Johdanto
Kirjoituksessa asiantuntemattomia näkökulmia hallituksen leikkauksiin liittyen. En ole perehtynyt edes riittävästi nykytilanteeseen, suurin piirtein lööppitasolla seurannut hallituksen leikkauksia ja silmäilemällä joidenkin lehtien muutamia kirjoituksia aiheesta. Jostain syystä kuvittelen silti, että olisi mahdollista löytää kirjoitukseen jokin tuore näkökulma näiden muutamien pointtien joukkoon. Haluaisin kannustaa sopivaan skeptisyyteen kirjoitusta kohtaan, virheitä ja väärinymmärryksiä voi olla paljonkin. Kyse on mielipiteistä, kuten toivottavasti huomaa jo siitä ettei kirjoituksessa ole juurikaan numeroita.
Yhteiskuntasopimus vai sisäinen devalvaatio?
Suorat tai epäsuorat palkkaleikkaukset eivät kasvata tuotantoa, vaan leikkaavat nimellisiä palkkoja joko suoraan tai epäsuoraan. Mikäli palkkaleikkaukset johtaisivat työllisyysasteen kohenemiseen, silloin työllisyysasteen koheneminen kasvattaisi tuottavuutta. Työllisyysastetta ennustaa myös kysyntä, jota leikkaukset leikkaavat. Sipilän keväiseen yhteiskuntasopimusehdotukseen ei sisältynyt nimellispalkkojen leikkauksia vaan työaikojen pidentäminen. Näillä kahdella on käsittääkseni merkittävästi eroa kotitalouksien velkaantumisen huomioon ottaen. Sisäinen devalvaatio kasvattaa deflatorisen laman riskiä sisämarkkinoilla, kun taas tuottavuuden kasvuun tähtäävä työaikojen pidentäminen ei ymmärtääkseni aiheuta sellaista ongelmaa. Mielestäni on tarpeellista eritellä nämä kaksi asiaa ja nostaa taas esille sisäinen devalvaatio mahdollisesti ongelmallisena ja riskipitoisena ratkaisuna.
Keväistä talouskeskustelua hieman seuranneena jäin käsitykseen, jossa Suomella on ristiriitainen tilanne: Työttömyys on korkea, mutta kulutusta kasvattava fiskaalipolitiikka, mikä voisi parantaa työllisyysastetta, myös heikentäisi pitkänaikavälin kasvuennusteita ja heikentäisi kilpailukykyä. Sisäinen devalvaatio ei leikkaisi kotitalouksien velkoja, joten se vahingoittaisi myös sisämarkkinoita. Asiaa vaikeuttaa huoltosuhteen heikkeneminen.
Tässä ristiriitaisessa tilanteessa ratkaisuksi kuvattiin julkisessa keskusteluissa usein "rakenteelliset uudistukset", jotka käsitän tarkoittavan esimerkiksi julkisen talouden tuottavuuden kehittämistä, samojen palvelujen säilyttämistä hyödyntämällä resursseja tehokkaammin, toimenpiteillä rakenteellisen työttömyysasteen kohentamiseksi, sekä tuottavuuden kasvattamista vaikkapa haittaavia normeja purkamalla ja kilpailun esteitä purkamalla.
Keväisen '100 työtuntia lisää' ehdotuksen sisältö vaikuttaisi ainakin maallikon näkökulmasta sopivan jollakin tavalla matala suhdanteen ja kilpailukykyongelman yhdistelmän, sekä rakenteellisiin uudistuksiin verrattaviin optimaalisten ratkaisujen raameihin. Korjatkaa toki jos olen ymmärtänyt väärin.
Työaikojen pidentäminen - vain palkansaajatko osallistuisivat talkoisiin?
Minusta yhteiskuntasopimusehdotus palkansaajien työaikojen pidentämisestä vaikuttaisi kansantaloudellisesti oikeansuuntaiselta ratkaisulta - minulla ei ole aiheesta riittävää asiantuntemusta, jotta voisin mitenkään luotettavia mielipiteitä muodostaa. Ehdotus loi ainakin minulle jonkinlaista uskottavuutta Sipilän hallituksen alkutaipaleella hallituksen pyrkimyksistä ratkaista Suomen taloudellisia haasteita edellisessä kappaleessa kuvattujen perusteluiden vuoksi liittyen ehdotuksen sopivuuteen nykytilanteeseen.
