Nykyaikana monikulttuurisuutta pidetään aika lailla ihanteellisena yhteiskunnallisena ajattelumallina. Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, ihmiset ovat olleet kautta aikain kaikista epäilyistään huolimatta kiinnostuneita ihmisistä ja kulttuureista, jotka eroavat omistaan. Todennäköisesti syy tähän on pitkälti siinä, että ihminen on halukas oppimaan ja kokemaan uutta.
Aivan kuten työpaikalla, kaveriporukassa tai yhteiskunnassa yleensä erilaiset ihmiset vahvistavat toisiaan ja tuottavat lisäarvoa toistensa elämään. Erilaisista ajatuksista, tavoista ja näkökulmista syntyy usein uutta. Jos kaikki olisivat samaa mieltä, ei voitaisi tulevaisuudelta odottaa muuta kuin älyllistä rapautumista. Erilaiset kulttuurit palvelevat parhaimmillaan erityisen hyvin edellä mainittuja asioita, koska on oletattavaa, että toisesta kulttuurista tulevilla on vielä erilaisempia ajatuksia ja näkökulmia. Monikulttuurisuus on rikkaus, jota tuskin moni pystyy kieltämään.
Ja silti, ihmiset kautta historian ovat myös suhtautuneet erityisen epäluuloisesti vieraita kulttuureja kohtaan. Ajoittain jopa pyrkien ja onnistuenkin tuhoamaan toisia kulttuureja. Erilaisuus on siunaus, mutta kolikolla on toinenkin puolensa, ehdottomasti.
Läntisissä demokratioissa multikulttuurisuus-ajattelu on saavuttanut jokseenkin ikonisen ihmisyyden sfäärit. Yleisenä linjauksena tuntuu olevan, että multikulttuurisuus on vain ja ainoastaan tavoiteltava asia, jopa kritiikittä saavutettava.
Toisaalta ajattelu on saanut vastapoolinsa, josta hyvä osoitus on äärioikeiston nousu Euroopassa, Suomi ei muista maista tässä eroa. Monikulttuurisuus on noussut keskeisimmäksi keskustelun aiheeksi - kättä väännetään kehitysavusta, pakolaisista ja maahantulijoista yleensä. Keskustelu on ollut huonoa kaiken kaikkiaan ja johtanut huomattavaan vastakkainasetteluun. Suvaitseva vai rasisti? Hyvä vai paha ihminen? Fiksu vai tyhmä? Tämä juopa ihmisyyden syvimmän olemuksen lähteillä on kriisiytynyt ja jumiutunut poteroihinsa, joista vastustaja on sallittua teilata lähes keinolla millä hyvänsä. Varsinainen keskustelu siitä, mitä monikulttuurisuus tuo tai erityisesti mitä siltä vaaditaan toteutuakseen positiivisella tavalla, tuntuu puuttuvan kokonaan.
Tuntuma on, että monikulttuurisuuden ihannointi sinänsä, ei voi tuottaa tyydyttävää lopputulosta. Ratkaisu ei ole, uskon historian perusteella, että saatetaan mahdollisimman paljon erilaisia kulttuureja samaan yhteiskuntaan. Ainakaan mikäli yhteiskunnan rakenteet eivät erityisen hyvin palvele erilaisten kulttuurien yhteistoiminnan edistämistä. Yhteiskuntien sulkeutuminen kansainvälisiltä vaikutteilta ja "muukalaisten" totaalinen torjuminen taas eittämättä johtaisi yhteiskunnan hiljaiseen hiipumiseenmenestyvien kansakuntien kartalta.
Tuntuma on myös, että ihannointi sinänsä, on vallalla - ja voitolla.
Ohessa kaksi karttaa, joiden kautta voisi yrittää miettiä, onko monikulttuurisuus sinänsä paras tie. Vertaamalla niitä voi myös - jos maantieteen tuntemusta riittää - miettiä miksi tietyissä kulttuureissa, maissa, alueilla näyttää siltä, että kulttuurinen kanssakäyminen joko toimii paremmin tai heikommin.
Ratkaisuja kartat eivät anna.
Ensimmäinen karttaa kuvaa etnisyyksiä siitä näkökulmasta kuin ihmiset ne kokevat, ei siis tutkijoiden määräämien rajausten mukaan. Enemmän monokulttuuriset maat ovat punaisella ja vihreällä taas mahdollisimman multikultuuriset. Tulokset kattavat lähes koko maailman. Oman alkeellisen tuntemuksen perusteella vastaavat kohtuullisen hyvin sitä kuinka tutkijat määrittelisivät.
Toisaalta esim. Kanada vs USA on mielenkiintoinen poikkeus. Joku viisaampi selittää? Tai sitten tässä on juuri se ketkä käsitetään eri etnisyyksiin kuuluviksi. Mielestäni USA on paljon monimuotoisempi, mutta kartta osoittaa toista.
Osa datasta on melko vanhaa, jonka puoleen tutkijatkin myöntävät, ettei täytä tieteellisiä kriteereitä täysin. Mielestäni tämä näkyy esimerkiksi viime vuosikymmenten aikana multikulttuuristuneessa Euroopassa (Britit, Ranska, Ruotsi ym.) Toisaal verrannollisuus toiseen karttaan ajallisesti pitäisi olla kohdillaan.
Kartta näkyy paremmin kun avaat uuteen ikkunaan linkistä:
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/05/16/a-revealing...
Toinen kartta perustuu yksinkertaiseen kysymykseen: "Ketä et haluaisi naapuriksi?" Vastaajalle on annettu erilaisia vaihtoehtoja, joista yksi on ollut "toisen rotuinen" ja tällä kysymyksellä on määritetty "rasismiprosentti". Sinisimmillä rasismi vähäisintä ja punaisimmilla suurinta. Valitettavasti tämän aineisto kattavuus ei ole täydellinen, etenkin Afikasta ei tuloksia kovin monesta maasta ole. Kartta korreloi silti yllättävän paljon mono/monikulttuurisuuskartan kanssa.. Joskin isojakin poikkeamia on.
Itse voisin tunteja tuijotella ja etsiä syitä vertaillessa eri maita, mutta olisi mielenkiintoista, jos ihmisiltä löytyisi selittäviä syitä kartoille ja yksittäisille maille eikä pelkästään tumpeloa pseudotiedettä, paska kartta eikä kerro mitään.
Kartta näkyy paremmin kun avaat uuteen ikkunaan linkistä:
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/05/15/a-fascinati...
Pakolaiskriisin ja inhimillisen hädän vuoksi tarjoan luettavaksi toista kirjoitustani:
http://villepaavolainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201336-todellinen-pakol...
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/05/16/a-revealing...
https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2013/05/15/a-fascinati...