Liikkeellä on kohu, joka on noussut kansanedustaja Olli Immosen kirjoittelusta facebookissa. On tivattu vastauksia puoluejohtajilta, varsinkin perussuomalaisten Soinilta. On järjestetty mielenosoituksia vastavetona Immosen päivityksen sanomalle.
Päivityksessään Immonen piti monikulttuurisuutta varallisena asiana Suomelle. 15 000 henkeä keränneessä mielenosoituksessa taas osoitettiin mieltä monikulttuurisuuden puolesta.
Huomiontarve on jokaisen ihmisen perustarve; halu tulla rakastetuksi ja pidetyksi. Se parantaa ihmisen asemaa sosiaalisessa elämässä. Ei tällainen perustarve häviä aikuistumisen myötä; se on, ja pysyy osana ihmistä.
Kansanedustaja Immonen hakee huomiota kirjoituksillaan. Mielenosoittajat hakevat huomiota mielenosoituksellaan.
Sosiaalisessa mediassa on puitu jo kaikki ikuisuuskysymykset tuhanteen kertaan läpi. Mitään uutta ei ole sanottavissa. On niitä, jotka vastustavat maahanmuuttoa, ja niitä joiden mielestä se on rikkaus. Tässä tapauksessa minun ei tarvitse lukea niiden ihmisten mielipiteitä jotka ovat monikulttuurisuuden puolella. Osaan jo ulkoa heidän korrektit vasta-argumenttinsa. Se on aika tylsää ja puuduttavaa. Näin olleen luen mieluummin kansankiihottajien sepustuksia, sillä niillä on mielessäni suurempi viihdearvo.
Kuitenkin on aika kummallista, että yhden kansanedustajan kirjoittelut saavat näin paljon painoarvoa. Johtuuko se siitä, että hän on juuri kansanedustaja? Henkilökohtaisesti koko tapaus vaikuttaa joltain 80- tai 90-luvun brittisketsiltä.
Kuten aina, tällaisessa vastakkainasettelussa kumpikin puoli tulee antaneeksi toiselle paljon enemmän huomiota kuin se muuten saisi.
Immanuel Kantia hiukan mukaillakseni: ihminen nauttii ravintoa, ulostaa, nukkuu ja lisääntyy mutta kuvittelee olevansa enkeli. Tai ainakin on kykenevä kuvittelemaan sellaisia olentoja, kuin enkelit. Suurin piirtein Kant toteaa, että olemme eläinten ja enkelten välissä.
Tuskin kuitenkaan olemme, vaikka niin luulisimmekin. Olemme ”vain” eläimiä, joiden lajille ominaisiin piirteisiin kuuluu mm. moraali, siinä, missä kissoille kuuluu liikettä tasapainottava häntä.
Olemme siis huomiota hakevia eläimiä. Emme muuta.
Mielestäni Immosen nostama kohu on esimerkki siitä, että kuvittelemme olevamme jotain, oman määrittelemämme kuvitelmamme mukaan, suurempaa, kuin olemme. Tämän perustamme päissämme liikkuviin ajatuksiin. Kyky erottaa oikea väärästä, kyky olla altruistinen.
Huomionhaku tässä Immos-kohussa, naamioituu tietämättömyyttämme, kovin ylevinä pitämiemme, abstraktien käsitteiden, tahalliseksi vastakkainasetteluksi. Mitä tulee Immosen kirjoitelmiin, eivät ne ole sen kummempaa rähinää kuin Pekka Siitoimen aikanaan pitämät julistukset. Samaa kiukkua samoja asioita kohtaan. En antaisi tämän mittaluokan julkisuutta tällaisille ajatuksille, jollaisen ne ovat nyt saaneet.
Maahanmuutto aiheuttaa ongelmia siinä, missä mikä muu tahansa asia. Sitä ei kuitenkaan, kuten suurinta osaa asioista, kannata lähteä ratkomaan väkivallalla, kuten kansanedustaja Immonen kaartilaisineen haluaisi tehdä.
Moni puolusti tänään rauhaa ja rakkautta, monikulttuurisuutta ja ystävyyttä. Olen kuitenkin sen verran kyyninen, että epäilen, monikohan osanottajista ei käännyttäisi apua tarvitsevaa, vähemmän arjalaisia etnisiä piirteitä omaavaa ulkomaalaista, oveltaan.
On selvää, että yhteen hiileen puhaltaminen parantaa jokaisen hyvinvointia pitkällä aikavälillä toisin, kuin myyttiseen sotaan lähtö oman lajin edustajia vastaan.
On myös selvää, että vaalien jälkeen lanseeratussa ns. punavihreässä kuplassa asustavat tuskin sallivat kovinkaan herkästi eriäviä mielipiteitä, vaikka syyttävät Suomen kansan vapautusarmeijalaisia kapeanäköisiksi.
Kapeanäköisiä ovat kummatkin tässä tapauksessa. Eivät näe eläintä enkeleiltä.