Ehdotuksen ongelma minusta olisi ollut mielikuva, jossa koko julkisen talouden rahoituksen riittävyyden haaste ja tuottavuuden kasvu olisi laitettu lähes yksinomaan palkansaajien harteille. Esimerkiksi työttömien etuuksiin tai epäeettiseen verosuunnitteluun ei yhteiskuntasopimuksessa olisi puututtu.
Kansallinen riitelykö ratkaisee Suomen ongelmat?
Mediasta on välittynyt pinnallinen ja mahdollisesti virheellinen kuva hallituksen ja palkansaajienetujärjestöjen välille syntyneestä jääräpäisestä eripurasta.
Yksipuolinen päätösten läpiajaminen sopimuskulttuuria kunnioittamatta ja tappioita tuottava lakkoilu vaikuttaa iskevän kipinää ihmisten keskusteen ja tuottavan tarpeetonta vastakkainasettelua. Ainakin itse toivoisin päättäjiemme onnistuvan neuvottelemaan ratkaisuja Suomen taloudellisen tulevaisuuden kohentamiseksi riitelyn sijaan, mutta helppohan tässä on kirjoitella.
Sunnuntailisät
Minusta teoreettisella tasolla Sunnuntailisien muuttaminen on mahdollisesti perusteltavaa, enkä tiedä mikä olisi kontekstista riippumaton ja looginen aste sunnuntailisien suuruudelle. Monessa maassa ei ole yhtä suuria Sunnuntailisiä, eikä taida olla kaikilla aloillakaan, eikä yrittäjillä. Mitenkään kohtuuttomaksi on vaikea nähdä 75% lisiä 100% sijaan. Kyse on mielestäni laajemmista kysymyksistä.
Sunnuntailisien leikkaaminen ohittaa sovitut taulukkopalkat ja osuu rajatulle joukolle aloja, sekä vaikuttaisi olevan 'epäsuoran' sisäisen devalvaation tyyppinen muutos
Yksipuolisesti ilmoitettu leikkaus ohittaa työehtosopimuksien yleissitovuuden ja palkkaneuvottelut, lisien pieneminen on suora leikkaus aloilla, joilla Sunnuntaisin työskentely on normi. On mahdollista perustella lisien leikkauksen johtavan Sunnuntaisin tehtyjen työtuntien kasvamiseen tilastollisesti, joissakin liikkeissä Sunnuntaiden kannattavuus voi kääntyä miinukselta positiiviseksi. Leikkaus konkreettisesti pienentää monella alalla palkkoja, mikä voi vaikeuttaa esimerkiksi asuntolainojen lyhentämistä.
Sunnuntailisien leikkaamisessa on minusta kyse sopimuskulttuurin rikkomisesta ja valtakamppailusta etujärjestöjen ja hallituksen välillä. Minusta ei ole kohtuullista jos vain muutamilla aloilla työskentelevät, kuten poliisit, sairaanhoitajat, ensiapuhoitajat ja palomiehet hallituksen päätöksellä menettävät suurehkon osan palkastaan ilman muuta perustelua kuin että useimmilla näistä aloista julkinen sektori on työnantajana.
Synkronisoitu lomailu sunnuntaisin?
Pitäisikö ihmisten vapaapäivien sijoittua sattumanvaraisesti viikonpäiville vai onko esimerkiksi Sunnuntaipyhien samanaikaisuus yhteiskunnan kannalta hyvä ratkaisu? Kyse on yhteiskunnan rytmistä, kulttuurillisesta ja uskonnollisesta perinteestä. Sunnuntailisät tuottavat konkreettisen kimmokkeen tämän samanaikaisuuden järjestämiseksi. Toki ihmiset itsekin voivat arvottaa Sunnuntaivapaiden merkityksen ja vaikuttaa omilla päätöksillän omaan ajanviettoonsa, mutta mielestäni tällaisen yhteiskunnan läpileikkaavan periaatteen muuttaminen vaatii keskustelua. Palkan pieneneminen kahdeksannella tosin on lähinnä määrällinen muutos tuolle kimmokkeelle, eikä yksinään uhkaa Sunnuntaivapaita.
