Kuluneiden kuukausien aikana olen kirjoittanut useita blogitekstejä, joissa olen ottanut esille apteekkijärjestelmämme ongelmia ja tehnyt kehitysehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu ehdotusta lääkelain muuttamiseksi. Lopullinen esitys eduskunnalle on nyt tehty ja se on pöyristyttävä. Lausuntokierrokselle lähetetyssä hallituksen alustavassa esityksessä oli lähes 20 lääkelain muutosehdotusta, mutta lopullisessa esityksessä näistä ideoista ei ole jälkeäkään.
Mielestäni apteekkitoimialan rakenteelliset ongelmat ovat räikeitä ja lopputuloksena on kansalaisten edun vastaista toimintaa. Osa näistä rakenteellisista pulmista oli tunnistettu lakiesityksen luonnosvaiheessa, mutta lopullisessa esityksessä niistä ei puhuta mitään. Hämmentävää, sillä esitystä laatimassa olevat henkilöt edustavat meitä kaikkia suomalaisia. Heidät on valittu ministeriöön siksi, että ovat alansa ammattilaisia ja heidän velvollisuutenaan on edistää suomalaisten hyvinvointia. Mielestäni nämä tavoitteet eivät nyt toteudu. En tiedä, johtuuko ehdotusten vesittyminen ministeriön toimista vai onko ongelmat lakaistu maton alle vasta hallituksessa. Jotain kummallista on kuitenkin tapahtunut.
Apteekkitoimiala suorastaan huutaa kehittämistä. Lääkkeet ovat Suomessa liian kalliita ja alan tehottomuus hätkähdyttää. Käytämme valtavat summat verovaroja lääkejakelun järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla. Apteekkiliiketoiminnan altistaminen kilpailulle on välttämätöntä. On myös tehtävä laadukkaampia päätöksiä ja priorisoitava tavoitteita.
Julkisessa keskustelussa on vaadittu apteekkitoiminnan vapauttamista. Olen itse samaa mieltä, mutta kun olen tutustunut toimialaan syvällisemmin, tiedän että se on vain yksi puoli asiasta: vapauttaminen ei riitä, apteekkijärjestelmä on tervehdytettävä perusteellisesti.
Kansalaisille on kerrottava, miksi apteekkialaa ei voida kehittää ympäröivän yhteiskunnan mukana. Meille on myös perusteltava, miksi lääkejakelua ei kilpailuteta. Onko kilpailuttamatta jättäminen jopa lainvastaista? Mielenkiintoista olisi myös ymmärtää, miksi valtaa käyttävät poliittiset päättäjät tuntuvat olevan mielipiteineen valovuoden päässä arkitodellisuudesta. Apteekkimonopoliin ei vieläkään haluta puuttua, vaikka sen haitat on selvästi tuotu esille.
Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että apteekkimonopolin ylläpito jarruttaa alan toiminnallista kehitystä ja mahdollistaa tuotteiden ylihinnoittelun. Hämmästyttävää on, että melko pienellä asiaan paneutumisella löysin useita helppoja ja kansalaisten kannalta kivuttomia säästökohteita, mutta niiden toteutuksesta ei innostuttu lainkaan poliittisten päättäjien keskuudessa.
Olen saanut tutkimuksissani selville esimerkiksi sen, että mittavia säästöjä olisi löydettävissä helposti vaikkapa yksinkertaisella reseptien toimitusmaksun hinnan palauttamisella parin vuoden takaiselle tasolleen. Tällä päätöksellä valtio säästäisi vuositasolla 39 miljoonaa euroa ja lisäksi kansalaisten ostovoimaan tulisi välittömästi lisää 69 miljoonaa euroa. Kokonaisvaikutus kansantalouteen olisi siis 108 miljoonaa euroa eikä yhdeltäkään vähäosaiselta tarvitsisi leikata senttiäkään. Ainoat, jotka olisivat menettävänä osapuolena, olisivat kaupunkien äyrikuninkaiden listojen kärjessä vuosikymmeniä olleet apteekkarit. Tämä on vain yksi esimerkki kivuttomista säästökohteista. Niitä on runsaasti lisää. Harmi, että hallituksen uudessa esityksessä maksumieheksi laitetaan mm. diabeetikot, eikä alan rakenteellisiin epäkohtiin puututa lainkaan.
