Syyrian oloja Suomessa tunnetaan huonosti. Kuinka moni tietää, että Assadin diktatuurin tukena on shiioihin kulumattomat alaviitit ja arabikristityt, sillä varsinkaan ensin mainituilla ei ole muslimien vihaamana uskonnollisena ryhmänä muuta mahdollisuutta.
Perussuomalaiset ja heidän hengenheimolaisensa haluavat hoitaa Syyrian kriisin Syyrissa. Kohta esitän heille pohdittavaa. Olisi heidän johdonmukaisuuden vuoksi syytä kannattaa joukkojen lähettämistä Syyriaan puolustamaan uskonnollisia vähemmistöjä, joiden ainoa turva on presidentti-diktaattoti Assad. Hän kuuluu itse muslimien vihaamaan vähemmistöön.
Kuvailen myöhemmin tarkemmin tuota ns. pikkuristittyjen eli nusairien eli alaviittien uskontokuntaa, joka vaikkakin luetaan muslimeiksi, on esoteerinen synkretistinen uskontokunta, jota ainakaan jyrkimmät sunnimuslimit eivät pidä muslimeina. Iranissa kansallisuskontona olevat shialaisetkaan ainakin vierovat heitä, elleivät pyri heitä käänyttämään. Suomessakin asiaa on myös ajoittain käsitelty. Islamin maailmassa toimiakseen ei-muslimin täytyy pystyä naamioitumaan uskonnonvapauden puuttuessa muslimiksi tai shiian sunniksi tai sunnin shiiaksi.
Alaviitit saavat nimen Alista, Muhammedin vävystä, mutta he tarkoittavat Alilla Jumalan inkarnaatiota, mikä ei ole Islamin mukaista, koska inkarnaatio-oppi ei kuulu islamiin. Siihen uskova muslimi on uskonluopio, jonka ansaittu palkka on kuolema. Jos akaviittien opista ainakin osa tulkitaan pakanuudeksi, niin alaviitteja muut muslimit eivät pidä juutalaisten ja kristittyjen tavoin edes kirjauskontona.
Demokratian toteuttamisen ongelmat Syyriassa johtuvat osaksi siitä, että uskonnolliset vähemmistöt ovat suosineen arabinationalismia puolustaakseen olemassaoloaan maan sunnimuslimienemmistöä vastaan.
Syyrian tulevaisuuden pahin vaihtoehto
Sunniittienemmistöön nojaava fundamentalisti-islamistien islamilainen valtio hyvin todennäköisesti merkitsee uskonnollisten ja kansallisten vähemmistöjen kuolemaa ja maailman kulttuuriperinnön tuhoa Syyrian alueella. Onko Assadin diktatuuri vähimmin tuhoisa vaihtoehto Syyriassa?
Assad on henkilönä sekulaari, mutta hänen valtansa on hänen omalle uskontosuunnallaan ainakin pienin paha, koska oman uskontonsa fundamentalistisesti tulkitseva muslimi ei hyväksy uskonluopion elämää. Vaikkakin Assad hallitsee diktaattorina, hänen kaatumisensa merkitsee uskonluopioiden, myös alaviittien, tuhoa, ellei kaikkien, useampien kuolemaa.
Pakolaisaalto, joka seuraa Assadin hallinnon kaatumisesta, on paljon suurempi kuin nyt käynnissä oleva. Syyriassa on osia, joissa on säilynyt sekauskonnollisuus eli synkretismi, jonka muslimitaistelijat tahtovat kitkeä äärimmäisellä väkivallalla.
Alaviitit eivät ole muslimeja – vaan oma uskontokuntansa
Syyria on moniuskontoinen valtio, jonka moniuskontoisuus on turvattu uskonnollisten vähemmistöjen eli arabinationalististen islamiin kuulumattomien arabialaviittien, -kristittyjen ja druusien sekä maltillisten sunniittien diktatuurilla. Ankaruudestaan huolimatta tämä on turvannut uskonnollisten vähemmistöjen hengen ja uskontojen harjoituksen.
Nykyisin sunniittienemmistön asiaa ajavat toisten muslimimaiden ja -yhteisöjen vierastaistelijat saattavat voittaessaan pahimmassa tapauksessa toimeenpanna kansanmurhia uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien joukossa. Assadin oma, uskontokunta, eli alaviitit ovat suurimmassa vaarassa. Hänen liittoutumisensa Iranin shiiojen kanssa voi merkitä pitkällä tähtäimellä sitäkin, että alaviitit joutuvat pakkoshiialaistamisen kohteeksi.
Alaviiteiksi sanotaan syyrialaista uskonsuuntaa, jotka aikaisemmin tunnettiin nimellä nusairit. He ovat synkretistinen lahko, joita ei ole hyväksytty muslimeiksi – ainakaan perinteisesti. Nusairit on nimetty henkilön mukaan, joka on Ibn Nusayr. Ranskalaiset ottivat käyttöön nimityksen alaviitit, koska sanana nusairi viittaa ihmisiin, joiden tappaminen on muslimeille uskonnollisesti ansiokas teko. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset käyttivät Syyrian arabivuoristolaisia sotilaina ja poliiseina, kun he hallitsivat protektoraattina Syyriaa.
