Venäjä tarvitsee öljyisen Saudi-diilin
*
Venäjän energiaministeri Alexander Novak väitti 28.1.2016 Venäjän sopineen alustavasti Saudi-Arabian kanssa öljyntuotannon rajoittamisesta määrällisesti 5 %. Diiliin kuuluisi, vaikkei siitä erikseen mainittukaan, että öljyntuottajamaiden järjestön OPECin piirissä rajoituksia vastaan markkinaosuuksiaan tarkoin varjeleva Saudi-Arabia tekisi nyt siis täyskäännöksen, ja ajaisi järjestön puitteissa rajoitukset läpi.
Perjantaihin mennessä öljymarkkinoiden taksat olivat pompahtaneet maanantain avausnoteerauksiin nähden 7,7 %. Se oli samalla ensimmäinen yli kolme päivää kestänyt nousuhyppäys tänä vuonna. Mutta pitääkö väite paikkansa ja supistuuko öljyntuotanto?
*
Katso asiaa koskevat uutiset viime viikolta;
Taloussanomat, to 28.1.2016; http://www.taloussanomat.fi/energia/2016/01/28/opecin-tuotantoleikkauksista-venalaisvihje-oljyn-hinta-hyppasi/20161084/12?n=1
Talouselämä, pe 29.1.2016; http://www.talouselama.fi/uutiset/alku-oljysovulle-venaja-tapaa-venezuelan-6249616 kertoi;
”Venezuelan öljyministeri Eulogio del Pino kertoo tapaavansa Venäjän ja muiden Opec-maiden energia-alan edustajia ensi viikolla, kertoo talouslehti Financial Times.
Öljyntuottajamaiden järjestöön kuuluva Venezuela etsii tukea tuotannon leikkaamistoiveilleen. Maan tavoitteena on pysäyttää öljyn hintojen lasku.
Del Pino tapaa maanantaina Venäjän energiaministeri Alexander Novakin ja tiistaina öljy-yhtiö Rosneftin toimitusjohtajan Igor Sechinin. Keskiviikkona del Pino tapaa puolestaan Qatarin ja torstaina Saudi-Arabian edustajia.”
*
Venezuelan talous kyntää tunnetusti syvällä, ja sillä on eräiden muiden öljyvaltioiden tavoin kova kiire saada markkinahinta nousuun keinolla millä hyvänsä, ja keinoista nopein olisi tuottajamaiden kartellitemppu, pakottava sopimus, jolla itse kukin alentaisi tuotantomääriään sovitun prosentin verran.
*
Vain yksi ongelma
Lähteet suoraan Saudi-Arabiasta kuitenkin kertovat eilen, että asia näyttää kulissien takana täysin toiselta.
Vaikka Venäjän energiaministeri muut väittää, öljyalan eksperttien tiedot sekä Saudia-Arabiasta että OPECin piiristä kiistävät tiedon. Ne toteavat kategorisesti, että mitään Novakin vihjaamaa tarjousta tuotannon supistamisesta ei ole tehty.
Ei ainakaan virallisesti.
Tämä on öljypelin seuraava erä. Geopoliittista peliä, jossa on sekä savua että peilisaleja.
Usein on todettu, että yritys luoda toimiva tuotannon rajoitussopimus on erittäin riskialtis hanke. Saudit ovat pitäneet tuotantomääränsä ylhäällä nimenomaan puolustaessaan markkinaosuuttaan amerikkalaisia epäkonventionaalisia tuotantoyhtiöitä vastaan, pakottaen ne puolustuskannalle. Aivan tarkkaan emme edes tiedä, miten moni yritys Yhdysvalloissa on ajautunut konkurssiin, bankrotin partaalle tai pakkofuusioon, ja miten suuret rahoittajien todelliset tappiot jo nyt ovat.
*
Saudi-Arabia voi jatkaa peliä
Teoriassa Riyad voi tehdä pelistä todella vaikean, koska sillä on maailman halvimmat tuotantokustannukset – huhutaan niiden olevan keskimäärin alle 12 $ tynnyriltä. Tätä tietoa on ollut vaikea tarkistaa, koska virallisia tiedotteita ei ole annettu sen jälkeen, kun Aramco vuonna 1979 otti maan öljyteollisuuden huostaansa.