Kuluneena vuotena Suomessa on käyty tuskaista keskustelua siitä, miten kansalaisten ostovoimaa parannetaan ja samalla lisätään kilpailukykyä ja säästetään kustannuksissa. Laajat delegaatiot ovat väitelleet 6 minuutin lisätyöajan hinnasta, vähäosaisia kurittavista leikkauslistoista ja monista muista säästökohteista. Hämmästykseni lisääntyi, kun kesällä tekemäni ehdotus täysin kivuttomasta 108 miljoonan euron päätöksestä ei kiinnostanut ketään. Se ei kiinnostanut hallituspuolueita eikä se kiinnostanut oppositiota. Ja nyt nähtiin, että ei se kiinnosta ministeriötäkään. On helpompi maksattaa lasku apteekkien asiakkailla ja veronmaksajilla sekä entisestään monimutkaistaa toimimattomaksi tiedettyjä viitehinta- ym. järjestelmiä, jotta näyttää siltä että olemattomalle kilpailulle tehtäisiin muka jotain.
Jatkoin kesällä selvittelytyötäni ja sain lisävahvistusta sille, että:
- Poliittiset päättäjät eivät halua keskustella apteekkitoimialan asioista.
- Virkamiehet suuttuvat, kun heiltä kysyy asiaan liittyviä kysymyksiä.
- Apteekkariliitto pyrkii sammuttamaan julkisen keskustelun apteekkitoimialan asioista keskustelun herättäjää vähättelemällä ja jopa nimettömällä ja alatyylisellä kommentoinnilla netissä ja muilla foorumeilla.
Olemme ison asian äärellä. On selvitettävä, mistä johtuu, ettei arkijärkisen hyviä ehdotuksia viedä eteenpäin. Kuinka iso tehostamispotentiaali muhiikaan pinnan alla? Mitä muuta on piilossa? Näihin kysymyksiin hain vastauksia ja lopputuloksena julkaisin 29.9.2016 kirjan nimeltä ”Apteekkireformi. Reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä.” Kirjassa puhutaan vapauttamista laajemmin apteekkijärjestelmän tervehdyttämisestä ja esitellään Apteekkireformin osa-alueet.
Kirjassa kerrotaan toimialan eettisistä, juridisista ja taloudellisista epäkohdista. Näihin pureudutaan selvittämällä mm. mitä tarkoittaa hintapumppu, ylihinnoittelu, lääkeralli ja vapaakauppatuotemonopoli. Kirjassa esitelty apteekkireformi sisältää kilpailun lisäämisen ohella ehdotuksia päätöksenteon, valvonnan ja läpinäkyvyyden parantamiseksi. Esitettyjen uudistusten lopputuloksena on rehtiä kilpailua ja halpoja lääkkeitä.
Naiivisti kuvittelin, että julkaistuani alan ulkopuolisen näkemyksen, ministeriössä ja muuallakin päättäjien keskuudessa riippumattomasta tiedosta olisi hyötyä ja asiat kehittyisivät. Mitä vielä.
Sosiaali- ja terveysministeriössä ei kiinnostuttu kirjasta ja sen tuottamasta tiedosta lainkaan. Tarjosin kirjaa heille, mutta eivät halunneet tilata edes yhtä kappaletta tutustuakseen siihen. Koska apteekkireformi on mielestäni niin tärkeä asia, että sitä ei saa taas kerran vesittää, niin lahjoitin kaikille kansanedustajille oman Apteekkireformi-kirjan, jotta heillä on objektiivista tietoa käytössään asiasta päätettäessä. Kun hallituksen esityksestä syksyllä keskustellaan eduskunnassa, toivon että kansanedustajat ovat lukeneet heille lähettämäni teoksen. Jos hallituksen esitys menee läpi ilman, että sitoudutaan todelliseen apteekkireformiin, tarvitsemme ainakin kunnon selityksen sille, miksi jopa korruptiivisia rakenteita ei korjata.
Lakiesityksessä sanotaan mm., että
”Kilpailun lisäämiseksi on jo aiemmin tehty toimenpiteitä. Vuoden 2016 alusta säädettiin viitehintajärjestelmään kuuluvien alkuperäisvalmisteiden hintojen tarkistamisesta ja uudistettiin rinnakkaisvalmisteiden hinnoittelusääntö sekä vahvennettiin apteekkien lääkkeiden hintaneuvontavelvoitetta.”