Toisaalta lisiä ei välttämättä tarvita Sunnuntaivapaiden käytännön ylläpitämiseen muutoinkaan, on esimerkiksi mahdollista säätää vain 3:s ja 4:s Sunnuntain työpäivä erillisesti korvattavaksi, jolloin Sunnuntaivuoroissa vuoroteltaisiin lisien maksamisen välttämiseksi. Tämä muuttaisi Sunnuntaipyhien luonnetta itseisarvosta pikemminkin useimmiten samalle päivälle ajoittuvaksi neutraaliksi lomapäiväksi merkittävästi pienemmällä uskonnollisella ja perinteisellä latauksella.
Minusta keskustelu Sunnuntaivapaista olisi tervetullutta samoin kuin Sunnuntailisien suuruuden arvioiminen.
Muutamalle alalle täsmällisesti osuva palkkaleikkaus on mielestäni pahasti ristiriidassa Suomalaisen kolmikantajärjestelmän kanssa. Järjestelmästä voi toki olla kukin omaa mieltänsä, mutta minusta tapa, jolla järjestelmää rikotaan on kohtuuton kustannusten kohdistuessa muutamille aloille ilman erityistä perustelua.
Ylityökorvaukset
Ylityökorvausten suhteen olen muistaakseni itsekin joskus kirjoittanut niiden muuttamisesta tai porrastamisesta ja luulen kokevani jonkinasteista jaettua syyllisyyttä sekoittuneena tarpeeseen puolustaa ylityökorvauksien leikkauksia tästä syystä. Nämä ovat tietysti huonoja perusteluita muodostaa kantoja, joten täytyy yrittää löytää rationaalisempia argumentteja ja pyrkiä hieman objektiivisempaan näkökulmaan.
Ylityökorvauksiin liittyy minusta ainakin kaksi tai kolme olennaista näkökulmaa: Mikä on liian pitkä työpäivä? Miten työaika vaihtelee ja mitä vaihtelun ennakoitavuus merkitsee?
Vasemmistoliitosta on esimerkiksi ehdoiteltu keväällä ennen vaaleja työpäivien lyhentämistä*. Mikäli vakio työaika olisi esimerkiksi 6 tuntia, ei se suoraan estäisi useampien työtuntien tekemistä sopimuksesta, vaan sen estäisi ylityökorvaus. Toisaalta mikäli yrityksen kannalta 8 tuntia olisi joinakin päivinä liian pitkä olisi loogista säästää palkkakustannuksissa vähentämällä työpäivästä tunteja.
Miten työajanvaihteluun varaudutaan ja miten kustannukset vaihtelusta jaetaan työnantajan ja työntekijän välillä? Ylityökorvausperiaate heijastaa minusta ajatusta, jossa työnantaja maksaa kustannukset työajan vaihtelusta ylöspäin ja työntekijällä on tavallaan velvoite ylitöihin, mutta työnantajalla on ylityökorvausten vuoksi oletettavasti pyrkimys välttää ylitöiden teettämistä.
Mikäli kysymyksen pyrkii mieltämään optimointiongelmaksi, minusta esimerkiksi 50% ylityökorvaus on aika korkea, työn teettämisen kannattavuus täytyy olla erityisen hyvä (Toisin sanoen palkan liian alhainen) jotta työn teettämisen tarpeen vaihteluun varautumisesta olisi varaa maksaa 50% ylimääräistä jos vaihtelua on paljon. Oletettavasti ylityöt ovatkin erillisinä tappiollisia ja näin ollen kustannukset lankeavat työnantajalle. Mielestäni saattaa olla ongelmallista jos satunnaisuus aiheuttaa riskin, joka täytyy kompensoida jotenkin.
Mikä on liian pitkä työpäivä ja mitä haittoja tai ratkaisuja siihen liittyy? Minun mielestäni esimerkiksi 14 tunnin työpäivä on liian pitkä ja mikäli sellainen työpäivän pituus jotenkin onnistuisi vakioitumaan yhteiskuntaan esimerkiksi heikoimmassa asemassa olevien keskuuteen saattaisi se aiheuttaa haittoja ja olla moraalitonta. Minusta siis ylityökorvausten ensimmäinen merkitys liittyy työajan vaihteluun ja toinen merkitys liittyy työaikojen jaksottumiseen tai työpäivän pituuteen. Voi pohtia tarvitseeko tällaisia asioita johtaa keskitetysti, pitääkö työntekoa jotenkin yleissitovuuden tai muun mekanismin välityksellä rajoittaa, vai pitäisikö luottaa ihmisten omaan vapaaseen valintaan ja harkintakykyyn. Ajattelen kuitenkin että ylityökorvausten eduksi voi lukea perustelun, jossa niiden kannattaakin olla liian korkeita siten että ne omalta osaltaan ehkäisevät epäinhimillisten työsuhteiden muodostumista. Mutta ehkä ensimmäiseltä ylityötunnilta 50% olisi keskimääräisesti liian paljon - Neljänneltätoista työtunnilta minusta se saattaisi olla aivan liian vähän.
