Kirjoittelin perjantaina työttömyysturvan uudistamishankkeesta ja mainitsin siinä yhteydessä punamulta hallituspohjan rakentelun. Tämän rakentelun yhtenä osana näen myös keskustelun, jota vanhemmat poliitikot käyvät suhteestamme Venäjään. Näen, että kyseessä on ensisijaisesti yritys käyttää vanhaan tapaan ulkopolitiikkaa sisäpolitiikan välineenä.
Kremlin vaalipiirin käyttö apuna suomalaisessa sisäpolitiikassa on tuttu asia niin keskustalaisille kuin sosialidemokraateillekin. Vanha suola näyttää janottavan. Asia ei ole aivan merkityksetön tulevia presidentinvaaleja ajatellen. Yksi mahdollisuus on se, että edessä on uusi taistelu ulkopolitiikan johdosta. Tähän meidän lepsu valtiosääntömme antaa mahdollisuuden.
Ahtisaaren, Iloniemen ja Ruokasen ulostulo oli tärkeä, sillä se antaa rohkeutta poliitikoille ja kansalaisille yleensäkin osallistua aktiivisemmin ulkopoliittiseen keskusteluun. Toivottavasti keskustelu ei muodostu vain äärilaitojen huuteluksi toistensa yli.
En nimittäin usko, että esim. herrat Vanhanen ja Heinäluoma tai edes elinkeinoelämä haluaisivat palata UKK:n ja Fexima Oy:n aikoihin, sen verran historia on kulkenut eteenpäin.
Tiedän hyvin, että suuri osa vanhemmasta äänestäjäkunnasta kärsii ”Tukholman syndroomasta” Venäjän suhteen. Silti olen sitä mieltä, että siitä on päästävä eroon sisäpoliittisena pelivälineenä jo nyt.
Ps.
Oma kantani on, että Venäjä on suuri ja kunnioitettava monessa mielessä. Venäjä haluaa olla suurvalta, joka tekee mitä tahtoo ja keskustelee vakavasti vain toisten suurvaltojen kanssa. Se ottaa huomioon vai voiman ja on valmis menettelemään heikkojen osalta, kuten parhaaksi näkee. Naton se näkee Yhdysvaltain suojattien liittona.
Minä näen Naton rauhantakaajana ja osana ”kauhun tasapainoa”, joka Venäjän politiikan seurannaisen on palaamassa rauhan todelliseksi takeeksi. Unionin jäseniä Nato on meidän todellinen viiteryhmämme ja turvamme. Venäjä ei ole demokratia, jollaisella aina on pidäkkeensä. Siksi on hyvä, ettei riitaa se kanssa rakenneta ihan pikku asioista ja keskusteluja pidetään yllä, vaikka ne eivät suuressa mittakaavassa mihinkään vaikuttaisi. Ollaan hovimestari, joka tietää mihinkä kartanoon kuuluu.