Sekä Palkansaajien tutkimuslaitos hiljan että Ann Selin perjantaina Politiikkaradiossa ovat tuoneet esiin, että Suomessa teollisuuden yksikkötyökustannukset ovat osapuilleen samalla tasalla tai jopa alemmat kuin kilpailijamaissamme Saksassa ja Ruotsissa. Tästä tehdään se johtopäätös, ettei kustannustasomme olisi liian korkea.
Vaikkapa Venäjällä teollisuuden yksikkökustannukset ovat Suomea selvästi alemmat: kuitenkaan kauppojemme hyllyt eivät notku venäläisistä tuotteista, niitä on jopa vaikea löytää, ei edes kunnon venäläinen smetana ole raivannut tietään markettiemme altaisiin.
Kilpailukyky riippuu paljosta muustakin kuin palkkakustannuksista. Ruotsalaiset ovat aina osanneet kansainvälisen markkinoinnin ja ylipäätään bisnesajattelun, Saksassa taas on noudatettu jo ennakoiden Kauppakorkean kansleri Jaakko Hongon 1960-luvun neuvoa Suomelle: on erikoistuttava kapeasti laatutuotteisiin, joilla pärjää maailmanlaajuisesti. Nokian puhelimet olivat tästä ainutlaatuinen esimerkki.
Työmies on herraonnensa vanki: jostain syytä meiltä helposti myydään ulkomaille kaikki lupaavat aihiot ennenkuin ne ehtivät muodostua teollisuudeksi Nokian tapaan. Oli miten oli, kilpailukykyä ei voi johtaa yksikkötyökustannuksista vaan todellinen kilpailukyky näkyy toteutuneessa kysynnässä. Työkustannusten on joustettava jos ei ole millä maksaa.
Kaipaisin tänne lisää hurttia viikinkimeninkiä liikkeenjohtoon. Siksi kylterien muutto Runeberginkadulta Otaniemeen jäi alkumetreille. Jos korkeakoulujen kustannussäästöt osattaisiin kohdentaa oikein, Aallon ekonomikoulutus lakkautettaisiin kokonaan ja suositukseksi annettaisiin opiskelu Uppsalan ekonomiksi.
Kauppiksen suurimmaksi tieteelliseksi saavutukseksi jäisi siten Martti Saarion meno-tuloteoria 1950-luvulta, missä tosin poistojen jaksotus käsiteltiin väärin.
Säästyneet varat kohdennettaisiin kympin tytöille biologian, biokemian ja biolääketieteen saroille, sellaisille aloille, missä syvä tieto ja erikoistuminen luovat pysyvää kilpailuetua.
Jukka Pekkarinen totesi aiemmin Politiikkaradiossa tällä viikolla, ettei meillä ole Kuninkaan aarretta ongelmiamme ratkomaan. Pekkarinen vietti 15 vuotta Palkansaajien tutkimuslaitoksen johdossa tätä aarretta turhaan etsien.
Ann Selin edustaa ylpeästi matalapalkka-aloja, mikä ei oikeastaan ole mainesana ay-pomolle. Toivotan hänelle menestystä tulevana kohtuupalkka-alojen edunvalvojana.
