Otsikosta useimpien mieleen noussee, että aion mollata päästöskandaalin runtelemaa Volkswagenia, jonka 27 miljardin euron kassa ei ehkä tule kestämään korjauskustannuksia ja vilpistä vielä määräämättömiä sakkoja. Se on kuitenkin vain pisara meressä verrattuna pankkisektoriin, jonka päätuote, velka, ei enää tahdo mennä kaupaksi millään hinnalla. Menneellä viikolla 6 kuukaudenkin euribor painettiin miinukselle, lyhyempien korkojen oltua pakkasella jo pitkään. Velka on nykyisellään valmiiksi pilaantunutta rahaa, jonka vastineeksi saadaan yhä vähemmän reaalitalouden vaurautta.
Pankkiirien pahimmat pelot ovat käymässä toteen, kun niiden hyvälaatuisia velkoja maksetaan pois ja huonolaatuisia paikataan uusilla veloilla, joita on vieläkin vaikeampaa maksaa heikkenevän suhdanteen aikana pois. Velkojen lyhentäminenhän ei paranna pankkien taseita, vaan siihen käytetty raha poistuu kierrosta, ellei uusia velallisia saada satimeen.
Epäsuhtaisen kehityksen taustalla ovat globalisaatio, lyhytjänteinen kvartaalitalous ja sittemmin keskuspankit, joiden paniikkiratkaisut vuoden 2008 kriisin ratkaisemiseksi ovat vain pahentaneet ongelmaa. Niiden määrälliset elvytykset (QE) ovat kasvattaneet globaalitaloudessa kiertävän rahan määrää jo tähän mennessä noin 12 biljoonalla dollarilla (12 000 miljardia, eli 12 000 000 miljoonaa), minkä olisi pitänyt kirittää talous hurjaan kasvuun. Sen se tekikin finanssimarkkinoille, joiden sisäiseen kiertoon rahasta päätyi suoraan yli 90 % ja vain vajaa kymmenys on päätynyt reaalitalouteen. Siksi osake- ja kiinteistömarkkinoilla on koettu raju inflaatio, eli nimellisarvon nousu, kun hyödykemarkkinoilla hitaan matelun jälkeen on tänä vuonna painuttu deflaatioon. Se tarkoittaa, että samalla kun yritysten tulokset alkavat pudota, niiden osakekurssit ovat pilvissä, eli kuplaa.
Kaikki lähtee tavallisesta tallaajasta, jolla rahalle olisi käyttöä, mutta ei sitä vakuuksien puuttumisen, tai alhaisen tulotason vuoksi pankista saa. Niinpä rahaa lainataan niille, joilla vakuuksia ja tuloja on, vaikkei tarpeita niinkään. Jotta he puolestaan saisivat tuottoa pääomalle, se on joko lainattava edelleen korkeakorkoisina pikavippeinä, tai sijoitettava korkeariskisimpiin hankkeisiin, joko rahoittamalla suoraan yrityshankkeita tai välillisesti käymällä osakekauppaa.
Sama pätee yrityksiin. Vain ne, joilla on kassa kunnossa ja runsaasti kiinteitä vakuuksia, saavat rahaa lähes korottomasti ja muille se maksaa mansikoita. Kun suurimmillakin on vaikeuksia pärjätä kilpailussa, niin kassaa kuin halpaa velkarahaa käytetään kilpailijoiden ostamiseen ja markkinaosuuden kasvattamiseen sitä kautta. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Hyvä esimerkki tästä on Outokumpu, jonka epäonnistuneet yrityskaupat sulattivat sen osakekurssista yli 80 % muutamassa vuodessa ja pääjohtaja erosi.
Kaikki toki ovat tietoisia velkaan sisältyvistä vaaroista, kun likvidit varat niiden maksamiseen ehtyvät syystä tai toisesta. Velkariskin rinnalla on vielä kaksi muuta merkittävää riskiä, eli valuuttakurssit ja jatkuvan spekuloinnin kohteena olevien raaka-aineiden hinnat. Niiltä suojautumiseen ei kannata riskeerata omaa pääomaa tai kiinteää vakuutta, joten niihin tavallaan ostetaan pankilta ”vakuuksia tai vakuutuksia”, jolloin puhutaan johdannaismarkkinoista, epätuttavallisemmin derivatiiveista. Väljästi ottaen niihin liittyy pankkien tarjoamia välineitä, joiden avulla voi lyödä vetoa vaikkapa jonkin yrityksen epäonnistumisesta ja korjata sen avulla suuriakin voittoja toisten tekemillä tappioilla.
