Venäjä elää nyt sotapsykoosissa.
Maa piti juuri suuret väestösuojeluharjoitukset, joiden piirissä toimi 40 miljoonaa ihmistä ja 200 000 väestösuojelu virkailijaa. Virallisen selityksen mukaan ”harjoituksessa testattiin väestön ja henkilökunnan suojelua säteily, kemiallisten- ja biologisten aseiden vaikutusten alaisuudessa, ratkaisevissa ja vaarallisissa olosuhteissa”. Näyttää siltä, että nyt kyse ei ollut mistään rutiiniharjoituksesta vaan ennen näkemättömästä sotapsykoosin nostatuksesta.
Mistä kaikki alkoi? Näyttää siltä, että noin kuukausi sitten USA:n ja Venäjän väliset suhteet huonontuivat ratkaisevasti. Syy liittyi venäläisten käynnistämiin Aleppon pommituksiin. Venäjä pyrkii musertamaan yhä sitkeämmäksi käyneen vastarinnan Aleppossa systemaattisella väestötuhoamisella; nyt ei isketty täsmä-iskuja vaan romahdutettiin kortteleita.
Sota kiihtyi ja Venäjä käytti samoja menetelmiä kuin Afganistanissa ja Tšetšeniassa, jossa sodasta tuli ”pidekkeetöntä” (bezpredelnyi). Näyttää siltä, että maan armeijalle on nyt annettu vapaat kädet eikä siviiliuhreista tai tarkkuudesta tarvitse enää välittää.
Voimaton länsija hiljainen kupla
Länsi on ollut äärimmäisen haluton reagoimaan tähän joukkotuhontaan. Venäjän ymmärtäjät ja liittolaiset eivät ole halunneet valittaa tapahtuneesta eikä mielenilmaisuja ole ollut. Myös meillä Suomessa yleensä hereillä olevan älymystö on osoittanut mieltään vaikenemalla. Sitä ei vääränlainen väkivalta kiinnosta...?
Onko käynyt niin, että käskyä mielenosoituksiin ei ole tullut vai onko niin, että Venäjän terroripommitukset eivät herätä ihmisten omiatuntoja. Edellinen vaihtoehto paljastaisi karusti sen kenen lauluja suomalainen ”tiedostava” älymystö todella laulaa laulaa.
Ehkä syy tähän pidättyvyyteen on se, että Venäjä näyttää voittavan tämän sotapokerin; esimerkkinä tästä on se, että Venäjän presidentti ilmoitti että maa peruuttaa sopimuksen ylimääräisen aseplutoniumin hävittämisestä. Kaliningradiin vietiin Iskander-ohjuksia ja samalla loukattiin tietoisesti Suomen ilmatilaa. Samaan aikaan Syyriaan on viety nykyaikaisia ilmatorjuntaohjuksia mallia S-300.
Kaikkien näiden toimenpiteiden tarkoituksena on ilmeisesti viestiä siitä, että Venäjä on valmis todelliseen yhteenottoon USA:n kanssa. Hinnasta viis.
Venäjän innokkuus haastaa länsi johtuu taas siitä, että Venäjän johto aikoo ulosmitata kaiken mahdollisen geopoliittisen hyödyn lännen rauhallisuudesta. Presidentti Putin näyttää saaneen vaikutelman, jonka mukaan lännen johtajat kärsivät jonkinlaisesta “psykologisesta vammasta”, joka estää heitä toimimasta päättäväisesti.
Tämä huomio oli aikoinaan Saksan diktaattorilla Adolf Hitlerillä Iso-Britannian johtajasta Neville Chamberlainista: Lännen demokraatti-vätykset eivät näytä kestävän painostusta
Syyria – vaikeampi tapaus
Menestyksellinen Ukrainan sota ja rauhanomainen Krimin miehitys ruokki tätä tunnetta mutta kun huuma ”Novorossijasta” tai ”Venäjän keväästä” haihtui, oli Putinin pakko rientää uuteen sotilaalliseen haasteeseen Syyriassa. Siellä tilanne on ollut paljon vaikeampi.
Vaikka USA on vetäytynyt tästä sodasta, on Venäjän vaikeaa löytää todellista vihollista. Alun perin tarkoituksena oli tukea Assadin horjuvaa hallintoa mutta nyt tästä sotaretkestä on tullut Venäjän johtaman koalition voimanäytöstä.
