Sipilän hallitus on tähän mennessä kunnostautunut erityisesti aikataulujen ja takarajojen asettelussa. Tiedossani ei ole yhtään, mikä olisi pitänyt, mutta kiirettä riittää. Pitää tehdä kipeitäkin talous päätöksiä, kun työmarkkinajärjestöt eivät siihen pysty. Se ei minulle ole selvinnyt, miksi on niin kiire. Nykyiset sopimukset umpeutuvat vasta ensi vuoden syksyllä. Siihen saakka on neuvotteluaikaa.
Kiire on hallituksen itsensä luoman mielikuvan tuote. Halu saada aikaan näyttöjä toiminnasta on jatkuvasti ylittänyt järkevän toiminnan mahdollisuudet. Vanhat suomalaisen sanonnat ohjaavat toisenlaiseen menettelyyn: ”Parempi katsoa kuin katua.” ”Ensin pitää tutkia, sitten vasta hutkia.” Nykyinen hoppuhallitus toimii hutkinta edellä.
Kun neuvottelut yhteiskuntasopimukseksi (Mitä hallitus sillä tarkoittaneekaan?) eivät ensin käynnistyneet ja seuraavaksi tökkäsivät sisältöerimielisyyksiin, hallitus laati pikavauhtia leikkausohjelman jolla valtion menoja oli tarkoitus säästää ottamalla varat vuoro- ja viikonvaihdetöitä tekeviltä.
Kuvaan kuuluu, että kaikkea tätä on verhottu vaatimukseen kaikkiaan 15 prosentin kilpailukykyloikasta tai hypystä, jolla Suomen vienti saadaan vetämään. Hyvin vähälle huomiolla on jäänyt, että julkisen sektorin menoleikkaukset auttavat hyvin vähän tai ei ollenkaan vientiteollisuutta, mutta kylläkin pienentävät koko painollaan kotimarkkinoiden kysyntää.
Hallituksen ensi yritys olisi todennäköisesti kaatunut laillisuus- ja tasa-arvo-ongelmiin. Niin pitkälle asian selvittelyssä ei tarvinnut mennä. Sipilän pää kääntyi kätilöiden perusteluihin. Vuorotyö- ja sunnuntaikorotukset ovat huomattava osa palkkaa niille, joiden ammatteihin suoraan liittyy työn tekoa poikkeavana työaikana.
Uusi ratkaisu löytyi noin vuorokaudessa. Se oli vuosilomien lyhennys ja lomarahojen alennus 30 prosentilla. Se vain ei hallituksen jäsenille tullut mieleen, että pitää olla lomarahan saaja ennen kuin siitä voidaan leikata. Esitys, jota ei vielä ole täysin peruttu, muunneltu kyllä, tuo lomarahan piiriin noin 250 000 työntekijää, joilla sopimuspohjaista lomarahaa ole.
Yleinen poikkeava käytäntö on, että lomaraha sisällytetään maksettaviin pakkoihin, jolloin ne ovat lomarahanosuuden verran korkeammat. Paljon on myös työehtosopimusten ulkopuolella olevia, joilla ei lomarahaa ole, oli se korvattu jollain muulla edulla, tai sitten ei. Lain kautta lomarahan piiriin tulisivat kaikki työntekijät ja samalla se olisi heille huomattava palkankorotus, mikä ei todellakaan ollut hallituksen tarkoitus.
Nyt hallitus yrittää veivata asiaa niin, että laadittavaan vuosilomalakiin tulee poikkeusmääräyksiä, joilla turvataan se, ettei yrittäjien kustannukset lain voimaan tulon vuoksi kasva. Onpahan kiemurainen tilanne. Lain pitää olla tasapuolinen kaikkia niitä kohtaan, joita se koskee. Parasta on, että hallitus lopettaa työmarkkinoiden ohjailun ja jättää asian työmarkkinaosapuolten neuvoteltavaksi, kun sillä itsellään ei ole kokemusta eikä tietopohjaa työlainsäädännöstä.
Yhden toimivan keinon hallitus on ohjelmallaan rajannut toimenpiteiden ulkopuolelle. Se on verotus. Hallitusohjelman mukaan kokonaisveroastetta ei nosteta. Kuitenkin juuri verotus olisi toimivin ja tasapuolisin keino saada valtion talous tasapainoon. Jo nyt hallitus leikkii tulevilla verohelpotuksilla, vaikka niihin ei varaa ole. Niiden aika on vasta sitten, kun tähän tilanteeseen vaadittavat verojenkorotukset on toteutettu ja talous saatu kasvu-uralle. Sille ei nykykeinoin päästä ollenkaan.