Euron kriisin ratkaiseminen vaatii mielestäni leveämpiä hartioita kuin mihin Euroopalla yksin on varaa. Tarkoitan kaikkea mihin on "varaa", ensisijaisesti sosiaaliselta kannalta. Tiukka nk. austerity -politiikka luo äkkipudotuksen ja käänne aiemmasta elintasosta on liian suuri, lisäksi levottomuuksia on nähty jo nyt. Omaa maataanhan he hajottavat, eipä siinä, mutta toisaalta vähäisempi leikkaaminen rauhoittaisi tilannetta. Kuitenkaan tähän ei päästä oikeastaan millään nykyisilläkään ehdoilla, lisäksi Italia on todennäköisesti kyttäämässä sopivaa hetkeä jolloin heittää oma avunpyyntö kehiin. Se taas pyöräyttäisi kaaoksen valloilleen. Mikäli EU hajoaisi, se tarkoittaisi liki 70 vuoden kehitystyöstä luopumista.
Edes monet perussuomalaiset eivät vastusta Euroopan unionia sinänsä, vaan pikemminkin kansallisen päätäntävallan asteittaista hivuttamista ylikansalliselle parlamentille. Huolella on puolensa, joskin direktiivien eli puitelainsäädäntöjen soveltamisessa tiukimman mukaan Suomi on täysin omassa sarjassaan. Korjaamisen voisi aloittaa kansalliselta tasolta ja sitten katsoa missä ne EU-rimat tulevat vastaan. Euron suhteen on monen kanta käymässä epävarmaksi, siis niiden joiden ansiosta se säilyy tai kaatuu eli rahoittajat. Tämä on se ongelma. Jonkun pitää maksaa lasku, mutta nyt sitä vähän tasoitellaan kun yksi söi enemmän kuin koko seurue yhteensä ja oli vaan velkaa vielä ennestäänkin. Tokihan sitä kaveria jeesataan jonkun verran, mutta sitten kun se jatkaa samaa koko ajan, alkaa miettiä muita konsteja auttamiseksi.
Toimina riittäisi noin moraalisesti että Kreikan julkinen sektori sekä erilaiset tulonsiirrot laitettaisiin malliesimerkeiksi siitä mitä EU:ssa pidetään ihanteellisina valtion toimivuudelle, sen sijaan että heidän täytyy leikata välttämättä kovinkaan rajusti. Lisäksi muilla kriisin partaalla olevilla mailla voisi olla samalla intressi ryhtyä kokeilulliseen yhteistyöhön TTIP-sopimuksen hengessä. Uudistuksia tehdessä voidaan jo laatia lait yhteensopiviksi ja samalla avata kauppasuhteita EVM:n takaamana maille joiden taloudessa on ongelmia. Samalla saisimme hallituissa olosuhteissa kokeiltua määräaikaisilla sopimuksilla että miten TTIP:n vaikutukset käytännössä näkyvät. Suomi voisi oman talouskriisinsä puitteissa kokeilla NATO-jäsenyyttä, suomalaisia rauhanturvaajia sekä suomalaista sotilaskoulutusta kuitenkin arvostetaan maailmalla. Siten meillä voisi olla yhteistyön paikka josta ihan maksettaisiinkin jotain.
Lisäksi Kiina on menossa sellaista kyytiä ohi, että meillä on tekemistä ennen kuin koko tuotanto on siellä. Metalliteollisuutta kiehtoo Intia. Suomella on vielä hippunen suurteollisuutta jäljellä, turvetuotannossa oikeastaan suurin vientivaltti, sitä on enemmän kuin Norjalla öljyä energiaksi muutettuna. Norjalla on muuten siihen öljytuloonsa sidottuna kansalaisten eläkerahasto, että jokaisella on mistään riippumatta hyvät eläkepäivät. Miksei tehtäisi vastaavaa Suomeenkin, osana TTIP-sopimusta varmaankin hieman pyöristellään ilmastosopimusten vaatimuksia? Silloin olisi Suomen valvottava etujaan. Saisimme NATO-jäsenyyden, TTIP-sopimuksen lopulta testattuna versiona, turvevoimalla maksetut kansallisen rahaston eläkepäivät ja talous sen kuin porskuttaisi...tiedä vaikka Cyberpunk-maailmasta tuttu eurodollarikin tulisi jossain vaiheessa keskusteluihin. Nykyinen Yhdysvallat on kuitenkin väestöltään pääosin eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä, joten kytkös neuvotteluille kaikenlaiseen lähentymiseen on tästä näkökulmasta erittäin todennäköinen.