttaisiin niiden omalla nimellä.
Perussuomalaisten kompastelut yrityksissä politisoisa pahoinpitelytapaus oman ohjelman tueksi
Sitten on perussuomalainen puolue, jonka toiminta on ällistyttävää. He jatkuvasti selittävät tuon pahoinpitelyn motiivin liittyvän jotenkin hämärästi maahanmuuttoon ja sen kritiikkiin. Näin he unohtavat kokonaan tavanomaisen kadunkulkijan huolen. Hänelle tarjotaan jatkuvasti milloin minkinlaista läpyskää, mistä on oma vaivansa. Kadunkulkija toivoo voivansa vapaasti kohauttaa olkapäitään niille läpysköille, joilla ei halua silmiään vaivata tai joiden tarjouspuheille ei korviaan viitsi lotkauttaa. Kadulle on ilmestynyt järjestö, joka on olevinaan jonkinlainen kansansuosiota tavoitteleva puolue, ja esittelee poliittista agendaansa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Todellisuudessa kysymyksessä on väkivaltarikollisten yhteenliittymä, joka voi olla vaarallinen niille, jotka ovat vapaasti välinpitämättömiä järjestön asiaa kohtaan.
Vaaran todennäköisyys on kasvanut sen vuoksi, että pahoinpitely johti uhrin kuolemaan. Kun perussuomalaisille puhuu aidasta, he jutustelevat aidan seipäästä. Katupartioiksi ujuttautumista yritettyään huonolla menestyksellä uusnatsien on onnistunut saada yksi ohikulkija hengiltä nähtävästikin vain sen vuoksi, että oman ryhmän ja aatteen kunnian suhteen on oltu kohtuuttoman arkoja. Kuitenkin kunniaväkivallan tuominen katukuvaan on sinälläänkin poliittinen teko ja voidaan katsoa poliittiseksi väkivallaksi.
Ihmetystä herättää se, ettei puheenaolevan uusnatsijärjestön väkivaltamenneisyyden tunteva poliisi ollut paikalla. Mieleen tulee sekin, että poliittisessa johdossamme jotkut piirit ovat tahtoneet maineeltaan kyseenalaisen uusnatsijärjestön liikkuvan kaduilla herättämässä kansalaisissa huolestuneisuutta. Perussuomalaisten ja muiden hallituspuolueiden vieraantuminen kansasta ei ole mitään uutta. Tämä väkivallanteko on historiallinen, koska se on kuolemaan johtanut väkivaltarikos, jolla on selvä ideologinen tausta. Onko sekin tahallista, että on poliittisia intressiryhmiä, jotka eivät näytä tajuavan asiaa.
Valitettavan väkivallanteon motiivilla ei ole suoraan yhteyttä maahanmuuttotilanteeseen
Uusnatsien väkivallan uhri oli tällä kertaa – ei kerta kaikkiaan muu kuin suomalainen mies. Saattaahan olla, että perussuomalaiset tahtovat esiintyä uusnatsilaisen aatteen pehmeänä muotona. Ainakin he haluavat saada kaiken hyödyn tapahtuneesta pahoinpitelystä. Perussuomaisten halua pyrkiä säätämään SVL:n kieltävä laki ihmetyttää suuresti. Kun tiedossa, ettei kieltäminen estä järjestön toimintaa, vaan on korkeintaan symbolinen viesti, voidaan aina kysyä, onko symbolille muodostuva hinta liian kallis: hallinnon ja oikeuslaitoksen harjoittaman mielivallan ja kansalaisten vapauksien väheneminen ovat hinta, jota tuskin kannattaa maksaa pelkän symbolin vuoksi. Nyt perussuomalaisten kieli jo pitkällään hamuamassa niitä valtaetuja, jotka hallinnon ja oikeuslaitoksen lisääntynyt mielivalta voisi tuoda heille. Kun SVL kielletään, perussuomalaiset saavat koko laillisen maahanmuuttopolitiikan omaksi reviirikseen ja monopolikseen, ja voivat myös ohjailla omine ”etappimiehineen” (Olli Immonen?) laitonta poliittista väkivaltatoimintaa, jonka menestys edellyttää korruptoituneempaa poliisia kuin Suomen nykyinen melkoisen korruptoimaton poliisi on.
