”Itse rohkeana ja kunnianhimoisena miehenä hän lähettää rauhassa ihmisiä kohti tarpeetonta kuolemaa.”
Ruhtinatar Marie Lubomirska, päiväkirjamerkintä syyskuun puolivälissä 1914 kenraali Mannerheimista.
*
Kenraalimajuri Mannerheim komensi Puolassa ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheessa Kaartin Erillistä ratsuväkiprikaatia - ja vaikka hän vielä varhemmin kesällä 1914 Wiesbadenin reumakylvyissä oli vakavasti pohtinut sotilasurasta luopumista, hän pani kaiken likoon sotilaskunniansa ja - ennen kaikkea sotilasuransa hyväksi.
Tällä ambitiolla oli hintansa.
Viestit kiertyivät nopeasti Varsovaan, jossa lämpimien ajatusten kohde, ruhtinatar Marie Lubomirska, Puolan vanhaan ylimystöön kuuluva rouva, kirjoitti syyskuun puolivälissä 1914 päiväkirjaansa:
”…Taisteluista muuten: olen kuullut, että rakas kirjeenvaihtotoverini Paroni Mannerheim nostattaa armeijassa alaistensa mielialoja itseään vastaan. Itse rohkeana ja kunnianhimoisena miehenä hän lähettää rauhassa ihmisiä kohti tarpeetonta kuolemaa. Luutnantti Kotik Przezdziecki*, hänen alaisensa ja yksi rohkeimmista, ihmettelee itsekin, että on vielä hengissä”.
Eivätkä nämä syytökset miesten tapattamisesta olleet vain huhuja.
Kaartinulaanien tappiot kasvoivat, ja upseerit olivat pettyneitä komentajaansa.
Erityisen laajaa julkisuutta sai henkikaartin ulaanien luutnantti Sergei Bibikovin kaatuminen 12. syyskuuta. Mannerheim oli moittinut häntä pelkuruudesta, minkä jälkeen loukattu Bibikov säntäsi taisteluun ja kaatui välittömästi.
*
Vajaa kolme viikkoa myöhemmin Mannerheimin prikaati joutui taistellen suojaamaan kahden jalkaväkiprikaatin vetäytymistä ja viivyttämään ylivoimaisia päällekarkaavia saksalaisjoukkoja joita Mannerheimin esikuntapäällikkö Jeletskin mukaan oli neljä armeijakuntaa (Mannerheim oli ilmeisesti realistisempi: ”niitä oli luullakseni lähes armeijakunta.”). –
Mannerheim sai
”Selvemmin kuin koskaan aikaisemmin seurata tuon verisen jutun eri vaiheita patterini korkealta tähystyspaikalta ja olin onnellinen, kun voin suojata noiden urheiden rykmenttien perääntymistä puolustamalla pääsyä sille ainoalle tielle, jota pitkin he pääsivät pois heitä saartavasta tulikehästä”.
Ja Mannerheim jäi puolustamaan joukkoineen asemiaan senkin jälkeen, kun oli saanut käskyn siirtyä pohjoisemmaksi varmistamaan Annopoliin vievää tietä…
Vetäytyvä jalkaväki pääsi perääntymään, vaikkakin tavattoman ankaria menetyksiä kärsien Opatowin kaupungin eteläpuolella paljolti Mannerheimin prikaatin ankaran, sitkeän taistelun ansiosta.
Palkinnoksi prikaatin uhrautuvaisesta panoksesta Opatowin taisteluissa 4.-6.10.1914 sen komentajalle, Gustaf Mannerheimille, myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan IV luokan risti.
Mannerheim kirjoitti sisarelleen Sophielle hieman myöhemmin:
”Nyt voin kuolla tyynesti; minua olisi kiusannut … jos olisin kuollut ennen kuin olin saanut Yrjänän ritarikunnan pienen valkean ristin… Lyhyesti sanottuna paha jarru on miehellä (urakehityksen kannalta, vh), ellei hän omista tätä kunniamerkkiä”.
