Lapin Kansan pääkirjoitus 23.7. oli kuin ote Jyri Häkämiehen kirjeestä Joulupukille. Pääkirjoituksessa saarnattiin työpaikkojen luomisesta yksityiselle sektorille kilpailukykyä parantamalla ja peräänkuulutettiin ammattiliittojen vastuuta. Toisin sanoen pääkirjoituksessa tuuletettiin rivien välistä ns. yhteiskuntasopimuksen, eli työajan pidentämisen ja sitä kautta palkka-alen puolesta.
Kilpailukyky on uusi muotisana, joka on noussut jo 80-luvulla puhutun ”rakennemuutos”-sanan rinnalle, kun poliitikot haluavat polkea keskiluokkaa ylempiä tuloluokkia rikastuttaen. Kilpailukyvyn parantaminen tarkoittaa kolmikolle Sipilä, Soini ja Stubb työajan pidentämistä ilman palkankorotusta – eli käytännössä palkkojen laskemista. Vertailuissa Suomessa tehty työtunti ei kuitenkaan ole sen kalliimpi kuin kilpailijamaissamme, joita ovat mm. Saksa ja Ruotsi.
Hallitus puhuu ohjelmassaan silmät suurena siitä, kuinka yhteiskuntasopimuksella parannetaan Suomen työllisyyttä. Tämä on kuitenkin ns. ”laituripuheita”, sillä mikäli kysyntää tuotteille ei ole, avaa työajan pidentäminen oven ennemminkin työvoiman vähentämiselle. Tietysti näin käy, kun vanha työvoima tekee enemmän työtunteja. Jos parturin palkkaa leikataan, ei ihmisten hiustenkasvu eli kysyntä siitä mihinkään nouse.
Porkkanaksi hallitus tarjoaa veronalennuksia. Kysyä sopii, kuinka veronalennus hyödyttää niitä, jotka työajan pidennyksen takia joutuvat työttömiksi? Hallitus on joko täysin unohtanut työttömät tai ei vain välitä heistä. Pidän jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisempänä.
Suomen hallitus suorittaa ns. sisäistä devalvaatiota, eli ennakoiden jo samaa politiikkaa, johon EU on pakottanut Kreikan. Syynä tähän on Suomen eurojäsenyys. Mikäli Suomella olisi oma valuutta, Suomen markka devalvoituisi tehden tuontitavarasta kalliimpaa ja näin auttaen kotimaista tuotantoa ja työllisyyttä. Sisäisellä devalvaatiolla ei ole samaa vaikutusta – palkkojen polkeminen laskee kotimaista kysyntää niin kotimaisille kuin tuontitavaroillekin. Suomen paikka ei ole eurossa.