Jos ministeriössä ja hallituksessa oltaisiin selvillä siitä, että hintaneuvontavelvoitteen teho on lähes nolla, koska käytännössä halvimpia lääkkeitä ei tilata apteekkien varastoihin asiakkaiden saataville, niin he ehkä pyrkisivät löytämään muitakin ratkaisuja suomalaisten eduksi. Kirjassa on esitetty seikkaperäisesti todistelua siitä, että hintaneuvontavelvoite on käytännössä tyhjä lain kirjain.
Esityksessä todetaan myös seuraavaa:
”Lääkehuoltoa ja apteekkijärjestelmää kehitetään jatkuvasti. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan esitystä lääkelain muuttamisesta, jonka tarkoituksena on monin tavoin parantaa apteekkijärjestelmän toimivuutta. … Apteekkitoimintaa koskevia uudistustarpeita tullaan mahdollisesti arvioimaan erikseen näissä yhteyksissä.”
Toivon, että eduskunnassa keskustellaan siitä, miksi apteekkitoimintaa koskevia uudistustarpeita ei tavoitteesta huolimatta käsiteltykään nyt tällä kierroksella, vaan siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Kuulostaa siltä, että lobbarit ja edunvalvontajärjestöt ovat jälleen kerran onnistuneet vesittämään Apteekkireformin. Lupaus siitä, että ”…uudistustarpeita tullaan mahdollisesti arvioimaan myöhemmin”, on aika outo, kun tiedetään että esimerkiksi apteekkareiden perustamien osakeyhtiöiden toimintaan liittyy merkittäviä epäkohtia. Miksi asiaa ei korjattu nyt?
Pahoin pelkään, että poliittinen päätöksentekojärjestelmämme ei kykene uudistamaan lääkehuoltoa ja samaan aikaan avaamaan markkinoita siten, kuin muissa Euroopan maissa on jo tehty. Liekö syynä välinpitämättömyys, osaamattomuus vai hyvä veli –järjestelmä? Vai onko vaalirahalla jotain tekemistä asian etenemisen tahmeuden kanssa?
Päättäjien päättämättömyys on ollut kivenä kengässä vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi 1946 julkaistussa, apteekkialan uudistamiseen tähtäävässä, ministeri Arvo Linturin mietinnössä on otettu esille aivan samoja epäkohtia, mistä nyt puhutaan, mutta uudistuksia ei silloinkaan saatu aikaan. Joko nyt 70 vuotta myöhemmin poliitikot voisivat tarttua tähän kokonaisuuteen ja korjata sen asianmukaisesti?
***
ISOAHON APTEEKKIREFORMI TIIVISTETTYNÄ:
Apteekkiliiketoiminnan tervehdyttämisen tapoja ja ulottuvuuksia on useita. Tervehdyttämiseen sisältyy liiketoiminnallisen vapautuksen elementit kuin myös viranomaiskäytännöt. Ainakin seuraavat kokonaisuudet kuuluvat apteekkitoiminnan tervehdyttämisprosessiin:
1. APTEEKKILUVAT JA PRIVILEGIOJÄRJESTELMÄ
Luovutaan nykyisestä apteekkien lukumäärää ja sijoittumista määrittelevästä lupakäytännöstä. Apteekkilupa tarvittaisiin jatkossakin, mutta sen saamiseen riittää pätevyysvaatimusten ja toiminnan muiden vaatimusten täyttäminen. Annetaan markkinavoimien määritellä tarvittavien apteekkien määrä valtakunnassamme. Tuetaan apteekkeja vain poikkeustapauksissa sekä lopetetaan perusteeton ja kallis privilegiojärjestelmä.
