Kolmella eurolla on mahdollisuus ostaa ryysyköyhille valmistettua pyttipannua halvasta ruokalasta. Ruoka ei ole terveellistä, herkullista eikä hyvää. Annos on lautasella ylösalaisin paistettu kananmuna kaiken ruokasilpun alla. Ruokasilppu sisältää paistinpannusta irronnutta nokea, pitzan jämiä, nakkimakkaran paloja, paistettuja perunoita. Annokseen kuuluu eri lautaselle asetettua perunasalaattia, leipää, sekä lasillinen vahvasti hiivalta maistuvaa kotikaljaa. Viereisessä pöydässä vanha mies syö pyttipannua hyvällä ruokahalulla. Asunnoton ihminen tulee väistämättä sairaaksi, nääntyy, muuttuu mullaksi. Hän on olemassa korkeakulttuurin keskellä tasavertaisena kansalaisena.
Tietenkin yöllä on pelottavaa, pimeää ja kylmää. Vain valjut asunnottomat hiipivät vähäisessä öisessä keinovalossa epätoivoisia ajatuksia mukanaan raahaten. Minkään kulkusuunnan hyvyydestä tai huonoudesta ei asunnoton voi sanoa mitään pätevää. Niinpä yksittäinen ryysyköyhä raahustaa eteenpäin ilman päämäärää. Päivällä auringonvalo paljastaa hänen onnettomuutensa rumat piirteet kaikelle kansalle. Hyväosaiset haluavat miellyttävän katukuvan ilman kerjäläisiä, ryysyköyhiä ja asunnottomia. Usein itse ympäristö jossa käyskentelemme on meille tärkeämpi kuin siinä olevat ihmiset, siksi julkisella paikalla ilmenevät käyttäytymismuodot vastaavat elämäntapaamme ja käsitystämme hyvästä. On sanottu monella suulla, että nykypäivän köyhä ei tyydy yhtä vähään kuin vanhaan hyvään aikaan. Kuitenkin tavalliset kansalaiset tuottavat toimillaan koko kansalle vaatteet, asunnon ja muut mukavuudet. Muinoin orja kului työssä loppuun omistajansa vahingoksi. Nykyään vapaa kansalainen hiipuu työnsä ja yhteiskunnallisen asemansa ääreen omaksi onnettomuudekseen.
Rooman valtakunnassa stoalaiset filosofit eivät pitäneet sattumaa minkään arvoisena. He eivät piitanneet onnen tai epäonnen vaihtelusta vähänkään vertaa, sillä he pitivät suuressa arvossa mistään järkkymätöntä mielenrauhaa. Omassa ajassamme ihmiset ovat pelokkaita ja huolestuneita, sillä he ovat täysin riippuvaisia kauppiaskulttuurin muuttuvista tuulista. Työnsä ja asuntonsa menettänyt voi näinä päivinä olla kuka hyvänsä tavallinen kansalainen. Rakkauden vastakohta on häpeä. Yleensä ihmismassat ihannoivat ja rakastavat sortajiaan. Voi sitä rakkauden määrää, jonka poliittiset johtajat ovat saaneet murjomiltaan ihmisiltä historian saatossa. Viisaita ja ystävällismielisiä poliitikkoja ei yleensä rakasteta, vaan pikemminkin heitä halveksitaan. Vihan vastakohta on ystävällisyys, jota maailmassa on aina ollut hyvin vähän.
Jossakin maan päällä voi tapahtua seuraava loppunäytös.
Mikään ei voi olla pienempi kuin äärettömän lähellä olemattomuutta olevan asunnottoman ihmisen fyysisen olemassaolon tila. Kaikki mikä jää paikoilleen häviää pian pois maisemasta. Asunnoton ihminen on ostanut viimeisillä varannoillaan teltan, radion ja joitakin muita vähäpätöisiä tavaroita. Hän syö elämässään viimeisen kerran hyvin. Sitten hän pystyttää leirin syrjäiselle metsäalueelle. Teltassaan hän käy maate siinä tarkoituksessa, että ei nouse enää niiltä sijoiltaan. Hän pitää päiväkirjaa olotilansa muutoksista. Hän vain kuuntelee klassista musiikkia radiosta, juo vettä ja kirjoittaa päiväkirjaa. Hän kuolee kylmään ja nälkään muutamassa viikossa.
Subjektiivinen oikeus asuntoon on kohtuullinen yhteiskunnallinen vaade, jonka toteuttaminen on poliitikkojen vastuulla.