Puolimatkan argumentointi herätti mielenkiintoni, josta tuo hänen bloginsa otsikkoa mukaileva otsikko. On mielenkiintoista, miten kevyin perustein lapsen etu esitetään argumenttina keskustelussa avioliittolaista. Koska itse kysymys avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi on jo ajat sitten nuijittu, eriytin pohdintani omaksi blogiksi. Tarkoitukseni on siis analysoida Puolimatkan argumentointia, eikä niinkään esittää vasta-argumenttia asiakysymykseen.
Mitä siitä seuraa, jos oikeasti pohdimme lapsen etua? Ottakaamme lähtökohdaksi, että on lapselle parhaaksi kasvaa äidin ja isän yhdessä hoidettavana. Realistisesti ajatellen syntyy kuitenkin paljon tilanteita, joissa lapsen kasvaminen äidin ja isän yhdessä hoidettavana on puhtaan teoreettinen, käytännössä mahdoton tilanne. Esimerkiksi kun nainen synnyttää kahden eri miehen hedelmöittämät lapset, tai kun mies hedelmöittää kaksi naista, ei ainakaan perinteinen parisuhde tai avioliitto tule enää kyseeseen ’lapsen etua’ toteutettaessa.
Lapsen edun tarkastelu edellyttää, että ymmärrämme jokaisen yksilön syntyvän ainoastaan yhdestä munasolusta ja yhdestä siittiöstä. Lapsen etu ei kovin usein liene jäädä syntymättä, mikä siis on se realistinen vaihtoehto monissa tapauksissa. Jotta Puolimatkan esittämä ideaalitilanne toteutuu, on syntyviä lapsia valittava kovalla kädellä. Kyse on silloin kuitenkin yhteiskunnan edusta, jos nyt uskomme Puolimatkan teesiin ensinkään. Tällä ei ole mitään tekemistä lapsen oikeuksien kanssa.
Avioliittoinstituution olemassaolon peruste on siis jotain muuta kuin lapsen etu. Ainakin se on puhtaasti aikuisia koskettava instituutio. Kyse on tavoitellusta yhteiskuntarakenteesta, jossa pitkäaikaisilla parisuhteilla nähdään olevan stabiloiva vaikutus. Suhteen korostaminen näkyy selkeästi esimerkiksi siinä, että lapsen syntyessä avioliittoon, avioliitto nähdään isyyttä määriteltäessä tärkeämpänä kuin faktinen isyys. Perinteisesti tällaisina suhteina on nähty vain heterosuhteet, mutta ajan myötä sellaisina on alettu näkemään myös homosuhteet. Avioliitto on määrämuotoinen sopimus lähinnä kahden ihmisen taloudellisten transaktioiden säätelemiseksi. Sellaisena se stabiloi ja virtaviivaistaa yhteiskuntaa sekä vähentää erotilanteissa syntyvää kitkaa.
Joidenkin ideologian mukaan hyväksyttäviä, yhteiskuntaa stabiloivia suhteita, ovat kuitenkin edelleen vain heterosuhteet. Ympäröivän yhteiskunnan arvojen muutosten paineessa koitetaan sitten hakea rationaaliselta vaikuttavia argumentteja omien näkemysten tueksi. Mikäli lapsen etu halutaan tuoda mukaan keskusteluun avioliittolaista, on tavallaan ironista, että se puoltaa sukupuolineutraalia avioliittoa. On niiden lasten etu, jotka ovat samansukupuolisen pariskunnan kasvattamia, että tuo pariskunta tunnustetaan yhteiskunnan toimesta, samoin edellytyksin kuin erisukupuoliset pariskunnat. Jälkimmäisen lapsiin vaikutusta ei ole, ennen kuin mahdollisesti haluavat naimisiin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.
On mielenkiintoista, miten samat argumentit johtavat vastakkaisiin johtopäätöksiin, riippuen lähestyykö asiaa ideologian vai ympäröivän todellisuuden kautta.