2. LÄPINÄKYVYYS
Luovutaan henkilöyhtiökäytännöstä apteekkiliiketoiminnassa. On täysin kestämätöntä, että apteekkilupa annetaan vain yksittäiselle henkilölle ja että hänen on hoidettava liiketoimintaa henkilökohtaisesti toiminimellä. Tämä johtaa täyteen läpinäkymättömyyteen toiminnan kannattavuutta arvioitaessa. Meneehän omat ja firman rahat sekä asiat koko ajan sekaisin. Tämä johtaa myös siihen, että ulkopuoliset tahot eivät saa käyttöönsä tulostietoja ja muuta toiminnan arvioinnissa tarvittavaa liiketoimintatietoa. Viranomaiset joutuvat tasapainoilemaan yksityisyydensuojan ja muiden perustuslaillisten pähkinöiden kanssa, vaikka asia olisi ratkaistavissa määräämällä apteekkitoiminnan toteutustavaksi vaikkapa osakeyhtiömuotoisen toiminnan. Monta ongelmaa ratkeaisi tällä yhdellä päätöksellä, eikä se haittaisi lääkejakelua millään tavalla.
3. HINTASÄÄNTELY
Luovutaan nykyisestä hintasääntelystä niin tukkuhinnan kuin vähittäishinnankin osalta. Riittää, että viranomaisten toimesta määritellään lääkkeiden maksimi vähittäishinta. Hintaputket, viitehintajärjestelmät ja tukkuhintojen kohtuullisuusarvioinnit voidaan jättää historiaan. Lopputuloksena markkinamekanismit yksinkertaistuvat ja tulevat läpinäkyvimmiksi. Kela-korvaukseen oikeutetut lääkkeet listataan. Maksimihinnan ylittävää hintaa ei hyväksytä korvauksen piiriin. Markkinoille syntyy kilpailua eli mahdollisuus myydä lääkkeitä myös maksimihintaa halvemmalla.
4. ITSEHOITOLÄÄKKEET
Vapautetaan reseptittä saatavien itsehoitolääkkeiden jakelua. Luokitellaan itsehoitolääkkeet turvallisuuskategorioihin ja vapautetaan niitä tapauskohtaisesti ja hallitusti. Tai vaihtoehtoisesti annetaan laatu- ja ammattitaitovaatimukset täyttäville toimijoille jakelulupa kaikkiin itsehoitolääkkeisiin.
5. HARMAAT ALUEET
Tehdään alan sisäiset käytännöt ja kytkökset läpinäkyviksi ja puututaan epäkohtiin. Varmistetaan esimerkiksi, että ei-lääkkeelliset vapaakauppatuotteet (vitamiinit, ravintolisät, CE-tuotteet jne.) saadaan välittömästi apteekkeja laajempaan vähittäiskauppajakeluun. Samalla apteekeilta poistuu operatiivinen “kiristysmekanismi”: keinot vaikuttaa valikoimapäätöksillä hinnoitteluun ja jakelukanavan rajaamiseen vähenevät ja kilpailutilanne tulee aidommaksi. Tämä ongelma tosin todennäköisesti poistuu automaattisesti, jos apteekkilupakäytäntö muutetaan kohdan 1 mukaisesti.
6. PÄÄTÖKSENTEKO
Lisätään ministeriöiden välistä yhteistyötä ja poikkitieteellistä ammattimaisuutta. Edellytetään, että lääkehuoltoa arvioidaan kokonaisuutena, ei yksinomaan lääketurvallisuuden tai lääkkeiden saatavuuden näkökulmasta. Tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministerin, peruspalveluministerin ja valtiovarainministerin tiivistä koordinaatiota ja kollektiivista vastuunkantoa. Priorisoidaan yhteiskunnalliset tavoitteet ohi apteekkareiden henkilökohtaisten tavoitteiden. Valvontaviranomaisten toiminnasta on tehtävä nykyistä läpinäkyvämpää ja uskottavampaa. Hyvää hallintoa on noudatettava ja eturistiriitojen ehkäisyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Näkemys lääkehuollon tilasta ja tulevaisuudesta on oltava yhteinen ja keskustelua on käytävä muutenkin kuin vain lakiehdotusten kommentointivaiheessa. On ymmärrettävä ja myös kansalaisille osoitettava, että ammattitaitoiseen valtakunnan tasoiseen lääkehuollon ohjaamiseen kuuluu farmasia-alan tuntemuksen lisäksi myös osaaminen logistiikasta, liiketoimintamalleista, yritystoiminnasta ja kansantaloudesta. On myös osoitettava, että päättäjiä kiinnostaa ostovoimavaikutukset ja muut päätösten vipuvaikutukset.