*
Mannerheim muisti tämän Opatowin taistelun lopun ikäänsä, eikä vähiten tuon himoitsemansa P.Yrjön ristin vuoksi. Mutta oli siinä muutakin: hän itsekin tiesi, miten mieletön ja epätoivoinen hänen ja hänen prikaatinsa asema oli: hengissä selviytyminen tuosta hornasta, jossa pahiten kärsinyt jalkaväkirykmentti menetti 80 % miesvahvuudestaan, oli silkkaa varjelusta: samaa, mitä hän saman aikaisesti toivoi ruhtinatar Lubomirskalle ja tämän ”sinisilmäiselle lapselle” (Dorothéelle), jota jotkut pitävät Mannerheimin 1903 Pietarissa siittämänä perillisenä, mikä teknisesti olisi mahdollista, sillä Lubomirski-pariskunta teki tuolloin Pietarin-matkan… Nyt lokakuussa 1914 Saksan joukot rynnivät kohden Varsovaa, eikä Lubomirskaja voinut väistyä miehensä rinnalta, joka oli kaupunkineuvoston jäsen, ja velvollisuus vaati jäämään. Velvollisuus.
Erityisen hyvin Mannerheim muisti Opatowin ja kaiken, mikä siihen liittyi 30 vuotta myöhemmin, kun jatkosodan suurtaistelut riehuivat, ja Puna-armeijan joukot pyrkivät läpimurtoon, nyt vuorostaan Äyräpäässä, ja Äyräpään harjun sillanpääasemassa jouduttiin pitämään viivyttäviä ja vihollisen voimaa kuluttavia voimia. Torjua, viivyttää, kuluttaa. Sitä piti tehdä, suotuisammissa asemissa harjulla, mutta vuolas virta selän takana: tämä kaikki toisten joukkojen hyväksi, ja kokonaisuuden hyväksi, Suomen.
Mannerheim mainitsi kerran tästä muistumasta. Miten vaikea paikka se on, niin taisteleville joukoille jotka kärsivät ja vuotavat verensä maahan, kuin komentavalle päällikölle, jonka on harkittava, miten kauan – ihanko loppuun asti, viimeiseen mieheen, pidetään vesistön takana viivyttämässä, estämässä.
*
Kotik*)
Mielenkiintoinen jälkikuva aivan alussa Marie Lubomirskan mainitsemasta Luutnantti Kotik (Konstantine) Przezdziecki´stä.
Miten tämän (Marien sukulaismiehen, vh) kävi? Kaatuiko hän uhrivalmiin kenraalinsa alaisena?
Luutnantti näyttää selviytyneen Mannerheimin alaisuudessa sodasta hengissä, ja tehneen sotilasuraa Puolan armeijassa aina everstiksi asti:
"Suurmaanomistajien perheiden pojat palvelivat ratsuväessä, ei vain Preussin puolella vaan osa palveli myös Venäjän armeijassa, saavuttaen upseerinarvon. Menestyksellisin sotilaallinen ura oli kreivi Konstanty Przezdziecki´llä, Maltan ritari 1912, joka saavutti ratsuväen everstin kevyen ratsuväen riveissä Venäjän tsaarin palveluksessa. Ennen Ensimmäistä maailmansotaa hänen 6. rykmenttinsä oli sijoitettuna Varsovaan, jossa se toimi kuuluisan kenraali Mannerheimin alaisuudessa. Kreivi Przezdziecki sai mainetta siellä erinomaisena ratsastajana, ja saavutti myös menestystä hevoskilpailuissa. Itsenäisessä Puolassa hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja lähettiin hyvään ”venäläiseen” 3.Ulaanirykmenttiin (joka myöhemmin nimettiin Sleesian Ulaanirykmentiksi?), mutta todellisuudessa hän palveli päämajassa Kielcen alueella. Vuonna 1922 hän otti komentoonsa kuuluisan 14.Jazłowiecki´n Ulaanirykmentin, jossa hän saavutti everstin arvon. Vuonna 1925 hänestä tuli Grudziadz´in ratsuväkikoulun komentaja, mutta toukokuun 1926 vallankaappauksen seurauksena hänet syrjäytettiin hallinnosta ja koska hän ei enää nähnyt tulevaisuutta armeijan leivissä, hän vetäytyi eläkkeelle."