Monimutkaisilla instrumenteilla, kuten derivatiiveilla ei kannata vaivata päätään sen enempää, kunhan tiedostaa, ettei niiden kirjanpitoarvon takana ole yleensä minkäänlaista reaalivakuutta. Toki pankit ja finanssitavaratalot laskevat niille jonkinlaiset riskivaihteluvälit ja poikkeamat tavoitellusta talouskasvusta, mutta suuria ja äkillisiä muutoksia tai pitkään jatkuvaa hidasta talouskasvua ne eivät kestä.
Nyt derivatiivesta onkin tullut koko pankkitoiminnan yläpuolella häälyvä viikatemies.
Pankkialalle on syntynyt globaaleja dinosauruksia, joista otsikon über alles viittaa Deutsche Bankiin, jonka avokätiseen tukemiseen suomalaisetkin ovat päässeet osallistumaan ”Kreikan kriisitukien” muodossa. Juuri saksalaiset lainasivat Kreikalle valtavia summia, jotta saksalaiset yritykset pystyivät toteuttamaan siellä tarpeettomia investointeja kreikkalaisten ohella (mm. vajaakäyttöiset moottoritiet).
No, pikkuvipit saatiin siis tilkittyä, mutta painajainen on vasta alussa. Deutsche Bankin taseeseen kirjattujen derivatiivien arvo on noin 75 000 miljardia dollaria. Mahdottomasta luvusta saa hieman tolkkua, kun toteaa, että koko euroalueen yhteenlaskettu BKT oli vuonna 2014 noin 13 400 miljardia dollareissa. Meillä on siis yhden ainoan pankkikonsernin taseessa potentiaalisia riski-instrumentteja 5,6-kertaisesti koko euroalueen vuotuisen tuotannon arvoon suhteuttaen.
Katsotaanpa, mitä ”hittiä” Deutsche on saastuneen Volkkarin ohella kenties saanut. Saksa investoi Venäjälle voimakkaasti ennen pakotteita ja ruplan kurssiromahdus ylitti varmasti kaikki odotukset. Samoin öljyn hinta, kuten myös monien raaka-aineiden hinta, joita kuvaava Baltic Dry-indeksi on romahtanut puoleen tämän vuoden elokuun huipusta.
Vaikka juuri mikään näistä riskeistä ei ole vielä realisoitunut, teki pankki vuoden kolmannella neljänneksellä suuntaa antavan 6,2 miljardin dollarin tappion, mikä on vasta alkua. Toinen pääjohtajista, Anshu Jain, pakeni jo paikalta ja toinen, Jürgen Fitschen ilmoitti häipyvänsä toukokuussa.
Uusi johto on ennakoinut sulkevansa pankin kaikki toiminnot kymmenessä maassa, irtisanovansa väestään 35 000, eli kolmanneksen koko vahvuudesta ja luopuvansa osinkojen maksusta epämääräiseen tulevaisuuteen. Joitakin osia ollaan myymässä, eikä hinta ole takuulla myyjälle edullisessa kurssissa.
Deutsche Bankin ympärillä pyörivä huhumylly on nostanut ilmaan epäilyjä, tuleeko siitä Euroopan oma Lehman Brothers.
Vaikka ei tulisikaan, maailmalla ei, totta vieköön, ole puutetta Lehmanin manttelinperijöistä. Kysymys on vain siitä, koska saadaan liian suuri reikä paikattavaksi tai niin monta pienempää reikää, ettei kontrollista karanneen finanssitankkerin uppoamista kyetä enää estämään.
Valmiiksi epävakaassa geopoliittisessa ympäristössä ja hallitsemattoman siirtolaiskriisin keskellä siitä puhkeaa niin massiivinen ongelmien kierre, että harva kykenee edes kuvittelemaan. Siirtolaiskriisikin on vain yksi näkyvä oire taloussysteemin sairaudesta ja vielä kipeämpi siitä tulee, kun poliitikot ja pankkiirit yrittävät epätoivoisesti sysätä syyt jonkun muun harteille.
Tilanne on niin epätoivoinen, että mikä tai kuka tahansa kelpaa syntipukiksi, vaikka valheesta näkyisi läpi kristallin kirkkaasti.