Tässäkin mielessä varsin kiinnostavalta koepallolta kuulostavat viimeaikaiset huhut siitä, että Saudi-hallitus saattaa olla kiinnostunut yksityistämään osia valtiohallintaisesta Aramcosta – seikka, joka saa lisäulottuvuuksia siitä uusjakoon valmistautuvien suurvaltojen asetelmasta, joka Lähi-Idässä juuri nyt näyttäytyy. Tuollainen liike avaisi valtaisat luonnon reservivarat avoimelle kilpailulle, kustannustehokkaalle voitonmaksimoinnille, mistä kuningashuonekin arvioi saavansa hyvät osingot.
Mutta perusteesi on tämä: Saudi-Arabia voi kestää öljyn alhaista hintaa paremmin kuin mikään muu tuottajamaa.
Silti sekin on joutunut syömään omia öljyrahastojaan ensimmäistä kertaa vuosiin, sekä sen ohella merkittävässä määrin tarkistamaan talousarviotaan leikkaamalla kuluja ja työstämällä uusia veroja.
Vain Kuwait ja Arabiemiirikuntien liitto ovat samassa tilanteessa tuotannollisesti ja taloudellisesti, vaikka molemmilla kipuraja alkaa tuntua jo 30 taalan tynnyrihintatasolla.
*
OPEC ei kykene sopimaan
Kaikki muut OPEC maat – varsinkin Venezuela, Nigeria, Libya, Algeria ja Ecuador – ovat jo kauan sitten tulleet talouskirstunsa kanssa pohjalaudoituksiin asti. Joten ei ole mikään yllätys, että ne ovat toistuvasti hätistelleet Saudi-Arabiaa ja OPECia koordinoituun öljyn tuotannonleikkauksiin.
Saudi-Arabia näyttää aikovan katsoa kortit
Viiden prosentin leikkaus Venäjän öljyministerin vihjaamassa muodossa on mielenkiintoinen kaupankäynnin ase muussakin mielessä kuin kartellitoimena.
Tämä 5 % sattuu olemaan samaa tasoa, kuin on mainittu jokaisessa OPECin ulkomaisessa konferenssissa sitten Wienin 2014 kiitospäivän kokouksen, jossa OPEC kieltäytyi rajoituksista.
Nykyisillä tuotantotasoilla 5 %:n määrällinen leikkaus merkitsisi noin 4,6 miljoonan barrellin vähennystä päivittäiseen tuotantoon.
Laskelmissa, joissa on huomioitu odotettavissa oleva maailmanlaajuinen kysynnän kasvu, tulossa oleva Iranin ja Irakin vientiin suuntautuva tuotannonlisä, sekä Yhdysvaltain arvioitu tulo maailmanmarkkinoille, tämän kokoinen supistus mahdollistaisi noin 45 taalan hinnan kesäkuuhun mennessä, ja vuoden loppuun mennessä markkinahinnan arvioidaan nousevan 60 taalaan.
*
Tuotannon vähentäminen, sikäli kuin sopimus syntyisi ja pantaisiin täytäntöön, nostaisi öljyn hintaa ja parantaisi tuottajien tulorahoitusta. Mutta jotkin joitakin jo syntyneitä vahinkoja olisi vaikea korjata.
Sitten on vielä Iran ja Irak. Molemmat ovat OPECin jäseniä, mutta niillä ei ole ollut kartellin kuukausikiintiöitä vuosikymmeneen. Iran on innolla ajamassa ylös tuotantokapasiteettiaan pakotteiden purkauduttua.
Oil & Energy Investor on kuitenkin toistuvasti todennut, että Iranin öljykenttien kunto, kuljetusputket ja yleinen infra ovat kurjassa kunnossa.
