Sipilän hallitus esiintyy edeltäjiään parempana, koska se ”uskaltaa tehdä kovia päätöksiä”. Kreikan kolmatta tukipakettia lukuun ottamatta nyt on tosin nähty vasta uhoa, varsinaisia lakiesityksiä ei ole ehditty tehdä.
Turha vatvominen on tietysti pahasta. Minuakin suututti tapa, jolla sote-uudistus ajettiin poliittisen pelin takia jäihin Kataisen/Stubbin hallituksissa. Toivottavasti tällä kertaa onnistutaan paremmin.
Sen sijaan hallituksen uho talousuudistuksissa pelottaa. Koko hallituksen talouspolitiikka perustuu 10–15 % ”hintakilpailukykyvajeeseen” jota ei oikeasti ole olemassa. Palkkakustannukset ovat Suomessa selvästi Pohjoismaiden pienimmät ja vientiteollisuudessa jopa Saksankin alapuolella. Vienti kääntyikin kasvuun jo viime talvena ennen vaaleja ja kauppatase oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 500 miljoonaa plussalla!
Tilanne on silti kaukana hyvästä. Työttömyys on kasvanut rajusti tänä vuonna. Se ei kuitenkaan johdu vientisektorin palkoista, vaan kotimarkkinoiden romahtamisesta. Se taas johtuu Stubbin hallituksen leikkauksista. Tällaisissa asioissa sitä olisi mieluummin väärässä, sanoimme näin käyvän jo silloin kun jouduimme lähtemään hallituksesta muiden puolueiden rikkoessa hallitusohjelman ja vaatiessa yhä suurempia leikkauksia.
Ensi vuonna Suomi velkaantuukin tätä vuotta enemmän ja se on täysin itse aiheutettua. Vasemmisto yritti vaaleissa tuoda esiin, että laman aikana tehtyjen leikkausten aiheuttama työttömyys vähentää verotuloja ja nostaa sosiaalikuluja niin paljon, että velkaa otetaan lopulta enemmän. Tätä alkeellista talouspolitiikkaa eivät hyväksyneet muut puolueet eivätkä toimittajat, vertailtiin vaan koti- ja valtiontalouksia keskenään. Sittemmin jopa luottoluokitusyhtiö Fitch on todennut, että Suomen talouden suurin uhka on hallituksen suunnittelemat leikkaukset. Samaa ovat toistelleet maailman kovimmat ekonomistit.
Yhtenä esimerkkinä hallituksen ”kovista mutta välttämättömistä ratkaisuista” on ehdotus säätää ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi. Tätä on perusteltu mm. Ruotsin hyvillä kokemuksilla. Totta onkin, että Ruotsissa sairastaminen väheni tuntuvasti 1993 kun karenssi otettiin käyttöön. Mutta jo parissa vuodessa sairastaminen kääntyi kasvuun ja ohitti nopeasti päätöstä edeltävän tason. Suomessa sairastavuus ei koskaan ole noussut Ruotsin lukemiin ja se on muutenkin alhaista.
Käytännössä hallitus siis korjaa tässäkin asiaa joka ei ole rikki. Maksajiksi joutuvat tavalliset työntekijät sairastuessaan. Monen on pakko tulla kipeänä töihin ja samalla sairastuttaa toisia. Miten voi olla, että Suomen korkein valta keskittyy sähläämään sellaisten asioiden kanssa, jotka voi helposti todeta olevan kunnossa? Palkkojen leikkaus, tehtiin se sitten sunnuntailisistä, sairauspäivistä tai lomarahoista, ei tuo Suomeen ainoatakaan uutta vientiteollisuuden tehdasta, mutta se ajaa nurin monta kotimarkkinoista riippuvaista pientä ja keskisuurta yritystä.