Näiden perusteluiden vuoksi lähtökohtaisesti minusta hallituksen leikkaukset ylityökorvauksiin vaikuttavat järkeviltä, mutta ainakaan omiin silmiini ei ole sattunut viitteitä keskustelusta ylityökorvausten merkityksestä ja sopivimman järjestelmän löytämiseksi.
Mikäli eräitä puheenvuorossa vaikuttavia tasa-arvoaktivisteja on uskominen - ja mikäli olen ymmärtänyt heitä oikein - ylityökorvausten leikkaus saattaa pienentää miesten ja naisten välisiä palkkaeroja. (?)
Lomarahat
Lomarahat ovat minusta mahdollisesti tarpeeton järjestely. Käytännössä lomarahat ovat osana työntekijän nettopalkkan muodostumista, siten ettei niitä välttämättä ilmoiteta tuntipalkan yhteydessä. Näin ollen todellinen palkka on korkeampi kuin ilmoitettu palkka. Tähän liittyen veronluontoiset sivukulutkin ovat osa palkkaa, vaikka nimellisesti työnantaja maksaisi ne, eli käytännössä ne ovat työntekijän veroja. Työnantajan täytyy olla valmis maksamaan kaikki kulut, vain tietty osuus päätyy työntekijälle. Tavallaan ihmisiä johdetaan harhaan ajattelemaan sekä verojen että palkan olevan pienempiä kuin ne todellisuudessa ovat. Mielestäni tällainen palkanmaksujärjestelmä on turhan monimutkainen.
Asian yksinkertaistamiseksi kaikki lomarahat voisi korvata palkankorotuksella ja ilmoittaa osana tuntipalkkaa, jolloin palkansaajan todelliset vuositulot eivät muuttuisi, mutta työntekijä joutuisi itse säästämään lomapäiviänsä varten.
Voisi väittää nykyisen järjestelmän olevan käytännöllinen, kun rahoja ei tarviste omatoimisesti säästää, mutta mielestäni se olisi saivartelua ja epäolennaiseen keskittymistä. Lomarahajärjestelmä harhauttaa työnantajia ja palkansaajia, sekä vaikeuttaa palkanmuodostuksen hahmottamista.
Lomarahat ovat suoraan yhteydessä monimutkaiseen palkanmuodostusjärjestelmään, jossa on minusta paljon turhaa monimutkaisuutta. Havainnollistuksen vuoksi kaikki sivukulut voisi ilmoittaa osana tuntipalkkaa, kuitenkin työnantaja maksaisi samat maksut kuin ennenkin, ja mikään ei muuttuisi - paitsi työntekijän käsitys omasta bruttopalkastaan ja siitä vähennettävistä menoista, saisi selkeämmän perustan.
Hallituksen ehdotus lomarahojen leikkaamisesta puolestaan voisi mieltää jonkinlaiseksi sisäiseksi devalvaatioksi, työt eivät välttämättä muutu, mutta nettotulot voivat muuttua. Toisaalta on mahdollista perustella palkan leikkaamisen helpottavan työntekijöiden työllistämistä, mutta tulevien kysyntänäkymien heikkeneminen leikkauksen johdosta puolestaan vaikeuttaa työntekijän palkkaamista ja samalla investointien tekemistä, jotka edelleen heikentävät kysyntänäkymiä. Minusta onkin tarpeellista kysyä:
Miten päättäjämme aikovat välttää deflaatioriskin sisäisen devalvaation tiellä? Seuraavatko elvyttävät päätökset/investoinnit kilpailukykyyn vaikuttavia palkkaleikkauksia?