Tuotannon nosto 500.000 tynnyriin päivässä on nopeastikin mahdollista, mutta ilman merkittävää ja nopeaa Lännen teknis-taloudellista tukea (rahoitus ja asiantuntemus) sellainen ei ole mahdollista. (tämä menee ristiin sen kanssa, mitä toisiin lähteisiin tukeutuen viime viikolla kirjoitin, VH).
*
Ulkopuolisten rooli Iranissa
Vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen säädetyn perustuslain mukaan ulkomaiset toimijat eivät saa omistaa maata tai luonnonvaroja Iranissa. Tämä mutkistaa juuri nyt niin houkuttelevia kumppanuuteen tähtääviä lähestymistapoja ja yhteisyritysten perustamista.
Nykyiset takaisinostoehdot ovat tiukkoja ja johtavat aikaa vieviin neuvotteluihin. Säädökset eivät tarjoa kannustimia, vaikka sovitut tuotannon tasot ylitettäisiin, mikä vie markkinoita vikasuunaan. Yhtiö joutuu maksamaan rahalla ulkoiset hankinnat, mutta pyrkii maksamaan sisäiset kulut, muun muassa palkan ns. luontoissuorituksina (öljytuotteina).
Iran ei virallisten raporttien valossa näytä lainkaan niin puoleensavetävältä, kuin toimijoiden kertomat kuvaukset antaisivat uskoa.
Asiat eivät ole paljon paremmin Irakissa.
Irakin öljytuotanto on itseasiassa vaarassa. Vaikka Bagdadista viestitään tiettyä optimismia, viralliset tuotantotavoitteet jäävät saavuttamattomiksi. Pohjoisessa ISISin toiminta ja poliittisen Shiia-opposition (jota Iran tukee) nousu etelämpänä muodostaa poliittisen ukkospilven öljykenttien ylle.
Irak noudattaa sopimusta, jonka mukaan ulkopuolisten konsernien on maksettava sovittu tynnyrihinta supistettujen tuotantotavoitteiden ylityksen osalta. Jälleen kerran; tämä ei muodosta minkäänlaista kannustinta tuotannon tehostamiseksi, vaikka reservit antaisivat siihen mahdollisuuden.
Myös Irakissa on infraan liittyviä ongelmia, varsinkin raakaöljyn käsittelyn ja putkilinjojen suhteen. Sodan jäljet tuntuvat.
Poliittinen valtataistelu Baghdadissa on estänyt öljyntuotantoa ja voitonjakoa koskevan lainsäädännön ajantasalle saattamisen. Kansakunnalle elintärkeä öljyalan peruslaki on ollut limbo jo yli vuosikymmenen ajan.
Pohjoisilla alueilla jatkuva keskusvallan ja itsehallinnollisen Kurdistanin aluehallituksen (KRG) välillä pitää ulkomaiset öljy-yhtiöt loitolla.
*
Niinpä käsillä on tilanne, jossa OPEC on sisäisesti päätöskyvytön, koska avaintahot tuottajain keskuudessa ovat sitoutuneet nykyiseen bulkkimyyntiin, mikä näennäisesti lisää tuloja, mutta hintamekanismin myötä pitää hinnat masentavan alhaisina.
Tämä on todettu jo hyvissä ajoin ennen Iranin ja Irakin pyrkimyksiä lisätä tuotantoaan.
Kaikki tämä on kyseenalaistanut Saudi-Arabian tai OPECin kyvyn ratkaista tuotantomääriin liittyvää ongelmaa.
*
Yhdysvaltain öljyntuotanto ei ole keskusjohtoisesti säädeltävissä
Hintojen sukellus on väistämättä iskenyt voimalla myöskin Yhdysvaltian omaan öljyntuotantoon.
Maat, jotka voisivat vaikuttaa OPECin siirtoihin, ovat Yhdysvallat ja Venäjä.
Niiden intressit tunnetusti ovat erisuuntaisia, joten enimmillään asiantuntijat uskovat sopimukseen, jolla vuoden puoliväliin (30.6.) mennessä voitaisiin saavuttaa nettovähennys, joka olisi enintään 300.000 tynnyriä päivässä – noin 3,3 %.
