Minullakin on unelmia. Niitä on ollut aina ja tulee myös olemaan. Unelmoida voin maailmasta, missä jokainen ihminen, jokainen ihmiselämä on samanarvoinen ja nimenomaan arvokas. Jo lapsena olen ymmärtänyt sen, että maailmassa monet näkevät nälkää, monet ovat sodan melskeessä turvattomina, vauraus ei jakaudu tasan kaikille ja että monessa maailmankolkassa on hirvittäviä kärsimyksiä. Silloin ei kuitenkaan ollut sellaista uskomusta päällimmäisenä, että monikulttuurisuus tarkoittaisi sitä että suomalaisuus, suomalainen kulttuuri täytyy rikastaa muilla kulttuureilla. Ennemminkin käsitys oli se, että apua pitäisi viedä sinne, missä sitä tarvitaan.
Nyt viime aikoina minun unelmani eivät tunnu enää mahdollisilta toteuttaa ja joudun tarkistamaan omiakin käsityskantojani. Tähän asti olen omasta mielestäni pitänyt kaikki tuntemani maahanmuuttajataustaiset hyvinä ihmisinä, enkä ole ollut uusien tuttavuuksienkaan kanssa ennakkoluuloinen. Se ei todennäköisesti kuitenkaan riitä, sillä en ymmärrä niiden puheiden järkiperäisyyttä, missä ollaan tietävinään, kuinka paljon maahanmuuttajia Suomeen tarvitaan. Siis korostan sanaa ”tarvitaan”, mikä mielestäni kuvastaa sitä että joillekin maahanmuuttajien tarve on hyötykysymys, eikä siihen liity mitään hyväntahtoisuutta. Jos sanon olevani eri mieltä tästä tarpeesta, minä sitten luultavasti olen joidenkin mittapuiden mukaan rasisti, vaikka en minä ole ajatellut siten, että maahanmuuttajat olisivat jotenkin halpa-arvoisempaa väkeä, joista voisi kaavailla Suomeen halvempaa työvoimaa.
Monikulttuurisuus on omituinen käsite, ikään kuin se olisi jokin yksi yhteneväinen saumaton kulttuuri, mitä se ei suinkaan ole. Mitä sitten yleensäkin on kulttuuri, vai pitäisikö koko käsite jotenkin uudistaa tai unohtaa ainakin näin henkilökohtaisella tasolla. Suomalainen kulttuuri on minulle rakas ja säilyttämisen arvoinen, niin minä ajattelen, mutta onkohan ajatukseni monikulttuurisuuden kannattajien mielestä jo kansalliskiihkoilua?
Jos kulttuuri sisältää tavat, arvostukset, tasa-arvon, yleensä koko elämisen kirjon, niin mitä silloin todellisuudessa ihannoidaan, mistä unelmoidaan, jos unelmana on monikulttuurinen Suomi? Kyse ei ole ainoastaan käsityötaidoista, musiikista, kansanrunoudesta, eikä kansallisista ruokalajeista, pukeutumisesta, tai muusta vastaavasta. Kulttuuriin kuuluu myös uskonnot, lait ja mainittakoon myös naisten ja lasten asema. Jos puhutaan monikulttuurisuudesta, niin miten takapajuiseksi taannutaankaan tässäkin maassa, missä naisilla on yhtäläiset oikeudet kuin miehillä, ketään ei naiteta alaikäisinä, eläimiä ei halal-teurasteta, lasten sukupuolielimiä ei silvota, eikä vääräuskoisia tapeta. Jos unelma kuitenkin on monikulttuurisuus, niin haluavatko kaikki sen kannattajat hyväksyä kaikkien kulttuurien eri tavat ja variaatiot sellaisinaan, vai mistä nyt oikein on kysymys tässä suomalaista kulttuuria rasittavassa kiihkomielisessä liikehdinnässä? Sen voin ymmärtää että suomalainen puolustaa suomalaista kulttuuriaan kotimaassaan, kuten jokainen muukin omassa kotimaassaan, mutta eipä siinäkään olisi mitään järkeä, jos joukko suomalaisia johonkin toiseen maahan ja kulttuuriympäristöön muuttaessaan ajaisi omaa kulttuuriaan tasaveroiseksi kyseisen maan kulttuurin rinnalle.
Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteista voi lukea miten puutteellista monikulttuurisuus on monissakin maissa, kun katsoo kohdan ”Kulttuurisidonnaiset säännöt”, joista joidenkin maiden kohdalla mainitaan jopa naisten pukeutumisohjeet. http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15735&contentlan=1&culture=fi-FI
Meillä Suomessa ei kukaan joudu hankaluuksiin pukeutumisen takia, kuin ehkä suomalaiset itse ja etenkin naiset, joten monikulttuurisuuden helpottamiseksi tulisi todennäköisesti unohtaa vapaamielinen vähäpukeutuneisuus, jos ei ihan täydellisesti halua heittäytyä monikulttuurisuuden pauloihin.
Niin, mitäpä kirjoittikaan Olli Immonen, se ei nyt ole se oleellisin seikka, vaan se että kuinka moni suomalainen nyt todellisuudessa haluaa monikulttuurista Suomea, kuinka moni ei halua. Ehkä hyvä että asiasta keskustellaan taas kiihkeästi ja nähty on nyt sekin että kiihkomielisyyttä löytyy mielenosoituksen verran monikulttuurisuuskiiman nostattamana. Ehkäpä on jo nähtävissä että kulttuurimme on maahanmuuttajien ansiosta jo menettänyt suomalaisuuttaan, eli muiden kulttuurien edustajia taisi olla Keskustapuolueen Abdirahim Husseinia myöten kyseisessä mielenilmauksessa ja eipä siinä kauan kulu aikaa, kun monien muidenkin asioiden takia rikastunut kulttuuri nousee mielipiteineen vaatimaan oikeuksiaan. Siihen sitten on vihervasemmiston helppo yhtyä ajattelematta sen koommin, miksi Suomeen tarvitaan maahanmuuttajia ja minkä intressien tarkoitusperiin. Ei tässä unelmassa Internationaalia lauleta, vaan aivan jotain muuta.
Jos suomalainen muuttaa Suomesta toiseen maahan, ei tarkoituksena ole sen toisen maan monikulttuuristaminen, vaan ihan jokin muu järkevä selitys muuttamiselle löytyy.
Miksi meillä Suomessa nähdään monikulttuurisuuden lisääntyminen jonain itseisarvona, mitä täytyy ylistää, ihannoida ja edistää, siinäpä meille aitoa suomalaisuutta kunnioittaville haastetta.