Julkisen sektorin lomapäivät
Hallitus aikoo leikata julkisen sektorin palkalliset lomapäivät yksityisen sektorin tasalle (Mikäli olen ymmärtänyt oikein). Mielestäni tämä erityisen hyvä ratkaisu, sillä se on samanlainen tuottavuuden kasvattamiseen pyrkivä päätös kuin keväinen yhteiskuntasopimusehdotuskin ja samoilla perusteluilla kannatettavissa. Lisäksi lomien leikkauksella on moraalinen perusta: Miksi julkisen sektorin työntekijöillä pitäisi olla paremmat edut kuin yksitysen sektorin työntekijöillä? Minusta sille ei ole mitään perustelua, joten päätös oikeudenmukaistaa yhteiskunnan järjestäytymistä sekätodennäköisesti kohentaa tulevaisuuden taloudellisia näkymiä.
Sairausajan korvaukset
Sairauspäivien palkan leikkaaminen on minusta moniulotteinen kysymys. Sairastelu kuuluu elämään, vaikka toiset sairastelisivatkin useammin ja toiset harvemmin. Ei ole kohtuullista odottaa ihmisten olevan aina terveinä ja töissä. Toisaalta sairauden aiheuttama taloudellinen tappio täytyy jotenkin kärsiä. Minusta on toisaalta ikävää ajatella tilannetta, jossa sairastuminen aiheuttaisi taloudellisia ongelmia perheelle tai ihmiselle, varsinkin jos taloudellinen tilanne on valmiiksi heikko. On luontevaa ajatella tällaisen taloudellisen vahingon voivan aiheuttavan stressiä ja vaikeuksia. Mutta mikäli työnantaja yksiselitteisesti maksaisi täyden palkan jokaisesta sairastumisesta, voi tämä aiheuttaa taloudellisia ongelmia myös työnantajalle. Erityisesti jos kyseessä on pieni yritys, jolla on vain muutama tekijä, jolloin suhteelliset henkilöstökulut voivat kasvaa merkittävästi mikäli sairastuneen tilalle täytyy palkata sijainen ja kuitenkin maksaa palkkaa sairastuneelle. Tilastollisesti ihmiset sairastuvat kuitenkin, joten vakioituvatko sairauspäivien korvaukset merkittäväksi haitaksi tai riskiksi pienille yrityksille?
Ensimmäisen sairauspäivän omavastuu on minusta ihan järkevä ratkaisu kahdesta syystä. Kyse on vain yhden päivän palkasta, ja sairauden aiheuttaman kustannustaakan jakamisen näkökulmasta lienee kohtuullinen osuus työntekijälle. Toisaalta mikäli ihmisillä on tarpeettomia sairauspäiviä, voisi ajatella tällaisen omavastuuosuuden ehkäisevän niitä lievästi, vaikkei ehkäisisikään, olisi silti loogista työntekijän maksaa ensimmäinen päivä.
Minusta on silti erikoista jos koko kustannuksen taakka lankeaa työnantajalle. Tällöin työantajalla on ylimääräinen riski, joka ei pienessä yrityksessä välttämättä vakioidu tilastolliseksi. Asiaan erityisesti perehtymättä tuntuisi järkevämmältä jos suurin osa kustannuksista perustuisi vakuutukseen riskien jakamiseksi. Toisaalta KELA:n sairaspäivärahan voi mieltää 'vakuutukseksi' ja sairausajan palkan vakuutukseen sisältyväksi omavastuuksi, joskin esimerkiksi 2000€ omavastuu vaikuttaisi ainakin minun silmääni melko suurelta summalta.
Valtion budjettileikkaukset ja yksityisen sektorin palkkaleikkaukset
Ilmeisesti valtion menotaakan keventämisen suhteen vaikuttaisi vallitsevan jonkinasteinen myötämielisyys, mutta palkansaajapuolelle kohdistuvien menoleikkauksien suhteen ei. Palkkojen leikkaaminen ja/vai valtion budjetista tehtävät menoleikkaukset? Molemmat vaikuttavat yksityisen sektorin kysyntäennusteisiin, mutta johtuen kotitalouksien velkaantumisasteesta palkansaajiin kohdistuvat leikkaukset sisältävät mielestäni suuremman deflaatioriskin. Toisaalta julkisen budjetin leikkaamisella on samankaltainen merkitys, kun valtio lakkaa käyttämästä rahaa, joku menettää tuloja. Sunnuntailisien leikkaaminen kohdistuu suuremmassa määrin julkisen sektorin työntekijiöihin käsittääkseni, mutta tämä perustuu pikemminkin epämääräiseen mielikuvaan niistä ammattityypeistä, jotka Sunnuntaisin työskentelevät. Kaupan kassoilla varmaan työskentelee paljon enemmän ihmisiä kuin poliiseina ja palomiehinä, mutta vain viimeksi mainitut ovat julkisella puolella.
