Pohdinnaksi:
Väitän, että kaikkien maiden valtiolliset tai yksityiset armeijat ovat järjestäytyneen ihmisoikeusrikollisuuden kasvualustoja. Tämä koskee myös Suomen sotakonetta, jota puolustusvoimiksikin kutsutaan. Kuinka potentiaalinen tai aktuelli tämä tilanne on kunkin sotakoneen kohdalla, riippuu maan tai liittoutuman harjoittamasta käytännöstä ja politiikasta.
Nato aktuellina sotakoneiden liittona on aktuellisti ja käytännössä vahva esimerkki järjestäytyneestä ihmisoikeuksien rikkojasta, koska osa liittouman sotakoneista sotii nytkin aktiivisesti (esim. Lähi-Itä) ja käyttää mm. Sierra Leonen entisiä lapsisotilaita tappamistehtävissään ja erityisesti ulkoistetuin yksityisin yritysarmeijoin.
Mutta kuten jo sanoin, kakkien maiden armeijat ovat järjestäytyneen ihmisoikeusrikollisuuden kasvualustoja. Näin on laita meillä ja näin on laita naapureissammekin idästä länteen, pohjoisesta etelään.
Jotta tästä totaallisesta ihmisoikeusrikkomusten kasvualustasta päästäisiin eroon, on ihmiskunnan aktuellein tehtävä ryhtyä aktiivisesti järjestelemään yleistä ja yhtäläistä aseistariisuntaa. Tehtävä on erittäin vaikea, kun otetaan huomioon eri armeijoiden ja niiden liittoumien sidokset eri sotateollisiin komplekseihin. Nato on tässäkin ikävällä tavalla vaikuttava esimerkki syvästä sidoksestaan USA:n valtaisaan sotateolliseen kompleksiin. Mutta koska tämä kaikki on ihmisten luomaa "pelon paradoksia", on se myös ihmisten voimin purettavissakin! Siis aseistariisunta on ihmiskunnan aito teko ihmisoikeuksien puolesta ja niiden toteuttamiseksi.
On samalla syytä huomioida, että kaikkien maiden armeijojen ammattisotilaat ovat ei vain periaatteessa vaan myös käytännössä enemmän tai vähemmän ihmisoikeusrikollisia ylimmästä johdosta alimpaan sotilaaseen. Sääliksi käy myös varusmiehiä.
Katsopa Areenasta http://areena.yle.fi/1-3425449
Image may be NSFW.
Clik here to view.