Miksi politiikassa ei voida puhua täsmällisin termein? Niin surkeita tähän asti ovatkaan olleet uusnatsien yritykset saada kadunkulkijat pelkäämään heitä ja altistumaan pelottelulle, ovathan jo saaneet jonkun hengiltä; kuitenkin poliitikoilta kuitenkin odottaisi selvää kannanottoa tällaiseen katupolitiikkaan, joka tunnetaan 1930-luvulta, kun silloiset fasistiryhmät Euroopassa ottivat kadut herruuteen painostaakseen pelokkaimmat ihmiset palvelemaan heidän tavoitteitaan myös valtiokoneiston tasolla.
Tosiaako poliitikot eivät ymmärrä tavallisen kaduntallaajan huolenaiheita?
Mielenosoitukseen kerääntyi ihmisiä toivoen poliitikoilta selvää kannanottoa ilmiöön, josta kuolemaan johtanut pahonpitely, selvä väkivallanteko on oire. SVL ei ollut ilmoittanut väkivaltatempausteen mieleenosoituksena poliisille, joten kysymyksessä ei ollut mielenosoitus, vaan uudenlaiata katuväkivaltaa, ´mahdoillisesti oire uudesta ilmiöstä, joka on tullut Ruotsista, siis poliittisin tunnuksein esiintyvästä järjestöstä, joka on pohjimmiltaan väkivaltakulttuuria ylläpitävä elämäntapayhteisö, joka harjoittaa yhteisökunniaansa edistävää herruuspyrkimystä kaduilla käyttäen väkivaltaa teeroristisesti, pelkoaherättävästi siis terrori-sanan alkuperäisessä merkityksessä.
Vaikkakin tämä toiminta on vielä melkoisen surkeaa, kysymys yritys ilmiöstä, josta poliitikkojen tulisi esittää selvä ja yksiselitteinen mielipide. Ilmiö on kieltämättä anakronistinen, siis historiallisen natsismin matkimista, joten vaikkakaan se ei ole ehkä kirjaimellisesti poliittista, se poliitisene väkivaltaisuuksineen on eräänlaista poliittisen väkivallan matkimista. Ilmiö muistuttaa alkuperäisestä fasismista ja natsismista paljon enemmän kuin nyku traditionalistien, mm. joidenkin perussuomalaisten, nostalginen viitailu 1930- ja 1940-lukujen natsi-ideologiaan. Koska ilmiö on kulttuurinen, lainsäädännöllä siihen puuttuminen voisi olla vapauksiamme kavantavaa, ja kuitenkoin tehotonta. Kuitenkin poliitikkojen tulisi kiinnittää huomio ilmiöön ja olla kuvittelematta, että jokin lain säädäntö voisi automaattisesti ratkaista yhteiskunnallisen ongelman, josta valitettava väkivaltatapaus on oireena.
Taaskin tavallinen kansalainen on jätetty ihmettelemään, ovatko perussuolaiset hyppäämässä uusnatsien kelkkaan tai uusnatsit perussuomalaisten kelkkaan. Uusnatsit ovat käytännössä perussuomalaisten ei-legaali äärimmäisyyssiipi, jolla reformistiset perussuomalaispopulistit voivat houkutella kannattajikseen niitä, joiden uskotaan olevan taipuvaisia lähtemään katuväkivaltaiseen maahanmuuttovastaisuuteen, ja pelotella äärimmäisyysryhmän väkivallalla sellaisia, jotka eivät ole myötämielisiä perussuomalaisten vallan ahnehtimiselle.
Perussuomalainen tyydyttämätön vallanahneus ja -nälkä
Myös uusnatseilla, aivan kuin perussuomalaisillakin on huutava vallannälkä, jonka tyydykkeiksi he myös tahtovan perussuomalaisten jakavan heille valtaa pakottaa arvonsa suomalaisille, joten kasvavan mediahuomionsa siivin ja sitä viisaasti hyödyntämällä heille on kenties tulossa pääsy jakamaan perussuomalaisten kanssa valtaa. Tuskin uusnatsit sietävät sellaista, että heidät jätetäisiin vallasta täysin osattomiksi. Emme tosiaankaan tiedä, mitä natseja lymyilee rikollisuutemme piirissä. Ehkä SVL on pelkkä jäävuoren huippu. Ääneen ajattelijalle kysymyksiä riittää.