http://zakonmaltanski.pl/zpkm/uploads/pages/newsletters/malta28.pdf Tekstin sivulla 30.
Lue myös; pienoiselämäkerta ja sukutiedot; eversti Konstantin Gabriel Przezdziecki, s. 28.9.2879 - k. 22.4.1966;
http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/konstanty-gabriel-przezdziecki
*
Konstantin Przezdzieckin elämäkertatietoja,
kokosin nämä eri lähteistä Puolasta:
Suurmaanomistajien perheiden pojat palvelivat ratsuväessä, ei vain Preussin puolella vaan osa palveli myös Venäjän armeijassa, saavuttaen upseerinarvon. Menestyksellisin sotilaallinen ura oli kreivi Konstanty Przezdziecki´llä,
Maltan ritari 1912, jonka saavutti ratsuväen everstin kevyen ratsuväen riveissä Venäjän tsaarin palveluksessa.
Ennen Ensimmäistä maailmansotaa hänen 6. rykmenttinsä oli sijoitettuna Varsovaan, jossa se toimi kuuluisan kenraali Mannerheimin alaisuudessa.
Kreivi Przezdziecki sai mainetta siellä erinomaisena ratsastajana, ja saavutti myös menestystä hevoskilpailuissa.
Itsenäisessä Puolassa hänet ylennettiin everstiluutnantiksi ja lähettiin hyvään ”venäläiseen” 3.Ulaanirykmenttiin (joka myöhemmin nimettiin Sleesian Ulaanirykmentiksi?), mutta todellisuudessa hän palveli päämajassa Kielcen alueella.
Vuonna 1922 hän otti komentoonsa kuuluisan 14.Jazłowiecki´n Ulaanirykmentin, jossa hän saavutti everstin arvon. Vuonna 1925 hänestä tuli Grudziadz´in ratsuväkikoulun komentaja, mutta toukokuun 1926 vallankaappauksen seurauksena hänet syrjäytettiin hallinnosta ja koska hän ei enää nähnyt tulevaisuutta armeijan leivissä, hän vetäytyi eläkkeelle.
*
Przezdziecki Constantine Gabriel (1879-1966),
maanomistaja, kartanonherra, ratsuväen eversti, s. 18. syyskuuta 1879 Varsovassa.
Vanhemmat: Constantine ja Elizabeth Isabella (Elzbiety Izabeli), omaa sukua Plater-Zyberków; kaksoisveli Stephen Przezdziecki, Veli: Reynaldo Przezdziecki.
Isä: Mesenaatti, kartanonherra Konstantine Przezdiecki (10.6.1846-10.2.1897); http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/konstanty-przezdziecki
Kaksoisveli: Johtaja, suurlähettiläs, kartanonherra Stephen P. (18.9.1879-3.12.1932); http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/stefan-przezdziecki
Veli: Historioitsija, diplomaatti Reynanldo P. (26.7.1884-12.5.1955); http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/rajnold-przezdziecki & http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/rajnold-przezdziecki#photo
Tsaarin Venäjällä Przezdziecki pääsi everstin arvoon kevyen ratsuväen palveluksessa. Kuului upseerina Kaartin kenraali K. Mannerheimin rykmenttiin, ja osallistui Varsovassa ennen (ensimmäistä) maailmansotaan vuosittain hevoskilpailuihin Varsovassa ja oli yksi parhaista ratsastajista näissä kilpailuissa. Vuonna 1912 lyötiin Maltan ritariksi, ja vuonna 1913 sai yhdessä veljiensä kanssa keisari Nikolai II:n nimittämänä perintökreivin arvon.