Jotakin hyvää arabinationalismissa on ollut!
Arabinationalistit (joihin voidaan lukea myös arabisosialistit, joista en tässä yhteydessä erottele) saivat kannatuksensa arabikristityistä, akaviiteiltä ja maltillisilta sunneilta, koska näitä ryhmiä muslimit pyrkivät enemmän tai vähemmin vihaamaan.
Muslimit pitävät uskontoaan viimeisenä ilmoituksena, ja vaikkakaan eivät tee lähetystyötä, he odottavat aikaisempien ilmoitusten vastaanottajien, juutalaisten, kristittyjen ja kenties zharathustralisten siirtyvän viimeisimmän ilmoituksen piiriin. Kirjanuskontoja ei ole pyritty yhtä vahvasti eikä pakolla saamaan kääntymään islamiin siten kuin epäjumalanpalvojia, joina saatetaan pitää alaviitteja.
Sekulaarinen valtio Syyrialle välttämätön
Sekulaariin valtioon pyrkineisiin arabinationalisteihin kuului alaviitteja sen vuoksi, että arabinationalistit halusivat valtion ja uskonnon erottamista toisistaan keinona taata uskonnonvapaus kaikille syyrialaisille – uskontokuntaan katsomatta – myös halveksituille nusaireille. Islamilaiseen valtioon pyrkivät eli islamistiset ryhmittyvät eivät halua erottaa politiikkaa omasta uskonnostaan, joka on sunnilaisuutta tai shiialaisuutta.
Arabinationalismiin taipuvaiset nusairit eli alaviitit ovat pyrkineet liittoutumaan Syyrian arabikristittyjen kanssa ja pyrkineet tarjoamaan suojelua muille uskonnollisille vähemmistöille, kuten arabikristityille, arabidruuseille, juutalaisille jne. Arabinationalismia ovat suosineet myös sunnilaiset muslimit. Arabinationalistit ovat pyrkineet nationalistiseen politikkaan eli arabivaltioon, jossa ketään arabia ei sorreta hänen uskontonsa vuoksi, vaan annetaan harjoittaa sitä.
Kuinka Assadin onnistuu tasapaioilla shiiojen ja sunnien välissä – kun ei kuulu kumpaankaan?
Presidentti-diktaattori Assad ja hänen isänsä ovat oletettavasti uskonnollisen taustansa vuoksi suuntautuneet arabinationalismiin ja halunneet sekulaaria valtiota, jonka piirissä ei-islamilaisillekin taataan uskonnonharjoitusoikeus ja uskonnonvapaus. Assadin diktatuuri on ollut erityisen ankara Kuuden päivän sodan aikana syntyneitä fundamentalisti-islamistisuuntauksia kohtaan.
On ymmärrettävää, että hänen diktatuurissaan on surmattu pakolaisina Syyriaan tulleita islamisteja. Tässä suhteessa Assadin diktatuuri on ollut uskonnonvapautta suojaava diktatuuri, joka on toiminut alaviittien ja arabikristittyjen hyväksi.
Islamin kahdella päähaaralla, sunnilaisilla ja shiialaisilla, on omat historiaan palautuvat kiistansa, joiden avulla heitä voidaan kääntää toisiaan vastaan, kun siihen on poliittinen motiivi. Alaviitit eli nurairit eivät kuulu oikeastaan näihin kahteen haaraan.
Onko alaviittien edun mukista liittoutua shiiojen kanssa?
Assadin nykyinen liittoutuminen Iranin shiiojen kanssa merkitsee sitä, että alaviittein on kyettävä vakuuttamaan Iranin shiiojen oppineet siitä, että he ovat 12-imaamin shiioja, joihin heillä on ohut yhteys. Shiialaisuus jakautuu historiallisesti 12- ja 8-imaamin shiialaisuuteen. Kaikille shiioille imaami on uskonnollinen johtaja, joka voi, vaikkakaan ei profeetta, tulkita uudelleen perimätietoa eli sunnan. Iranin shiialaisuutta on kuvattu osuvasti hävinneiden kostoksi.
Jouduttuaan arabien valloittamiksi persialaiset omaksuivat shiialaisuuden kostoksi arabeille, joiden piirissä sunnalaisuus oli voittanut. Persialaiset inhoavat arabeja ja näistä he erottuivat omaksumalla eri islamin suunnan pyrkien tällä tavoin säilyttämään kielensä ja sivistyksensä. Säilyttäessään oman kielensä persialaiset oppineet omaksuivat myös arabiankielen tullen arabejakin paremmiksi sen käyttäjiksi ja arabilaisen sivistyksen varsinaiseksi sivistyskansaksi.
Keitä alaviitit oikein ovat?
