Onko tämä nyt sitä "huomiotaloutta"? Toinen nimittelee roskaväeksi, toinen pukee ne Ku Klux Klan-vaatteet päälle ja kolmas vetää sen hakaristilipun salkoon. Nämä ilmiöt vaikuttavat niin "laskelmoiduilta". Pitää saada huomiota ja siihen tarvitaan rekvisiittaa tai tiukkoja mielipiteitä.
Julkisuudella siis lukijoilla ja katsojilla elävät tahot tarvitsevat kipeästi huomiota, muuten ei tule elantoa. Tähän ryhmään kuuluvat poliitikot, kirjailijat, taiteilijat, viihteentekijät ja media, joka mahdollistaa kaiken tämän. Tietenkään huppumies, ja hakaristilippujen salkoonvetäjät, eivät itse hyödy muuta kuin ehkä pääsevät kertomaan kavereilleen ylittäneensä uutiskynnyksen, mutta juuri se tietoisuus, että toiset hyötyvät heidän julkisuudesta saa heidät toimimaan, koska saavat näin sitä julkusuutta. Heidän mielipiteensä pääsee esiin koko valtakunnassa. Politiikassa kuunnellaan vain niitä, joiden sanoma auttaa omaa uraa eteenpäin, tai tukee sitä. Tarpeeksi iso "mediahäly" saa aikaan reaktioita, muuten ei kuunnella.
Jos poliitikoista otetaan niin kutsutut "ääripäät" eli monikulttuurisuusmyönteiset maahanmuuttajapoliitikot ja "vastapuolena" olevat tiukasti maahanmuuttokriittiset, niin molemmat tahot näyttävät olevan irti "reaalimaailmasta". Husu Husseinin ja Olli Immosen kaltaiset poliitikot ajavat laskelmoidusti omaa uraansa eteenpäin. He tarvitsevat kärjistyksiä ja se auttaa heitä poliittisella urallaan. Myös Tervo tarvitsee "ääri-ilmiöitä" ja kärjistyksiä, muuten ei ole keinoa "päivittäisen" mediahuomion ja siten yleisön huomion saamiseksi.
Edustavatko he oikeasti niitä tahoja, joiden "ääninä" heitä halutaan mediassa kuulla? Eivät edusta! Sillä ei näytä olevan julkisuuden kannalta merkitystä, koska heidän asia saa joka tapauksessa huomiota ja siten myy ilmeisen hyvin. He voivat jäädä sen oman "linjansa" vangiksi, jolloin eivät saa kannatusta maltillisemmalla poliittisella linjalla. Maltillinen ja "järkiperäisempi" linja ei herätä huomiota mediassa. Syntyy vaikutelma, jossa järkiperäisyys ja hyvyys ei oikein myy politiikassa. Vähäosaisten asiat eivät näytä kiinnostavan ketään.
Julkisuudessa olevat poliitikot, taiteen ja viihteen tekijät ovat oman julkisuutensa tuotekehittelijöitä, jotka käyttävät oppimiaan keinoja jalostaen mahdollisimman "uskottavaa" julkisuuskuvaa itselleen. Olosuhteet omalta osaltaan luovat otollista maaperää vastakkainasetteluille ja kärjistyksille, maan hallitus näyttää itse pelaavaan juuri kärjistyksistä hyötyvien pussiin. Eriarvoistamisen politiikka on vastakkainasetteluiden ja kärjistysten maailmaa rakentavaa politiikkaa. Suomessa tämä tarkoittaa, että suomalaiset heikompiosaiset jäävät sivustakatsojiksi ja siten syntyy tunne epäoikeudenmukaisuudesta.
Pyrkiminen tasa-arvoon kaikilla tasoilla luo rauhaa ja vakautta.