Rauhaa! Aikaisemmin tällä viikolla vietettiin kansainvälistä rauhanpäivää. Ajattelin tarttua haasteeseen ja hiukan pohtia mahdollisuuksiamme maailmanrauhaan. Sillä ihmiskunta on vaa’an kielellä. Optimismiani maailmanrauhan mahdollisuuteen puolustaa tosiasia, että maailmassa käydään yhä vähemmän kansainvälisiä sotia, mutta toisaalta apeaksi mielen vetää modernin sodankäynnin mahdollinen katastrofaalisuus. Eikä tarvitse olla kummoinen profeetta, on hyvin mahdollista, että totaalinen sota tulee syttymään ja sen seuraukset ovat todennäköisesti ihmiskunnan kannalta lopulliset.
Perimmäisiä syitä sotien alkamiseen on hyvin vaikea löytää. Jotta blogin pituus pysyy kohtuullisena, koitan vetää suurella pensselillä, ja pienillä esimerkeillä voimme ehkä ymmärtää suuria kokonaisuuksia. Sodalla tässä yhteydessä tarkoitan Encyclopedia Britannican määritelmää: Sota on poliittisten ryhmittymien välinen konflikti, jossa vihamielisyydet ovat huomattavan pitkäaikaisia ja kookkaita.
Toisin kuin usein luullaan, sodankäynti ei perustu ihmisen geneettiseen taipumukseen siitä yksinkertaisesta syystä, kun tätä geneettistä taipumusta ei ihmisellä ole havaittu olevan. Ihmisen geneettisestä esi-isästä polveutuneet jälkeläiset kaikki eivät sodi. Esimerkiksi kahdesta ihmisen lähimmästä eläinsukulaisesta simpanssi sotii, mutta bonobon ei ole havaittu sotivan. Ne ovat käyttäytyneet jo muinaisista ajoista lähtien siten, minkä hippiliike vasta 1960-luvulla keksi popularisoida: bonobo ratkaisee konfliktit rakastelemalla—make love, not war!
Toisaalta ihminen myös eroaa eläinsukulaisistaan ja muista sosiaalisista eläimistä sikäli, että hän pystyy toimimaan joustavasti sekä hyvin suurissa että pienissäkin ryhmissä. Mutta merkittävin ero on siinä, että ihminen kykenee elämään kuvitteellisessa todellisuudessa. Mielikuvituksemme avulla voimme luoda tarinoita, joilla pystymme vakuuttamaan myös toisen ihmisen uskomaan tuohon kuviteltuun todellisuuteen, jolloin hänkin alkaa toteuttamaan samanlaisia normeja, arvoja tai sääntöjä; esimerkiksi jumalat, raha, valtion rajat, ihmisoikeudet tai muut abstraktit asiat ovat kuviteltuja todellisuuksia. Simpanssi ei vaihtaisi banaaniterttua edes miljoonaan euroon käteistä ja kertakaikkisen epäsimpanssimaista olisi vaihtaa se numeroiksi pankkitilille.
No niin. Toki tiedetään olemassa olevan myös joitakin perinteisiä yhteiskuntia, jotka elävät ilman sotia, mutta pääosin nykyihmiset nyt kuitenkin näyttävät sotivan yhtä luontaisesti kuin teemme yhteistyötä. Perinteisiä yhteiskuntia tutkimalla antropologit voivat havaita, kuinka nykyinen moderni ihminen eli ja käyttäytyi tuhansia vuosia sitten.
Ihmisen evoluution kuuden miljoonan vuoden ajanjaksolla olosuhteet ovat muuttuneet vasta viimeisen 11 000 vuoden aikana hyvin radikaalisti ja nopeasti. Tiivistetysti: maanviljelyksen aloittaminen pysäytti ihmisen paikoilleen synnyttäen heimoja, kyliä, valtakuntia ja lopulta valtioita. Kun ruokaa maanviljelyksestä varastoitui, ihminen pystyi irroittautumaan ruoantuotannosta ja erikoistumaan ammatteihin kuten sotilaiksi, virkamiehiksi, hallitsijoiksi ja papeiksi. Syntyi hierarkioita. Ennen maanviljelyksen aloittamista ihminen ei tehnyt tuskin mitään merkittävää muuta kuin tappanut eläimiä sukupuuttoon metsästämällä. Luonnonoikeudellinen ajattelu ja demokraattinen hallinto kehittyi antiikin Kreikassa kymmenentuhatta vuotta myöhemmin maanviljelyksen aloittamisesta ja niiden voittokulku Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen sekä Ranskan vallankumouksen jälkeen vain hieman yli kaksisataa vuotta sitten. Tämä mielestäni huipentui Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuksien julistukseen 2. maailmansodan jälkeen. Euraasia on ollut jatkuvien sotien näyttämönä varhaishistoriasta alkaen. Vasta viimeisinä vuosikymmeninä läntinen Eurooppa on saanut elää aivan ainutlaatuista rauhan aikaa, jota koskaan aikaisemmin ei ole sen maaperällä koettu. Mitä on tapahtunut?
Sotien väheneminen on perusteltavissa olosuhteiden positiivisilla muutoksilla. Tietyssä otollisessa tilanteissa olosuhteet johtavat sotaan tai pitävät rauhaa. Sota syttyy silloin, kun olosuhteet siihen ovat pakottavat, ja kuten edellä kerroin, ne ovat historian saatossa muuttuneet nopeasti. Seuraavaksi muutama esimerkki.
