Tänään 17.10. vietetään YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi. Myös Suomi on sitoutunut tavoitteeseen puolittää köyhyys vuoteen 2030 mennessä. Yksi keskeinen tavoite köyhyyden vastaisessa taistelussa on tarjota vakituinen asunto kaikille. Tänään vietetään valtakunnallista Asunnottomien yötä.
Asunnottomuuteen on mahdollista puuttua politiikan keinoin. Myös tuloksia on saavutettu.
Vailla vakinaista asuntoa ry:n tiedotteen mukaan, vuonna 2015 yksinelävien asunnottomien määrä laski ensimmäisen kerran alle 7000 henkilön, mikä saavutettiin vuosien työllä pitkäaikaisasunnottomuuden torjumiseksi.
Olen puhunut eduskunnassa siitä, että unelma kohtuuhintaisesta asunnosta karkaa yhä kaummaksi yhä useammalta suomalaiselta. Asuntojen hintakehityksestä on muodostonut myös kehityksen jarru.
Nyt tarvitaan konkeettisia keinoja sekä asunnottomuuden torjumiseen että kohtuuhintaisen asunnon tarjoamiseen kaikille.
Listasin alle ehdotuksia siitä, mitä nyt pitäisi tehdä. Ongelmaan ei ole nähdäkseni yhtä oikeaa vastausta tai patenttiratkaisua. Olennaista on pitää kiinni tavoitteesta poistaa köyhyys ja asunnottomuus ja ottaa johdonmukaisia askelia kohti tuota tavoitetta.
1. Rakennetaan tuntuvasti lisää kohtuuhintaisia asuntoja ja tehdään seudullista kaavoitusta kasvukeskuksissa ja niiden ympäryskunnissa.
2. Jotta työvoima voi liikkua paremmin, poistetaan asuntokaupan varainsiirtovero. Siitä koituvat verotulomenetykset voidaan ottaa takaisin kiinteistöveron korotuksen kautta. Kiinteistöveron osalta pitäisi puolestaan paremmin huomioida asuntojen todellinen arvo. Muuttotappioalueilla asuntojen arvo tippuu kaiken aikaa ja kasvukeskuksissa niiden arvo puolestaan nousee eikä näillä arvonlaskuilla ja nousuilla ole mitään tekemistä kiinteistöjen omistajien toimien kanssa. Kiinteistöveron pitäisi seurata ja tasata paremmin asuntojen todellisen arvon kehitystä. Tällä hetkellä iso ongelma on siinä, että kiinteistöjen markkina- ja verotusarvojen välinen kuilu on saattanut kasvaa kohtuuttomaksi.
3. Ei ole järkevää eikä oikeudenmukaista kohdella omistusasumista ja vuokra-asumista eri tavoin. Matalien korkojen aikaan olisi järkevää poistaa kertarytinällä asuntolainojen korkovähennysoikeus. Jos kaikki omaisuus kytkeytyy asumiseen ja asunnon todellinen arvo on tippunut olemattomiin, on vaikeaa harkita muuttoa työn perässä kasvukeskukseen. Erilaiset asumisratkaisut sopivat erilaisiin elämäntilanteisiin eri tavoin ja hullunkurista lähtökohtaisesti sitoa kaikkialla kaikki omaisuus asuntoon. Tätä kehitystä tukevasta vero-ohjauksesta tulee luopua.
4. Asumistukijärjestelmä tulee uudistaa. Nykyisellään asumistuen korotukset ruokkivat osaltaa vuokrien nousua. Kun peräti 15 prosenttia väestöstä (yli 800 000 ihmistä) saa asumistukea, puhutaan merkittävästä ongelmasta. Kelan maksamissa asumistuissa puhutaan vuositasolla 1,7 miljardista eurosta (2015) ja nousua oli edellisvuodesta 14 prosenttia. Minulla ei ole suoraa vastausta siihen, miten asumistukijärjestelmä tulisi muuttaa, mutta voisiko asumistuen suuruus kytkeytyä esimerkiksi asuinalueen vuokratasoon samalla kun kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa kasvatetaan.
5. Asunnottomuuden torjumisessa on otettu käyttöön hyviä kokeiluja, kuten huoneistoturvavakuutus ja välivuokramalli. Lisäksi pankkien velvollisuus myöntää verkkopankkitunnukset kaikille antaa paremmat edellytykset hankkia asunto. Asunnottomuuden torjumisessa tärkeää on sekä ehkäisevät toimet että konkreettiset ihmisten arkea helpottavat toimet tilanteessa, jossa asuntoa ei ole.
Lopuksi tahdon sanoa, että Asunnottomien yönä on hyvä muistuttaa siitä, että järkevä sosiaalipolitiikka on aina myös järkevää ja kestävää talouspolitiikkaa. Köyhyys kasaantuu ja ylisukupolvittuu, alati kasvavat leipäjonot ovat arkipäivää ja eriavoisuus kasvaa eri alueiden välillä ja niiden sisällä.