Synnyin 1980, seuraava vuosikymmen lanseerasi neonvärit ja jäi muistoihin muustakin kuin krepatuista hiuksistaan.
Syntyessäni en ollut niin kauhian tietoinen mamuista, hyysäreistä tai suvakeista - onneksi.
Tarhassa parhaan kaverini, Mikon, iskä oli ulkomailta ja Mikko puhui joskus suomea hassusti, aksentilla. Silti vilkuteltiin toisillemme Hämeentien yli, olohuoneen ikkunat kun sattuivat olemaan vastakkain.
Mikko oli mun paras kaveri ja se johti mut ekaan telkkarirooliini, olin Lontoossa Children's Chanels'in vieraana alle kouluiässä. Välissä touhuttiin ja oltiin... Kauppakorkeaan kun pääsin sisään niin silloin alkoi jaottelu koskettamaan lähemmin, jengi ympärillä sai duuneja hakematta, haastattelematta ja toiset työkokemuksella kyntää tyhjää... No ei työt ole koskaan loppuneet, tekemälläkään.
Sittemmin töitä on tullut tehtyä, paljon ja laiskasti - sekä että tai joko tai ja kaikkea niiltä väleiltä... Palkkakuitille ja idealismille. Ne ovat vieneet ja niitä on vienyt.
Kokemus on ollut upeaa.
Silti nyt yksi asia nousee yli muiden keskusteluissa, pakolaiset.
Mamut. Syyriasta, Irakista ja Etelä-Sudanista pakoon lähteneet jotka just nyt pyrkii Suomeen; ilman kotia, kulttuuria, (usein)rahaa tai edes kielitaitoa olevat ihmiset jotka Suomessa niin paljon keskustelua ja jopa vihaa aiheuttavat.
He ovat ihmisiä. miljoonissa on huijareita ja roistoja; neroja ja yrittäjiä, isiä, hulluja ja kummeja - ihan kaikkia. Kohdellaan heitä sen mukaan. Hymyillään (joo, muutenkin voitaisiin hymyillä useammin), vaihdetaan pari sanaa ja kun on vanhoja vaatteita viedään ne suoraa keskuksiin tai SPR:n keräykseen.
Mutta etenkin... Unohdetaan rasismi, unohdetaan pelko, viha ja ennakkoluulot. Rikolliset toki ansaitsevat rangaistuksensa mutta ei tuomita tuhansia syyttömiä. Ja maailman rikkaimpina meillä oikeasti jopa on varaa, jos luulet ettei ole et tiedä mitä köyhyys tarkoittaa.
Jos edelleen kelailet, kelaa sitä