Kulttuurillinen esimerkki: Tietyissä perinteisissä yhteiskunnissa heimojen välinen sotatila voi olla pysyvä asiaintila. Näissä yhteiskunnissa ihmiset näkevät lapsesta saakka kuinka miehet palaavat taisteluista, he näkevät kuolleita, haavoittuneita ja kuinka heitä ihaillaan ja ylistetään sankaruudesta. Ei ole havaittu tällaisen kasvatuskulttuurin jälkeen, että ihmisen tappaminen olisi heille mitenkään vastenmielistä.
Modernissa länsimaisessa kulttuurissa lapsia kasvatetaan ensin tottelemaan käskyä ”Älä tapa”, mutta henkilön täysi-ikäistyttyä hänet passitetaan yleisesti hyväksyttyyn valtion instituutioon, armeijaan, jossa opetellaan hylkäämään aiemmin opitut moraaliresurssit. Tämän ristiriidan sanotaan näkyneen muun muassa maailmansodissa. On arveltu, että jopa puolet sotilaista eivät pystyneet ampumaan ihmistä. “Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla”, kirjoitti Yrjö Kallinen.
Edistystä on siis tapahtunut! Esimerkiksi kannatusta pasifismiin on esiintynyt läpi historian, vasta 1800-luvulla rauhanaate nousi hiukan vakavammin otettavaksi ilmiöksi, jota 1900-luvulla sitä ryhtyi tukemaan moni nimekäs henkilö. Lopulta laeilla turvatut oikeudet pakottivat sotilasviranomaistenkin huomioimaan myös aseistakieltäytyjien motiivit. Kenties tulevaisuudessa aseistakieltäytyminen on ensisijainen lähtökohta, eivätkä suuret massat enää suostu tarttumaan aseeseen.
Resurssipohjainen/ideologinen/sosiaalinen esimerkki: Luonnonolot, luonnonvarojen niukkuus tai “elintilan kapeneminen” väitetään mahdollisiksi sotien ultimaattisiksi syiksi. Muun muassa Syyrian sodan alkusyyksi on arveltu olevan kuivuus. Sodankäynnin vastinpari on yhteistyö. On siis keskityttävä olosuhteisiiin, jotka luovat positiivista yhteistyötä vähentäen ihmiskuntaa sodalla uhkaavia negatiivisia olosuhteita. Tarvitaan ekologisempia ja paremmin yhteiseen hyvään pyrkivä yhteistyön muotoja nykyisen kaltaisen talousjärjestelmän sijaan tai sen rinnalle järjestelmän heikkouksia paikkaamaan.
En tietenkään kiistä etteikö nk. kapitalistinen markkinatalousjärjestelmä olisi luonut maailmaan paljon vaurautta ja hyvinvointia. Niiden lisääntymisen myötä väestönkasvunkin on arveltu tätä menoa pysähtyvän vuosisadan lopuun mennessä 10-11 miljardiin ihmiseen. Vaurauden kasaantuminen, eriarvoisuus ja osattomuus ovat kuitenkin nykyisen talousjärjestelmän heikkoudet. Ne ovat niin suuria sekä maiden sisällä että niiden välillä, joten on selvää, että ihmiskunta on siirtymässä kohti ympäristöystävällisempiä ja yhteisöllisempiä ratkaisuja kautta linjan. Uudenlainen teknologia on vaikuttanut tähän radikaalisti.
Poliittinen esimerkki: Maailmansotien jälkeen perustettiin maailmanjärjestöjä ja instituutioita tukemaan rauhaa: Yhdistyneet Kansakunnat, Hiili- ja teräsyhteisö (nyk. EU), kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) sekä Maailmanpankki (World Bank) ja niin edelleen. Suurvallat myös ratifioivat merkittäviä sopimuksia kuten aseriisuuntaan liittyviä sopimuksia.
Toivomme kohti maailmanrauhaa voisi olla siis tämä: jos uskomme sodankäynnin ja rauhan perustuvan olosuhteisiin emmekä geneettiseen käyttäytymisvakioon, voisimme myös järkevillä toimilla lisätä ihmisten ja kansojen välille yhteistoimintaa yhteiseksi hyväksi niin, että olosuhteet muuttuvat sellaisiksi, ettei sotia enää tule. Maailma täytyy organisoida niin, että estetään hallituksia aloittamasta sotia.
Ovatko koko maailmalle tarpeelliset resurssit vain tietyn maan yksinoikeus? Hyötyvätkö eri intressiryhmät maailmassa liikaa sodista? Onko oma kulttuurimme sellainen, joka rakentaa kohti rauhallista tulevaisuutta? Mutta ensinnäkin, millaiset opit ja perinteet itse olen kasvatuksessa saanut? YK:n alla toimivan UNESCO:n perussääntö on: “Koska sodat syntyvät ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin”. Kyse ei ole siis ainoastaan valtiovallan tekemistä päätöksistä vaan jokaisen on tehtävä rauhaa hyödyttävät ratkaisut itsessään ja muokattava tarvittaessa käytöstään.
Olen kiitollinen, että olen saanut elää Suomessa, yhdessä maailman vakaimmista ja rauhallisimmista maista. Joten lainatakseni vielä Väinö Linnaa: “Varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.”
Lähteet:
Jared Diamond — Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista
Ted Talk: Yuval Noah Harari — Mikä selittää ihmisen nousun?
Quincy Wright — Sodankäynnistä
Yrjö Kallinen — Hälinää ja hiljaisuutta