Näyttää siltä, että Venäjä on kehrännyt alueelle sen itsensä johtaman ”kelmien kerhon”, jossa sodan likainen työ teetetään Iranin ja sen liittolaisten joukoilla. Varsinainen voimannäyttö tulee Venäjän strategisten ilmavoimien taholta. Venäjä haluaa tietoisesti välttää maajoukkojen uhrit tässä sodassa.
Venäjän julmuus ei ole vahinko. Siviilien murskaamisen tarkoituksena on lähettää alueen ihmisille viesti siitä, että heitä odottaa armoton kohtalo mikäli he eivät alistu. Myös Tšetšenian kokemukset vaikuttavat; maan armeija oppi kantapään kautta, että vihamielinen siviiliväestö on murskattava mahdollisimman raa’asti ja brutaalisti. Tällöin varsinainen miehittäminen voi onnistua vähin omin uhrein. Lähi-idän perinteiden mukaisesti valtion voimankäytön on oltava mahdollisimman näyttävää ja arkailematonta. Silloin se saa kunnioitusta. Ihmisten on kuoltava, että Venäjä rakentaa omaa suurvalta-asemaansa Lähi-idässä.
Sisäinen tilanne vaikea
Venäjän omaksuma ”kaikki tai ei mitään” asenne johtuu myös siitä, että maan taloudellinen tilanne on muuttumassa vaikeasta epätoivoiseksi. Kuten venäläinen uutissivusto Slon on todennut, Venäjän valtion epätasapainoinen budjetti ja armeijan menojen salailu kertoo siitä, että sotiin kuluvien menoja määrä on nopeassa nousussa.
Samaan aikaan öljyn hinta on matala, joten budjetin tulopuoli rypee pahoissa vaikeuksissa. Se merkitsee myös sitä, että nyt Venäjällä aiotaan leikata muusta kulutuksesta. Rahat menevät Krimin ja Donbassin ylläpitoon sekä ennen kaikkea sotimiseen. Ja kun rahaa ei ole niin sen laskun maksavat maan eläkeläiset ja köyhät.
Parlamenttivaalien tulos oli lievästi sanottuna kuvaava tässä mielessä; vahvasti ohjatut vaalit saivat aikaan enemmistön duumaan mutta äänestysinnokkuus osoitti sen, että venäläiset eivät usko poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiinsa. Kansa vaikenee.
Talouden synkkää tilanne ei haluta hehkutella Venäjällä. Kuten yllämainitun sivuston toimittaja Gergij Nevjaskin totesi, vielä kuusi vuotta sitten joka kymmenes rupla meni budjetin ns. salaiseen osaan. Nyt tähän arkaluontoiseen budjetin osaan menee jo joka viides rupla.
Putinin pretoriaanit
Kun rahat ovat lopussa niin kulissien takana Kremlissä kiehuu. Vuoden alussa Venäjän sotilastiedustelun terveitä kenraaleja kuoli sydänkohtauksiin ja sen jälkeen entisiä Putinin kannattajia on työnnetty syrjään. Valtataistelu on nyt loppunut samalla kun vanhat ja kiusallisiksi käyneet kolleegat on alennettu. Tilalle on pestattu uskollisempia ja tottelevaisempia ”pretoriaaneja” kuten Aleksei Djumin ja Viktor Zolotov.
Uusien ”jees-miesten” roolina on vain hyväksyä suuren johtajan politiikka ja toteuttaa johtajan sotaiset hankkeet. Mikäli sodankäynti tai elintason tuleva romahdus suututtavat kansaa on sitäkin varten jo pohdittu keinot. Maan uudelle ”Rosgvardiyalle” – ”Kansalliskaartille” annettu täydet valtuudet siviilien vastarinnan murskaamisesta.
Kysymys kuuluu: miten pitkään jousta voi jännittää? Mihin saakka ulkoisen ja sisäisen jännityksen kiristyminen voi jatkua? Entä mihin tämä ladattu energia aiotaan suunnata? Ydinsotaan? Johonkin pieneen välienselvittelyyn Syyriassa, Kaukasuksella tai Euroopassa?
Putin on tunnettu siitä, että hän osaa yllättää; ehkä kriisi jossain puolueettomassa pohjoisessa maassa olisi sopiva ratkaisu sotapsykoosin purkamiseksi? Se ei järkyttäisi tilannetta liikaa…
Dosentti Arto Luukkanen
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori
Helsingin yliopisto
Artikkelin runko ilmestyi Turun Sanomissa 12.10. 2016