Saudien sopimusehtoihin kuuluu ehdottomasti Yhdysvaltain tuotannon alentaminen sekä ehdoton vientikielto. Koska maan öljyteollisuus ei ole kansallisen öljy-yhtiön, vaan hajautetun konserniryppään ja yksittäisten (tosin harventuneiden) yhtiöiden omistuksessa, liittovaltiolla ei ole keinoja nopeasti vaikuttaa tuotantoon.
Mutta toisaalta, Yhdysvaltalais-öljyn virtaus kansainvälisille markkinoille ensi kertaa neljäänkymmeneen vuoteen, nostaa huolten ryppyjä OPEC-johtajien otsalle.
*
Venäjä on juttu erikseen
Venäjä tarvitsee öljysopimuksen. Se tarvitsee öljydiilin – ja nopeasti.
Venäjälle öljyn ja maakaasun vienti on kansallinen elinehto, valtakunnan budjetti seisoo tai kaatuu öljytulojen myötä. Ja tämä on asia, joka on suoraan Kremlin valvonnassa.
Öljyn nykyinen tuottajan kannalta ”suolainen” hinta painaa kansakuntaa kyyryyn, ja uhkaa suistaa sen finanssikriisiin. Rupla on jälleen valmis kaatumaan kovien ulkomaisten valuuttojen puristuksessa, ja katukaupassa ulkomaisten tuotteiden hinnat ovat raketin tavoin kohonneet pilviin.
Toisin sanoen:
Venäjällä on suurempi välitön tarve päästä ylituotantoa rajoittavaan sopimukseen, kuin Yhdysvalloilla.
Kremlillä on myös kansalliset keinot toteuttaa omalta osaltaan sopimuksen ehdot.
Yhdysvalloilla on nyt hanttikortti käsissään. Obama joutuu seuraamaan katseella, kun kaksi isoa öljymaata, Venäjä ja Saudi-Arabia hierovat kauppaa.
Näissä pakottavissa oloissa on selvää, että Putin ajaa neuvottelut maaliin. Sopimus syntyy. Venäjä saa öljy-diilin Saudien kanssa.
Kysymys on vain siitä, mikä on sopimuksen hinta?
Miten paljon Putinin pitää ensin huhkia ja kaivaa Lähi-Idässä, jotta hänelle syntyy ”vaihtorahaa”, jotain jolla on Saudi-Arabialle niin paljon merkitystä, että se kaikkien iltalypsyjen ja öljykylpyjen jälkeen kuittaa sopimuksen.
Veikkaan, että yksi liikuva tekijä on al-Assad. Mutta muutakin tarvitaan.
Kiire, kiire kuitenkin on.
*
Ja jotta emme unohtaisi Kiinaa:
Kiinan tilanne saattaa olla vaikeampi kuin yleisesti uskotaan.
”Kiina on nyt muulle maailmalle samanlainen piilopommi, kuin asuntokupla oli Yhdysvalloille juuri ennen finanssikriisiä 2008”, väittää Michel Lewitt artikkelissaan 29.1.2016, jonka otsikko on paljonpuhuva:
”Miksi Yuan on iso ongelma kaikille?”
Kiinan velka on kohonnut ennen finanssikriisiä vallinneesta 7.000 miljardin dollarin tasosta nelinkertaiseksi, eli nykyiseen yli 30.000 miljardiin dollariin. Velalla se on pystyttänyt mahtavan ylikapasiteetin teollisuuteensa, ja nimenomaan kulutustarviketeollisuuteen. Koska muu maailma alkaa olla jo tavaraa väärällään, ja kotimainen ostovoima ei vielä riitä, alkaa käsiin kertyä uhka jättimäisistä teollisuuskompleksien konkursseista.
