Suomen lippu hulmusi tänä aamuna komeasti jo viileän lokakuun kirkkaana päivänä. Kalenteri kertoi, että on Aleksis Kiven päivä ja samalla suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aloin kirjahyllystä etsiä jotakin päivään sopivaa sitaattia Facebookiin ja siitäpä kehkeytyi kokonaisen blogijutun kirjoittamistehtävä. En löytänyt omasta kirjahyllystäni Aleksis Kiven omia sitaatteja, mutta löysin kummitätini omistuksessa olleen kirjan ”Rakkaus ja onni”. Kirjan on kirjoittanut Julia Sucksdorff ja se on julkaistu vuonna 1917. Kirjan kirjaintyyppi on vanha ja kirjan Alkulause on seuraava:
”Vaikkakin toiset tästä kirjasta esittämistäni mietteistä lienevät sellaisia, että moni lukija ehkä pitää niitä liian kauaksi tähtäävinä ja ihanteellisina arki-ihmisten toteuttaviksi, uskallan kuitenkin, varmana niiden pätevyydestä ja henkisestä kantavuudesta, lähettää ne maailmaan luottaen siihen, että ne paikka paikoin löytävät sopivan maaperän päästäkseen itämään ja kasvamaan ja siten vähitellen, joskaan ei heti, tunkeutuvat esiin ja kantavat hedelmän monen avioliiton onneksi ja tulevain sukupolvien menestykseksi. Se teokset, joita olen käyttänyt ja joista on otettu totuutta hiukan muodosteltuina sekä esitetty mietteitä, ovat seuraavat: Elämisen taito Jr. B. Joester, Elämän taito J. B. Ritter, Mitä naineen miehen tulee tietää S. Staal, Mitä naidun naisen tulee tietää P. Drafe, Murrosikä Lehmann, Nuorison kirja jne jne….” Loppu sitaatista jäi tähän kirjoittamatta, koska vanhojen kirjaisimien tulkinta kävi liian tuskalliseksi, isot kirjaimet ovat vaikeita. Laitan sen sivun valokuvaksi, jolloin lukija itse voi nähdä nuo kirjoittajan viitteet.
Tämän aamuiset mietteeni ovat kuin malliesimerkki sellaisesta elämäntapahtumasta, jossa kauan sitten kuollut läheinen ihminen voi ojentaa kätensä myöhemmin elävälle. Lämpimät ajatukset kummitädilleni Idalle menee tämän kirjoituksen myötä. Lämpimät ajatukset menevät myös päivän sankarille Aleksis Kivelle. Kirjoitan tästä ihanasta ja ihmisiä kannattelevasta asiasta ’ihmisen henkinen jatkumo’ kirjoissani Kristillinen filosofia (Elisa Kirja 2013). Omat mietteeni lienevät jatkumoa sille kaikelle työlle, jolla maamme on noussut kansakuntien joukkoon ja jossa se hyvällä tahdollamme edelleen pysyy yhtenä sivistysmaista. Kirjoissani kerron, että tavallaan ajatuksen voimalla pysyvät rakkaat luonamme ja lähellämme. Vainajia muistelemme hautausmailla ja eläviä syntymä- ja nimipäivillä. Menneet ihmiset asuvat Tuonelassa ja taivaassa, lähimmäisemme asuvat sydämissämme ja lähimmäisinämme.
Noihin aikoihin, kun tuo kirja ”Rakkaus ja onni” on julkaistu, Suomessa on järjestelty oppivelvollisuutta ja suomen kieli on ollut jo vahvasti mukana. Tuohon aikaan on varmasti kiitelty kaikkia niitä suomen kielen taitajia, jotka ovat tehneet niitä ponnisteluja, että ovat saaneet laadituksi kirjan suomenkielellä. On ollut tärkeää laatia oppikirjoja ja on aloitettu suuri ponnistus myös suomen kielen kattavan sanakirjan laatimiseksi. Nykysuomen sanakirjan alussa sanotaan: ”Marraskuussa 1927 kehotti eduskunta kansanedustaja Antti Kukkosen ym. Aloitteesta hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin suomen kirja- ja sivistyskielen kantasanakirjan aikaansaamiseksi.” Suomi on ollut nyt itsenäinen lähes sata vuotta ja meidän suomalaisten oman kielen vaalimisen työ jatkuu.
Voin sanoa samaa kuin Julia Sucksdorff kirjansa esipuheessa: uskallan lähettää mietteeni maailmaan varmana niiden kantavuudesta ja hyvästä maaperästä, jonka ne voivat tavoittaa ihmisten elämässä ja mielissä.
Tämän blogijutun viitteet ovat valokuvissa jutun yhteydessä. On mahtavaa työskennellä suomen kielellä, joka on myös lapsuuden oppikieleni aapisineen ja ensimmäisine koulukirjoineen. Myyrä Matikaisen malliauto on kirja, jonka muistan vieläkin. Sen sain lapsena lahjaksi ja myös lukemisen taidon sekä innon.
Hyvää suomalaisuuden päivää lukijoille ja kirjoittajille koko Suomessa!