Perussuomalaiset ovat osoittautuneet erittäin vallanahneiksi siellä, missä he uskovat saavuttamansa valta-asemia maahanmuuttovastaisuudellaan. Vallanahneus voi osua perussuomalaisten omaankin nilkkaan, jos he sen nimissä palkitsevat omassa puolueessaan asemilla sellaisia, jotka ovat ansainneet kannuksensa katuvakivallan piirissä. Ovakto ääntenkalastelun kohteena tällä kertaa katuväkivaltaspesialistit?
Kukaan ei voi rehellisesti uskoa perussuomalaisten irtisanoutumiseen taannoisesta pahoinpitelystä, kun he selittelevät koko ajan valtakunnallista huomiota saaneen pahoinpitelyn johtuneen jotenkin salaperäisellä tavalla nykyisestä maahanmuuttotilanteesta. Jokin intessi heillä on tähän tapaukseen ihan heidän käyttäytymisestään päätellen. Perussuomaiset esiintyy nationalistisena, ja kuitenkin se esittää rivien välistä pyrkivänsä samoihin tavoitteisiin kuin väkivaltaakaan kaihtamatta pohjoismaisen tai laajemmankin suurheimon perustamiseen tähtäävä SVL.
SVL on merkki uudesta kainsainvälisestä pollittisesta ajattelu- ja toimintakulttuurista
SVL ei ole kansallinen järjestö, vaan kansainvälinen järjestö valkoisen rodun ylemmyyden toteuttamiseksi kaikissa maissa, kansoissa ja maanosissa eli aidosti internationalistinen järjestö. Kun kysytään sitä, mikä on tämän järjestön suhtautuminen maahanmuuttajiin, suhtautuminen arvatenkin riippuu siitä, mikä sattuu olemaan maahanmuuttajan rotu. Asenneongelmia ei ole, jos maahanmuuttajan tai tavallisen suomalaisen ulkonäkö ja elämänasenne ovat kunnossa. Kysymyksessä on hyvämaineinen vaalearotuinen kunniastaan arka kunniahierarkian mukaan rotu- ja heimosotilaan tehtävistä esimiestensä silmissä riittävän kunniallinen suoriutuja. SVL on kansallisuususkonnollinen aktivisti- ja soturijärjestö.
Tekojen ja tekijöiden ideologian erottamista tähän asti suositelleet ovat yleensä olleen huolissaan siitä, että julkisessa keskustelussa nykyisin entistä enemmän hyväksytään väkivalta, jos väkivallantekijät ovat oikealla asialla. Perussuomalaiset hyväksyvät uusnatsien tavoitteen, joksi he väittävät maahanmuuttovastaisuutta, joka on sama kuin perussuomalaistenkin, joten perussuomalaisten todisteluun kuuluu huomauttaa, että he tuomitsevat jyrkästi väkivallan keinona, samalla kun he eivät kiellä uusnatsien tavoitteita, joiksi he väittävät omia tavoitteitaan. Koska uusnatsit eivät ole julkisesti toimiva järjestö, heillä on piiloideologiansa, jota ei ole tarkoitettukaan asiaan vihkiytymättömille. Heidän järjestönsä on salaseura, jonka suojissa he voivat rakentaa natsilaista ideologiaansa ja valmentaa itsensä oikearotuisten suurheimon kunnianpuolustajiksi.
Uusnatsien vaikeasti käsitettävästä kunniakäsityksestä ..
