Muutama tovi sitten joidenkin maahanmuuttayrittäjien kuuden euron pizza herätti valtaisaa huomiota: kuinka nyt tällaisiin lillukanvarsiin takerrutaan, kun se todellinen veronkierto ja verovälttely pesivät aivan muualla – monimiljonäärien ja kansainvälisten yritysten kotipesissä.
Sitä ei tietenkään käy kieltäminen: harvoja, pääosin kantaväestön edustajia ovat ne, jotka oikeasti miljoonia tai kymmeniä miljoonia veroteknisillä toimillaan valtiolta pimittävät.
Joidenkin maahanmuuttajayrittäjien kuuden euron, tai vielä edullisempi, pizza on kuitenkin totta sekin. Suomeen on tullut ihmisiä, jotka ovat tuoneet mukanaan lähtömaansa toimintakulttuurin. Se ei ole mikään ihme, sillä he ovat tulleet tänne aikuisina ja sosiaalistuneet kulttuuriinsa lapsina. Lähtömaan kulttuuri ei ole heistä karissut matkalla halki Euroopan, on se matka kestänyt sitten yhden päivän taikka muutaman kuukauden. Sitäkään ei varsinaisesti voi pitää minään ihmeenä, käyväthän Aurinkorannikolla pysyvästi asuvat suomalaisetkin lihapullalla ja muusilla sikäläisissä Suomi-baareissa.
Valitettavasti osa näistä ihmisistä on siirtänyt tänne oman lähtömaansa kulttuurin ikävämpiäkin puolia. Meitä ihmisiä kun on moneen junaan.
Jossakin maahanmuuttaneen ravintolassa saatetaan toimia näin: Yrittäjä ei lyö kassakoneeseen kaikkia ostoksia. Käteisellä tehty ostos jää usein rekisteröimättä, setelit ja kolikot vain sujahtavat ja kolahtavat kassalaatikon pohjalle. Voi myös käydä niin, että kesken perjantai-illan kuumimman huuman yrittäjän kassakone menee täysin yllättäen epäkuntoon, ja maksut ostoksista voidaan ottaa vastaan vain käteisenä. Yrittäjä myös hyödyntää verkostoaan. Hän työllistää pimeästi kavereitaan - useimmat maahanmuuttaneet tulevat suomalaista selvästi yhteisöllisemmistä kulttuureista -, jotka muuten saavat Kelasta tukea. Voivatpa kaverit olla yrittäjällä muodollisesti työharjoittelussakin, mutta silti he tekevät hänelle koko ajan pimeää työtä. Näin yrittäjä välttyy työllistämisen sivukuluilta, jotka Suomessa ovat huomattavat. Kaveritkin nettoavat kohtuullisesti saadessaan pimeän palkan ja Kelasta työmarkkina- ja asumistuen. Yrittäjä voi myös käyttää hyödykseen puolisonsa työpanosta, vaikka puoliso saattaa olla virallisesti työtön tai jopa työkyvytön. Tämän kaiken lopputuloksena kantaväestöä edustava ravintolayrittäjä on entinen yrittäjä ja se jopa alle kuuden euron pizza on totta.
Olen läheltä nähnyt tällaista ja kuullut näistä tapauksista niin paljon, esimerkiksi toisten asiaa päivitelleiden maahanmuuttaneiden kertomana, että voin sanoa, että edellä kuvaamani ei ole yksittäinen esimerkki sosiaalipornosta; ja niin ovat muutkin maahanmuuton parissa ympäri maata työskentelevät nähneet ja kuulleet.
On tietenkin totta, että jotkut kantaväestöstä tekevät aivan samaa. Onhan meillä ne monimiljonääriveronkiertäjä-välttelijätkin. On myös totta, että kantaväestön näin tekemä lovi valtion verotuloihin on huomattavan paljon syvempi. Itse en tietenkään pidä kantaväestönkään tämäntyyppistä toimintaa hyväksyttävänä. Sehän on kaikilta muilta ihmisiltä suoraan pois. Asiakokonaisuudessa on kuitenkin merkittävää se, että Suomeen suuntautuu melko paljon maahanmuuttoa maista, joiden sijoitus kansainvälisissä korruptiovertailuissa on meitä selvästi huonompi. Ja tämä näkyy meillä jo nyt kuuden euron pizzoina. Ja jatkossa oletettavasti enemmän, jollei mitään tehdä.
Siksi viranomaisvalvontaa pitää vastaisuudessa olla nykyistä enemmän ja sen pitää olla tiukempaa. Siten saadaan ylilyönnit kuriin ja toimintakulttuuri yhdenmukaistumaan, ja kansalaisten suhtautuminen maahanmuuttoon pysyy myönteisempänä.