Perussuomalaisten kansanedustaja Immosen kirjoitus nosti kissan isosti pöydälle monessakin mielessä.
Olen itse mielestäni avoin ja suvaitsevainen, tunnen myös maahanmuuttajia, joista osa on pakolaisia. Arvioin heitä mielessäni niin kuin ihmisiä yleensäkin: miten elää ja käyttäytyy.
Aloinkin miettiä mielessäni, että mistä me oikein olemme puhumassa ja tunteilemassa?
Sain aikaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Haluamme tänne lisää ihmisiä eri maista, uskonnoista ja kulttuureista..?
Tarvitsemme maahanmuuttoa koska oma työväkemme ei tule riittämään..?
Haluamme nk. työperäistä maahanmuuttoa, pakolaisia vai yleensäkin vain lisää ulkomaalaisia..?
Onko oma kulttuurimme jotenkin vajavaista, jota on hyvä täydentää muilla vaikutteilla..?
Olemmeko liian vieraskoreita maahanmuuttajille ja ulkomaalaisille vai pitäisikö meidän panostaa vielä enemmän heidän tarpeisiinsa..?
Voiko monikulttuuriseen ympäristöön liittyä ongelmia kielen, uskonnon, kulttuurin tai politiikan osalta..?
Onko ihminen suvaitsematon jos hän ei haluaisi monikulttuurisen ympäristön vahvistumista Suomeen..?
Liittyykö monikulttuurisuus-keskusteluumme nk. suomettumis-ilmiötä – siitä ei oikein saisi puhua kuin vain myötäkarvaan..? Jos näin on, niin miksi?
"Uusnatsitkin" kohauttivat viikonloppuna Jyväskylässä kun tapasivat entisiä "tuttujaan" - ikävää ja tuomittavaa tuo väkivalta.
Tapahtuma sai suuren huomion, ehkä suuremman kuin vasemmistoanarkistien kuokkavieras-marssit ymv:t, joissa rikotaan yleistä omaisuutta, vastustetaan virkavaltaa, hakataan poliisihevosia ja uhataan eliittiä...
Itsenäisyysmies Arwidsson sanoi aikanaan: venäläisiä emme ole, ruotsalaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia – onko tämä slogan jo lopullisesti haudattavissa..?
Toivon yhteiskuntarauhaa, tasapuolisesti.