Tällä viikolla hallitus esitti eduskunnalle lain yrittäjävähennyksestä, joka olisi viiden prosentin vähennys elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan tuloksesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi verohelpotusta maa-, metsä- ja porotalousyrittäjille, sekä muiden alojen yksinyrittäjille. Näiden määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kun osa palkansaajista on siirtynyt tekemään työtä toiminimiyrittäjinä. Hyvinvointi-, viihde- ja kulttuurialoilla tmi-yrittäjiä on ollut jo kauan, ja suurin osa näistä työskentelee pääkaupunkiseudulla.
Tietenkin istuntosalissa oppositiolla nokka kopisi jälleen. Vedottiin siihen että pienet yritykset eivät saa tarpeeksi, kun taas isot saavat liikaa. En ymmärrä miksi tämän uudistuksen piiriin kuuluvat ”isot” yritykset eivät saisi nauttia veroeduista. Nyt nimittäin ne harvalukuiset elinkeinonharjoittajat, joiden tulo on euromääräisesti suuri, maksavat veroja yli yhteisöverokannan. Nämä yksinyrittäjät pulittavat veroa enemmän kuin listaamattomien osakeyhtiöiden voitoista jaolle pääsevät osakkaat. Uudistus siis tasavertaistaisi elinkeinonharjoittajien ja osakeyhtiöiden osakkaiden verokohtelua.
Täysin väärässä opposition edustajat eivät silti ole. Kaavailtu yrittäjävähennys ei todellisuudessa tule juurikaan vaikuttamaan sen noin 150 000 suomalaisen elinkeinonharjoittajan lompakkoon, jotka tekevät alle 10 000 euron yritystuloa. Laskennallisesti vähennys keventäisi verotusta noin 50-150 euroa vuodessa yrityksen nettovarallisuudesta riippuen. Julkishallinnon kulut vastaavasti lisääntyisivät: valtion verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 66 miljoonalla eurolla, sekä kuntien noin 53 miljoonalla eurolla. Valtio tulee kyllä kompensoimaan menetyksen kunnille, joka esimerkiksi Helsingin alijäämäisessä taloustilanteessa onkin tarpeellista.
Yrittäjävähennyksen ydin on kuitenkin asennemuutoksessa, ei siinä kuka saa ja miten paljon. Kyse on suunnasta, johon Suomea halutaan ohjata. Nykyisessä työelämän murroksessa perinteiset palkkasuhteet muuttuvat yhä enemmän yritysten välisiksi suhteiksi. Trendi on se, että isot yritykset mieluummin ostavat palveluita alihankintana, kuin palkkaavat työntekijöitä. Sote- ja liikennekaariuudistusten jälkeen yksityisyrittäjiä tulee olemaan entistä enemmän. Yksityisiä yrityksiä tarvitaan paikkaamaan julkisten palveluiden säästötarpeista johtuvia aukkoja esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla.
Yrittäjävähennyksen kautta hallitus tukee ennen palkkatyönä tehdyn työn muuttumista yritystoiminnaksi. Toiminimellä työn tekeminen on kaikkien kannalta järkevää. Yksinyrittäjä saa samasta tehtävästä samansuuruisen korvauksen kuin palkansaaja, mutta maksaa vähemmän veroja. Alihankintana työn ostava yritys säästää työntekijämaksuissa, välttää työehtosopimusten viidakon ja ottaa ison askelen paikallisen sopimisen suuntaan.
Moni yksinyrittäjä työskentelee alalla, jolla toiminimiyrittäminen on lähes ainoa tapa työllistyä. Muun muassa jokainen freelancer-toimittaja, artisti, keikkatyöntekijä, kuljettaja, sekä kampaaja tietää mitä tarkoitan. Yrittäjyydessä on kyse itsensä toteuttamisesta. Yrittäjät ovat vapaita päättämään itse omista asioistaan, mutta kantavat vastuun omasta toimeentulostaan. On vähintäänkin kohtuullista, että hallitus ojentaa nyt kätensä elinkeinonharjoittajien suuntaan.
Kuntien tulisi lisäksi antaa vielä kultaa tämän lämpimän kädenpuristuksen päälle, esimerkiksi tarjoamalla toimitiloja yksinyrittäjien käyttöön.