Itsenäisessä Puolassa Przezdziecki palvellessaan sai everstiluutnantin arvon 1. kesäkuuta 1919. Hän palveli Kielcen Yleisesikunnan 3.Kevyessä Ratsurykmentissä. (tämä tieto todettu vuoden 1921 virkamieslaskennan tiedoista). Vuoden 1922 helmikuussa hän otti komentoonsa 14. Jazłowiec´n Kevyen Ratsurykemntin, Lviv´issä, toimien rykmentin vt. komentajana. Toukokuussa (1923?) hän sai nimityksen everstiksi. Vuoden 1925 puolivälissä hän toimi Kadettikoulun komentajana Grudziadz´issa ja sai ylennyksen ratsuväenkenraalin arvoon.
Toukokuun 1926 vallankaappauksen aikana hän tulisessa puheessaan kehotti kadetteja pysyttäytymään uskollisina hallitukselle.
Välittömästi näiden tapahtumien jälkeen hän toukokuussa1926 jättäytyi eläkkeellä ja siirtyi Grudziadz´sta.
Constantine Gabriel Przezdziecki (1879-1966), kuului Puolan suurimpien maanomistajien ryhmään. Woropajewon perinnöllinen kiinteistön Vilnan alueella oli yksissään 31.060 hehtaarin laajuinen. Tila tuhoutui häneltä ensimmäisen maailmansodan aikana, ja hän sai anottuna osittaisena korvauksena tuhoista teollisuusmaita. Hän perusti suuren höyrysahan, modernin lasitehtaan (investointiin osallistui Ruotsin pääomapiirejä) – voisiko summassa arvata: Wallenberg-perhe? vh), tiilitehtaan, myllyjä, kuivaamoja ja useita suuria teollisia työpajoja.
Przezdzieckin elämäntyön olennaisuudet ”löytyvät kaukaa todellisten siviilisaation pilarien ulkopuolelta: täällä (mesissä) on kaikki se elämä ja työ, minkä hän toteutti” (S. Mycielski). (Mycielski-sukua; https://en.wikipedia.org/wiki/Mycielski_family_(Do%C5%82%C4%99ga_coat_of_arms )
Woropajewskich´in laajat metsät tunnetaan erinomaisina metsästysmaina, jossa usein oleskelevat Puolan valtiolliset vieraat ja muut ulkoilmaelämään orientoituneet arvohenkilöt. Katso; https://pl.wikipedia.org/wiki/Pa%C5%82ac_Przezdzieckich_w_Woropajewie Metsissä sijainneen palatsin Konstantine itse rakennutti ja omisti: se avattiin vuonna 1913, mutta isäntä menetti sen sodan tiimellyksissä 1918. Palatsi sijaitsi Woropajevossa, joka kuuluu Valko-Venäjälle. https://pl.wikipedia.org/wiki/Woropajewo - Minulla ei ole tietoa, kävikö Mannerheim siellä, ehkä ei, koska sota-aikana kaikki oli niin säänneltyä, ajankäyttökin, ja toisaalta meille jää ruhtinatar Marien kirjeessä mainitseman perusteella avoimeksi, miten lämpimät herrojen väliset suhteet olivat, vai olivatko. http://www.radzima.org/pl/object/7736.html Lisää kuvia Woropajevon suunnalla; http://postawyiokolice.blogspot.fi/2012/07/miasto-postawy-i-okolice-na-starych.html
Grand Hotel Varsova, Varsovan sydämessä kertoo historiastaan:
”Olemme yksi vanhimmista hotelleista Varsovassa - Polonia Palace Hotel - avattiin 14 heinäkuuta 1913. Kreivi Konstanty Przeździecki on sijoittanut 1.100.000 ruplaa sen tiloihin ja hallitsi hotellia vuoteen 1939 saakka. Hänen perheensä oli jo aiemmin tunnettu siitä, että hänen isoisänsä Alexander Przezdziecki rakennutti ensimmäisen Europe-hotellin Varsovaan. Sen nimi ”Polonia Palace" ei ollut sattumanvarainen valinta – hotellilla oli jo synnyin hetkestään lähtien niin painokas ja vahva ”isänmaallinen aksentti” keskellä Veikselinmaan pääkaupunkia, missä se nostatti pääkaupungin asukkaiden henkeä.” http://www.poloniapalace.com/en/history-of-the-hotel.html
Samoin hän rakennutti Al-hotellin Jerusalemissa. Hän toteutti perheensä avulla toimiston ”Interest Board of Constantine Przezdzieski. Hän toimi Europe-hotelliketjun yhtiön hallituksessa. Antoipa hän merkittävää taloudellista tukea Hotellikoululle Varsovassa.