Kunnia on siis pohjoisgermaanisen (skandinaavisen) suurheimon tai laajimmillaan arjalaisen suurheimon kunniaa, tekojen ansiosta nautittua vertaisten kunnioitusta. Tällainen kunniaetiikka on relativistista, koska se perustuu kunniahyvettä toteuttavan yhteisön asenteisiin, joiden ei tarvitse välttämättä olla ulkopuolisten jakamia tai edes ymmärtämiä. Etiikka on yhteisöllistä, sillä kunnian kukoistus voidaan saavuttaa vain elämäntapayhteisön piirissä, kun kunnian ehtona ovat väkivallanteot, jotka oikein suorittuina ovat ansiokkaita. Ulkopuolisten ihmisten vastenmielisyys vain vahvistaa sitä, koska he ovat niitä toisia, joilla ei kunniaakaan yhteisön piirissä ole. Kunnia määrittyy hyveenä aina yhteisössä, jota professori ja akateemikko Eino Kaila sanoi Persoonallisuus-teoksessaan relevantiksi yhteisöksi. Sanottakoon, että monet väkivallantekijät voivat olla tämän relevantin yhteisön suhteen lojaaleja, sydämellisiä ja avuliaita lähimmäisiä, vaikkakin he ovat laajemman yhteiskunnan lain ja oikeudenmukaisuuden näkökannalta äärimmäisen pelottavia, väkivaltaisia ja tappavia.
Aivan samoin kuin Suomen valtiolle lojaalit kansalaiset eivät pidä lain toteuttamiseksi harjoitettua viranomaisväkivaltaa todellisena tai ainakaan eivät hyväksymättömänä, meidän äärimmäisyysjärjestönä pitämämme fasistijärjestönkään jäsenet eivät pidä oman relevantin elämäntapayhteisön normien ja arvojen ylläpidon tai laajentamisen vaatimaa väkivaltaa todellisena tai hyväksymättä jätettävänä väkivaltana. Kun inhimillisyyttä vaadimme uusnatsien kohteluun, sietää muistaa, että kysymyksessä on inhimillisyys, jollaista harjoitetaan sodassa olevien yhteisöjen välillä. Uusnatsien relevantin yhteisön ja yhteiskuntamme välillä on sotatila, jonka he ovat – arjalaiselle suurheimolle lojaaleina – julistaneet käyttämällä väkivaltaa Suomelle lojaalisten relevanttia yhteisöä kohtaan. Tässä on pienoiskoossa konflikti, jollainen pahimmassa tapauksessa jakaa yhteiskunnan sisällissodan osapuoliksi.
Salaseuraorganisaationsa avulla on mahdollista kehitellä ideologiaa, joka ei ole suosittua suuren yleisön joukossa – elitististä ideologiaa, jonka mukaan eliitin jäsenet ovat keskenään tasavertaisten joukko syntyperältään ja jonka mukaan arvoerot perustuvat soturikunniaan. Eliitin ulkopuoliset ovat taas kunniattomia hylkiöitä, joiden arvo riippuu heidän hyödyllisyydestään rotuvalioihmisille. Kun liberalismiin kallellaan olevat kansalaiset ovat vapaudenpuolustajia, uusnatsit ovatkin kunnianpuolustajia, jotka pyrkivät pitämään yllä soturikunniallisuuden mainettaan mediahuomiota herättävillä teoillaan. Uusnatsien politiikka on kunniapolitiikkaa aivan kuin islamisti-fundamentalistienkin. Uudessa Suomessa moni on viitannut pahoinpitelystä epäilyn kunnianarkuuteen, mutta erehtynyt ajatellessaan hänen puolustaneen yksilöllistä kunniaa, sillä kunnia ole väkivaltarikollisten järjestössä mikään täysin yksilöllinen asia.
Todennäköistä on, että puolustettavana pahoinpitelyssä on ollut suurheimokunnia, jonka väkivallasta epäilty on sisäistänyt omaksi kunniakseen. Tällainen kunniantunto on läpikotaisin poliittinen ilmiö, joka tekee väkivallasta myös poliittista välivaltaa. Riippumatta siitä, onko väkivallantekijänä ollut juuri nykyinen epäilty tai ei, väkivalta on poliittista, jos väkivallantekijä on uusnatsilaisesta järjestöstä. Väkivallantekijät eivät etsi suinkaan meidän hyväksyntäämme, vaan sen ”yliminän” hyväksyntää, jonka pelastaa identiteettikriisistä se tunnustus, jota fasistinen äärimmäisyysryhmän toverit suovat heille kunnia-aseman muodossa.