Osmannien hallitessa Syyriaa synkretistisiä arabivuoristolaisia ei hyväksytty harhaoppisina todistajiksi oikeudessa. Syynä on, että alaviitit ovat säilyttäneet Babyloniaan ja Assyyrian valtakuntiin asti ulottuvan taivaankappaleiden, planeettojen, palvonnan, jota muslimit pitävät harhaoppisena.
Sana nurairi on lähellä arabian sanaa arabian nasraniyy, jolla tarkoitetaan kristittyjä, joten alaviitteja myös sanotaan pikkukristityiksi.
Turkkilaiset yrittivät vieroittaa alaviitteja epäjumalanpalveluksesta ja kristityt lähetyssaarnaajat pitivät heitä muinaisten kristittyjen jälkeläisinä Islamin puristuksessa. Nuraireilla (alaviiteilla) viini on kultillinen juoma, kuten kristityille, kun taas muslimeilta se on kielletty. Synkretismillä tarkoitetaan sitä, että uskonsuunnalla on historiallisesti yhteyksiä esi-islamilaisen Persian ja vanhemman Babylonian ja Assyyrian uskontoihin ja että siihen on sekoittunut hellenististä platonismia ja kristinuskoa, vaikkakaan yhtymäkohdat islamiinkaan eivät siitä puutu.
Tällöin viitataan islamin historian ismaeliitteihin aikanaan Irakin ja Iranin alueella. Iranin baabilaiset voidaan mainita esimerkkinä. Tästä on saanut alkunsa 1800-luvun puolivälissä viimeinen maailmanuskonto eli bahai-uskonto. Bahaita, druusiuskontoa (pääosin Libanonissa) ja alaviittejä (nuraireja) ei ole syytä pitää islaminuskoisina. Vaikkakin on osin totta, että alaviitit ovat 12-imaamin shiialaisuutta, lahkona he ovat omaksuneet Syyrian rikkaasta uskontoperinteestä paljon sellaista, joka ei sovi yhteen sellaisen puhdistetun, puhdasoppisen islamin kanssa, johon islamistit pyrkivät.
Syyrian sodan muuttuminen Assadin diktatuurin ja opposition välienselvittelystä, vähemmistöjen – siis alaviittien arabikristittyjen, druusien, kansallisen kurdivähemmistön, pienen shiiavähemmistön – ja maan sunniittienemmistön väliseksi voi tarkoittaa sitä, että sunnienemmistön voitto johtaa islamilaiseen valtioon ja vähemmistöjen kansanmurhaan.
Saudi-Arabia ja sen liittolaiset mielellään näkevät Syyrian muuttuvan sunniittivaltioksi, vaikkakin sen hintana olisi alaviitteihin, arabikristittyihin, shiioihin kohdistuva kansanmurha, kun taas Iran ja Libanonin shiiat tekevät kaikkensa estääkseen tuollaisen sunniittivaltion syntymisen. Turkki pyrkii tekemään kaikkensa, jotta kurdialueita ei itsenäisty. Kurdit ovat sunniitteja, vaikkakin heidän piirissään on omaa uskontokuntaa olevia jezidejä.
Syyria on Irakin tavoin kansallis- ja yhtenäisvaltiona keinotekoinen
Syyria ja Irak (jonka britit yhdistivät keinotekoiseksi valtioksi kolmeksi yhteen sovittamattomasta alueesta, sunniittien, shiiojen ja kurdien alueista) ovat uskonnollisesti ja osin etnisesti sellaisista osista koostuvia, etteivät ne voi olla kansallisvaltiota eivätkä yhtenäisvaltiota. Erillisten kansallisvaltioiden muodostamisen esteenä on, ettei helposti voida päästä sopuun niiden rajoista. Liitovaltio voisi olla paras ratkaisu ja vähemmistöoikeuksien järjestelmä. Epädemokraattisuudessaan Assadin diktatuuri on ollut edistyksellinen salliessaan vähemmistöjen uskonnolliset oikeudet. Vähemmistön asema tuskin paranee nykytilanteessa.
Pragmaattisesti on viisasta pyrkiä kansainväliseen ratkaisuun, jossa Assadin hallinto on edustettuna ja sen hyvät puolet säilytetään, eikä siis anneta nykyisen Syyrian valtion luhistua, koska tästä todennäköisesti seuraisi kansanmurhien ja heimosotien aalto Syyrian alueella. Länsivaltojen ongelmana on, että Assad, heidän vihollisensa on, kuitenkin seikka, joka on Syyrian täydellisen islamisoimisen tiellä. Hänen kaatamisensa toisi Syyriaan vielä pahemman tilanteen. Jos uusi sunniittienemmistövalta ei kunnoita uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia, niin tilenne on pahempi kuiin nykyinen diktatuuri, jolta ne voivat etsiä turvaa islaminuskoisia vastaan. Tähän ongelmaan on vaikea keksiä toimivaa ratkaisua.