Äitiyslakikeskustelu kirvoitti vähän ajatuksia. Kun luet tämän, pidä mielessäsi se, että kerron omista kokemuksistani ja ajatuksistani, eikä minun ole tarkoitus loukata ketään. Tiedän, että vanhemmuuteen ja osin lapsettomuuteenkin liittyvät aiheet ovat hyvin henkilökohtaisia ja joskus kipeitäkin. Vähintään yhtä henkilökohtaista ja siksi myös tärkeää on kertoa myös lapsen näkökulma ja koen tärkeäksi tuoda sitä esille.
Kerron itsestäni. En ole saanut kasvaa koko lapsuuttani oman perheeni parissa, vaan sijaisperheessä. Minut huostaanotettiin ollessani seitsemänvuotias. En lähde tässä avaamaan sen enempää huostaanottoon johtaneita syitä, koska ne eivät ole tämän kirjoituksen kannalta olennaista tietoa.
Sijaisperheessä eläminen ei ollut kaikilla tavoin helppoa. Meitä sijaislapsia oli paljon. Minulla oli omat kasvukipuni, joihin huostaanotettuna oleminen osaltaan vaikutti – ei kuitenkaan mitään ylitsepääsemätöntä eikä traumaattista. Minua kasvatettiin kaikella sillä kokemuksella ja ammattitaidolla, joka sijaisvanhemmillani oli. Eikä ole mitään valittamista. Tapasin omia vanhempiani pääasiassa hyvin säännöllisesti. Olen koko elämäni saanut kasvaa siinä kokemuksessa ja varmuudessa, että oma isäni ja äitini rakastavat minua.
Oli yksi tärkeä asia, jonka sijaisvanhempani olivat tajunneet ja josta he sopivin väliajoin lempeästi muistuttivat. ”Sinun isäsi ja äitisi ovat parhaat isä ja äiti, jotka sinulla voivat olla.” Ja asia on juuri näin. Ilman heitä en olisi minä, vaan joku toinen. Persoonani kehitykseen on vaikuttanut kaksi asiaa: syvimmiltään perimä, isäni ja äitini. Näen sen, kun katson peiliin. Tunnistan isäni omassa temperamentissani ja äitini välillä ylitsepursuavassa tunteellisuudessani. Havaitsen sen omissa lahjakkuuksissani. Näen sen omassa jälkikasvussani. Ilman isääni ja äitiäni minua ei olisi olemassa ja siitä olen heille loputtoman kiitollinen.
Toinen persoonaani vaikuttanut tekijä on kasvuympäristö. Puhun murretta, jota isäni ja äitini eivät puhu ja joka välillä jopa vähän naurattaa heitä. Minulla on tapoja ja tottumuksia, jotka olen oppinut muualta. Ne eivät kuitenkaan selitä sitä, kuka syvimmiltäni olen, vaikka ne ovatkin tärkeä osa minua. Vanhempieni kautta olen myös osa kahta sukua. Sukulaisteni kautta olen kuitenkin oppinut ymmärtämään myös itseäni.
Äitiyslaki liittyy osaltaan tähän samaan kokonaisuuteen. Se ei ole pääongelma, vaan ennemmin jäävuoren huippu, pitkän ja mielestäni huonon kehityksen viimeisin luku. Hedelmöityshoidoista johtuvat ongelmat ovat olleet todellisuutta jo pidempään. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että annetaanko lapselle tarpeeksi tietoa hänen taustastaan ja pyritäänkö hänelle antamaan mahdollisuus tuntea molemmat omat (biologiset) vanhempansa ja sitä kautta mahdollisuus tuntea itsensä. Ympäristö ei selitä kokonaan ihmisen persoonaa. Biologinen tosiasia on, että jokaisella lapsella on olemassa sekä isä että äiti ja että he molemmat vaikuttavat ihmisen identiteettiin. Isien tulisi kasvattaa lapsensa aina, kun siihen ei ole välttämätöntä estettä. Oma haluttomuus osallistua lapsen elämään ei ole este, vaan vastuun pakoilua. Anonyymi sukusolujen luovutus on kiellettävä lailla. Se on oikea ratkaisu tässä yhteydessä esitettyihin ongelmiin, ei ehdotettu äitiyslaki.
Isät. Me olemme lapselle aivan yhtä tärkeitä kuin äiditkin. Meillä täytyy olla oma vastuumme lapsistamme. Isyys ei saa olla eikä ole vain siittiöiden luovuttamista tai elatusmaksujen maksamista. Isän merkityksestä lasten hyvinvoinnille on kirjoittanut erittäin paljon mm. lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Lukekaa itse, mutta käsitykseni mukaan en ole tässä asiassa lainkaan yksin tai eri mieltä hänen kanssaan.
Lopuksi teille, kasvattivanhemmat, sijaisvanhemmat, uusperheiden vanhemmat ja muut. Arvostan työtänne ja vaivannäköänne. Olen nähnyt teidän silmissänne, sanoissanne ja teoissanne paljon aitoa rakkautta ja huolenpitoa. Te voitte joskus olla parempiakin kasvattajia kuin lapsen omat vanhemmat. Lapset tarvitsevat teitä. Mutta muistakaa pitää myös lapsenne identiteetin ja itseymmärryksen kehityksestä huolta. Kertokaa heille, mistä he ovat tulleet. Muistakaa myös omat rajoitteenne – te ette voi muuttaa lapsen perimää omaksenne, eikä teidän tarvitsekaan. Teidän tehtävänne on olla kasvattajia.
Jokaisen lapsen oma isä ja äiti ovat ne parhaat, jotka juuri hänellä voivat olla. Muuten hän olisi joku toinen.