Vuodesta 1940 lähtien hän oleskeli Ruotsissa.
Kreivi Przezdzieski kuoli 21.päivänä huhtikuuta 1966 Tukholmassa.
Lukuisista hänen saamistaan kunniamerkeistä mainittakoon edellä jo kerrotun Maltan Ristin komentajamerkin lisäksi mm. Ranskan Kunnilegioonan ritarimerkki, Romaian Ritarikuntien tähti 5 lk, etc.
Hän oli naimisissa (vihitty 1916) ruhtinatar Zofia Lubomirskan kanssa (avioliitto peruttiin myöhemmin), heillä oli tytär, Gabriela P. (s. 1917), naimisissa Jan Lubomirski, kotipaikka Yhdysvalloissa.
Keskeinen elämäkertalähde; http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/konstanty-gabriel-przezdziecki#disqus
*
http://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/konstanty-gabriel-przezdziecki#text
*
Mannerheimin Puolan-vuodet
Joskus aiemminkin on tullut todettua, miten Mannerheimin elämän eri osa-alueilla on edelleen paljon vähäiselle silmäilylle jääneitä kohtia.
Hänen Puolan-vuotensa – hän vietti maassa kaikkiaan 7 vuotta – kaipaisivat syvällistä tutkimusta ja verkostopoliittista selontekoa.
Todettuani, että Mannerheimille niin rakkaan Marie Lubormiskan sodan alussa syyskuun puolivälissä 1914 päiväkirjaansa piirtämät huolten täyttämät sanat olivat niin todellisia, koska kyseessä oli sekä hänelle rakas komentaja, että hänelle ilmeisen läheinen Lubomirski-suvun vävypoika, Kotik. - Siksi myös tämä familiääri Kotik, kun miehen kirjallinen nimi on Konstantine… Huoli pojasta, huoli isännästä: onko totta, mitä puhutaan kenraali Mannerheimista:
”Itse rohkeana ja kunnianhimoisena miehenä hän lähettää rauhassa ihmisiä kohti tarpeetonta kuolemaa.”?
Ja kun sukulaismieskin on sanonut – sotaa on käyty vasta 1½ kuukautta – synkeät sävelensä:
”Luutnantti Kotik Przezdziecki, hänen alaisensa ja yksi rohkeimmista, ihmettelee itsekin, että on vielä hengissä”.
*
Mitä?
Syntyikö tästä lujaotteisen kenraalin ja hänen rohkean luutnanttinsa suhteesta mieskohtainen ystävyys, ja missä muodoissa se ilmeni, vai tekikö käskyvalta ja terve järki tehtävänsä?
Jäämme tämän kahden miehen draaman äärelle miettimään:
Oliko kenraali Mannerheim miehiään tunnottomasti tapattava komentaja, jolla mielessä päilyi vain ja yksinomaan oma kunnianhimo, ja sen ilmentymänä P. Yrjön ristit ja ylennykset, ura yhä isommissa kuvioissa?
*