Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Persujen seuraava puheenjohtaja on Laura Huhtasaari

$
0
0

Soinin seuraajasta on taitettu peistä ensimmäisestä jytkystä lähtien. Soinin lähipiirissä ei kuitenkaan ole yhtään karismaattista populistia, joka saisi persujen perinteiset äänestäjät taakseen. Soini on luultavasti varsin tietoisesti kerännyt lähipiiriinsä kireäpipoisia yhden asian kannattajia. Kun persut viimein Soinin mieliksi lähtivät hallitukseen menetti lähipiiri samalla populistisen uskottavuutensa.

Mutta Laura Huhtasaari on toista maata. Hän on pitänyt tarkasti huolta populistisesta agendastaan. Ainakaan minä en ole huomannut aktiivista puolustelua takinkääntöjen suhteen. Laura on myös fiksusti pitänyt matalampaa profiilia nyt kun persuja lyödään oppositiosta kuin vierasta sikaa. Ei kannatakaan ryvettyä Soinin puolustelulla.

Lauran "hyveitä" on tiukan konservatiivinen suhtautuminen perhekysymyksiin. Uskonnollisuus tuntuu herättävän persuäänestäjissä luottamusta. Laura on lisäksi julkisuudessa vähintään riittävän nuiva, jotta halla-aholaisetkin voivat ottaa Lauran johtajakseen.

Laura on erinomainen esiintyjä TV:ssä. Nopeaälyisenä hän kykenee pysymään väittelyissä aktiivisena. Samalla hän vielä ehtii heittää keskustelujen lomaan populistisia heittoja. Vaikka ne eivät aiheeseen ihan aina osu, niin äänestäjä kuulee ne silti. Erittäin hyvästä ulkonäöstä on varmasti etua miesvaltaisen äänestäjäjoukon silmissä. Aina ei tarvitse edes kuunnella. Riittää kun katselee. Laura on persujoukosta ylivertainen tv-poliitikko.

Lauralla on lisäksi vielä populistipoliitikon tärkein ominaisuus. Katselijan tai kuuntelijan on lähes mahdotonta päätellä milloin Laura puhuu täysin perättömiä ja milloin uskoo itse sanomiseensa. Loistava esimerkki tästä on idea Saudi-Arabiaan perustettavista pakolaisleireistä. Fiksuna naisena Laura tietää 100% varmuudella "ideansa" toteuttamiskelvottomuuden. Silti hän sitä pokkana esittää, koska se viehättää pakolaistulvaa pelkääviä äänestäjiä. Eikä se ota kantaa millään tavalla siihen miten hallituksen pitäisi pakolaisaaltoon reagoida.

Laura on epäilemättä myös tarpeeksi röyhkeä lakaistakseen tielleen osuvat persumiehet maton alle.

Olen erittäin yllättynyt jos persujen seuraava puheenjohtaja olisi joku muu kuin Laura Huhtasaari. Vain hän kykenee palauttamaan persut takaisin kasvu-uralle ja opposition turvasatamaan, josta Soinin ministerikiima ajoi puolueen harharetkilleen.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Latest Images

Trending Articles