Kiteytetysti
Mielipiteeni ovat vain mielipiteitä eivätkä perustu asiantuntemukseen. Minusta on hienoa kun Sipilän hallitus vaikuttaa tarttuneen toimeen Suomen taloudellisen tulevaisuuden kohentamiseksi, mutta huolettaa on leikkauksien johtaminen deflaatioon sisämarkkinoilla. Olisi ystävällistä jos korjaisitte, mikäli olen ymmärtänyt asioita jotenkin väärin tai tehnyt virheitä, niin eivät mahdolliset (Epäilen kyllä onko heitä) lukijatkaan jää väärään käsitykseen.
Sipilän puhe
Katsoin juuri Sipilän puheen televisiosta ja pikkasen muotoilin kirjoitusta uudestaan sen katsottuani, mutta en kovin paljoa. Puhe herätti luottamusta Sipilään ja hallitukseen.
(Nyt täytyy mennä nukkumaan, julkaisen kirjoituksen tässä muodossa, vaikka en ole käynyt tekstiä kunnollisesti lävitse, ja korjailen/päivitän mahdollisesti myöhemmin)
*: Sivuhuomiona: En ole täysin varma mitkä perustelut vasemmistoliiton ehdotukselle työaikojen lyhentämisestä ovat, mutta olen sellaisessa käsityksessä, että kyse on uskomuksesta, jossa tehty työmäärä olisi vakio ja siten työaikojen jakaminen olisi nollasummapeliä. Kuvitteellisella ja hieman leikkimielisellä esimerkillä havainnollistaen; jos Inarissa olisi yritys joka olisi halukas valmistamaan "kristallisparannuslamppuja", joiden kokoaminen vaatisi työntekijän, jolla on sekä "huuhaatieteiden" että sähkötekniikan tutkinto, mutta työntekijää kyseisellä koulutusyhdistelmällä ei löydy, tämän työpaikan täyttämättä jääminen ei tuo kenellekkään toiselle uutta työpaikkaa jossain muualla. Tämä(Nollasummapeli) voisi pitää osittain paikkansa jos yrityksellä olisi kiinteä summa rahaa, josta maksaa palkkoja, jolloin yhden työntekijän palkkaamatta jättäminen voisi tarkoittaa satsaamiseen uuden työntekijän palkkaamiseen jonkun toisen projektin puitteissa, mutta jos investointi tehdään lainalla ei tällöin ole tuollaista kiinteää könttää, sekä ilmankin lainaa pitäisi huomioida kuinka tuottava mikäkin projekti olisi. Asiaa monimutkaistaa valmistetun tuotteen kysyntäpuoli, mikäli rahan määrä taloudessa olisi vakio ja talouden transaktiot olisivat tasaisin intervallein syklisiä (Kuten esimerkiksi kaikki palkat maksettaisiin tasan viikon välein ja kaikki rahat kulutettaisiin joka maanantaisin ja jaettaisiin samalla suoraan palkkoihin ja palkkioihin), voisi ajatella jonkun muun tuotteen jäävän hyllylle jossakin kysynnän suuntautuessa kristallilamppuun, mutta rahan määrä taloudessa ei ole vakio, kuten ei ole kysynnän eikä tarjonnankaan. Näin ollen kun tämä kuvitteellinen esimerkin yritys Inarissa palkkaisi "kristalliparannuslamppuinsinöörin" lainarahoituksella, syntyisi talouteen sekä uutta tuotantoa että kysyntää lainarahan muodossa, työntekijän ja työantajan ostaessa ansioillan tavaroita. Eli tämä kuvitelma työajan jakamiseen liittyävästä nollasummapelistä ei toteudu esimerkissä, mutta voi olla että olen ymmärtänyt asian jotenkin väärin.