Viime päivien kiihkeä keskustelu monikuluttuurisuudesta, johtajien eläkkeistä ja yhteiskuntasopimuksesta on jälleen kerran todistanut sen, kuinka tärkeää meille on yrittää olla oikeassa. Se on niin tärkeää, että haluamme mielummin vaientaa vastapuolen, kuin altistua keskustelulle.
Hyvällä keskustelulla on muutama yhteinen tekijä:
- Keskustelijat eivät ensimmäiseksi tyrmää toistensa näkemyksiä, vaan yrittävät ymmärtää paremmin toisiaan
- Keskustelussa ei aina tarvitse olla tavoitteena jonkin näkökulman vahvistamista oikeaksi. Pelkkä ymmärryksen lisääminenkin on erinomainen tavoite.
- Keskustelussa pyritään menemään eteenpäin. Vastapuolen kommentista voidaan viedä ajatusta myös eteenpäin. Aina ei tarvita suunnan väkivaltaista vaihtamista.
- Keskustelussa kyetään erottelemaan sekä pelot että faktat. Molempia puolia osataan käsitellä tasapuolisesti.
Kansalaistorin mielenosoitus epäonnistui keskustelun tukemisessa
Moniarvoisuuden puolesta mieltään osoittaneet (luultavasti toki pieni joukko) eturivin huutelijat tekivät suuren vahingon hyvällä tarkoituksella järjestetylle tilaisuudelle. Huutelemalla puheenvuoron saaneelle eri tavalla puhuvalle ja ajattelevalle, he osoittivat sivistymättömyytensä ja suvaitsemattomuutensa. Suvaitsevaisuutta ei nimittäin ole ainostaan se, että hyväksytään monta kulttuuria. Suvaitsevaisuutta on myös se, että yhteisymmärrystä haettaessa vastapuolenkin annetaan puhua, jos puhe on asiallista.
Torilla tapahtuneen episodin jälkeen olen havainut muutamia kommentteja sosiaalisen median puolella, jossa ennen hyvin suvaitsevasti suhtautuvat ihmiset ovat todenneet välillä ymmärtävänsä Halla-Ahoa paremmin kuin näitä kyseisiä mielenosoittajia.
Joku voi todeta, että he olivat vain muutama ihminen 15.000 joukosta. Jos on inhorealisti, niin samasta oli kyse koko tilaisuuden synnyn taustalla. Näin suuri väkimäärä saatiin lopulta paikalle aika pienen ryhmän toiminnan seurauksena. En pidä Perussuomalaisten kansanedustajan blogikirjoitusta hyvänä viestintänä, mutta haluan että ymmärtäisimme paremmin, kuinka paljon suvaitsevinakin itseään pitävät ovat suvaitsemattomia.
Voisimme nyt oikeasti aloittaa vuoropuhelun
Mitä enemmän yritämme pelkkien faktojen kautta vakuuttaa, että monikulttuurisuutta pelkäävien pelko on turhaa, sitä enemmän meillä on vaarana, että rintamalinjat kasvavat. Pelko on hyvin harvoin pelkkää irrationaalista käyttäytymistä ilman konkreettisia kokemuksia. Pelon taustalla on myös todellisia kokemuksia. Sekä maahanmuuttajat että ns. kantasuomalaiset kohtaavat pelottavia tilanteita. Meidän on lisättävä ymmärrystä ja parannettava kanssakäymistä, jotta niitä tilanteita ei jatkossa olisi yhtään enempää. Tavoitteena tulisi olla niiden vähentäminen minimiin.
Näissä ongelmissa ei aina ole kyse siitä, mistä kulttuurista ihmiset tulevat. Ihan suomalaistenkin keskuudessa on nähty, että uusi suomalainen lähiö vanhan vakiintuneen alueen vieressä on aina aiheuttanut hetkellistä levottmuutta. Kun ihmiset tottuvat hiljalleen toisiinsa ja ymmärtävät toisiaan, pelot ja ristiriidat vähentyvät.
Vuoropuheluun on uskallettava ottaa mukaan myös niitä kipeitä ongelmia, joita arjessa kohdataan. Miksi emme palkkaa ulkomaalaisia heidän osaamistaan vastaaviin tehtäviin? Miksi jotkut muuttajaryhmät aivan oikeasti tarvitsevat jonkin aikaa enemmän tukea kuin muut? Miksi vähän koulutettu kantasuomalainen voi kokea pelkoa työpaikkansa puolesta kun ulkomailta tulee nöyrempi ja koulutetumpi ottamaan hänen työpaikkansa halvemmalla? Kysymyksiä on paljon. Mutta ne eivät ratkea sillä, että molemmat puolet yrittävät väittää olevansa oikeassa. Oikessa oleminen - tiedän sen kokemuksesta - ärsyttää ihmisiä aivan hirvittävän paljon.
Lopetetaan toistemme opettaminen ja lisätään sen sijaan ymmärrystä