Faktoja, joita rationaalisuuteen vetoava ihminen usein käyttää, ei minusta ole olemassa muuten kuin siinä hetkessä henkilölle itselleen, missä hän muodostaa havaintoja ja käsityksiä, reagoiden niihin kulloistenkin aktiivisena olevien aistien avulla. Tunteemme ohjaavat tuota reagointia, ei järkemme tai älykkyytemme, ja näin myös niistä ylös kirjattava tai myöhemmin esitettävä tieto tai fakta, jonkun asian absoluuttisena totuutena, ei voi olla muuta kuin kyseenalaistamiseksi uudestaan tarkoitettua tietoa, joka on peräisin siitä, kuinka joku on tuntenut jostain asiasta tiedonkeräyshetkellä. Järjen rooliksi jää tunteiden rationalisoiminen jälkeenpäin. Lisäksi se, että meille on kehittynyt tiedonkeräämiseen käytettäviä aisteja, -kuten näkö tai kuuloaisti,- ei kerro minusta sitä, onko ympäristö josta keräämämme tieto tapahtuu; meidän omaa henkilökohtaista harhakuvaa, jonka toistamme itsellemme aina uudestaan ja uudestaan todellisuudentajuamme tukevalla tavalla; vai onko se jonkun ulkoisen luomaa tai ohjaamaa, jota emme pysty aisteillamme, emmekä näin myöskään olemassa olevan tiedon tai niiden avulla muodostetuilla tiedonkeräysvälineillä selittämään tai pois sulkemaan. Maailmassa tapahtuvan kehityksen ja ihmisten jatkuvan kehityksen sen mukana, -kontekstissa jossa kehityskulut ovat aikaisempien sukupolvien silmin katsottuna uskomattomia ja epätodennäköisiä,- on mielestäni koko ajan kasvavampi todennäköisyys sellaisen olemassaololle, joka on meidän rajoittuneen käsityskyvyn ja tietoisuudentilan ulkopuolella, kuin sellaisen olemassaolon kieltävälle väitteelle.
On hyvin vähän asioita, joita kehtaisin sanoa faktoiksi. Minulla on usein myös asioista eri mielipide tänään kuin mitä se saattaa samasta asiasta olla huomenna. Jos mahdollista, pyrin muodostamaan käsityksen asioista aina uudelleen ja uudelleen. Katsoessani ulos ikkunasta näen syksyn kauniit värit. Kääntäessä katseen toisaalle en tiedä varmasti niiden olemassa olosta. Värien kauneudestakin saatan huomenna olla toista mieltä.