Sitä paitsi Kiinan potee kasvavaa tarvetta devalvoida yuan, uudestaan ja kunnolla. Kiinan talous kohtasi Lewittin mukaan tiiliseinän kesällä 2014, ja sen jälkeen noin 1.000 miljardin dollarin edestä pääomia on lähtenyt livohkaan maasta. Maan 4.000 miljardin dollarin ulkomaisen valuutan varanto on sulanut lähelle 3.300 miljardia, samaan aikaan, kun viranomaiset ovat polttaneet satoja miljardeja dollareita valuutan suojaukseen. Jos raha häviää tähän tahtiin jatkossakin, reservit ovat palaneet kesään 2017 mennessä. Kiinalaisilla on oikeus enimmillään lähettää 50.000 dollarin edestä varojaan ulkomaille per vuosi. Jos vaikkapa 5 % kansasta tekisi tämän, likvidi valuutta katoaisi maasta varsin nopeasti ja johtaisi drastisiin kansantaloudellisiin ongelmiin.
*
Lewitt muistuttaa, että enimmillään Kiinan osuus maailman talouden kasvusta on ollut jopa 75 %, sitä kohtaava finanssikriisi olisi iso kysymys kaikille maailmassa. Ei vain Yhdysvalloille vaan myös Euroopalle ja Aasian naapureille jne.
Suuri osa Kiinan 30.000 miljardin taalan velkasummasta on sijoitettu tuottamattomiin kohteisiin, kuten haamukaupunkeihin ja aavetehtaisiin, joista se ei voi odottaa tuottoja nyt ja tuskin lähivuosinakaan.
Jotkin tahot, kuten Wall Street ja monet talouslehdet, uskoivat Kiinaan. Se uhmasi taloustieteen lakeja, ja uskotteli että se voi muuttaa satoja miljoonia kouluttamattomia maaseudun talonpoikia kaupunkeihin tuottavaan työhön kuin vain sormia napsauttamalla. Se oli kommunistisen puolueen toivon ja ideologian riemuvoitto, niin kauan kuin sitä kesti.
Valitettavasti KKP:kään ei pysty murtaman taloustieteen ja terveen maalaisjärjen ja kapitalismin rautaisten lakien muodostamaa kehää, eivät edes kommunistit.
Kiina kokee nyt suurimman velkakuplansa sen kirjoitetussa historiassa, ja että kupla voi poksahtaa puhki, realisoituu, sikäli kuin taloustieteen kuplahistoria toteuttaa itseään.
Kiina ei ole immuuni taloustieteen lakeja vastaan, vain siksi että se katsoo voivansa toimia eri säännöillä.
*
On selvää, että jotain voi tapahtua
Kiinalaisen uuden vuoden juhlat ulottuvat ajalle 7.2. – 13.2.2016. Viranomaiset yrittävät pitää tilanteen hallinnassa ja mielet rauhallisina kyseisen juhlajakson loppuun saakka.
Kiinan valtioneuvoston verkkosivuilla on ilmoitettu, että pääministeri Li tapasi IMF:n pääjohtaja Christine Legarden ja sanoi, että Kiina puolustaa yuania. Se on vähän niin kuin NHL:n omistaja antaisi joukkueen valmentajalle luottamuslauseen.
Mutta kun Kiinan uudenvuoden loma päättyy 13.2. on paljon suurempi mahdollisuus, että Kiinan hallitus antaa markkinavoimien ottaa tilanteen haltuunsa.
Jos Kiina devalvoi tai devalvoiduttaa yuanin, muut Aasian valuutat seuraavat. Tiedämme jo että Japanin johto haluaa keventää jeniä, jotta se vauhdittaisi talouskasvua. Mutta myös muut valuutat, kuten Singaporen dollari todennäköisesti seuraisi perässä, huolimatta siitä että Singaporen imago on vahvan valuutan valtion mielikuva. Singaporen pankkisektori on paisunut viimeisten 5-6 kuuden vuoden aikana rivakasti, ehkä nyt on tasauksen aika.
D-lääke voi siis olla käytössä lähempänä aikana kuin arvaammekaan.
Jäämme tarkkailemaan tilannetta.
(tämän jutun Kiina-osio perustui Michel Lewittin viikonvaiheen kolmuniinI.
*
Venäjä voi joko odottaa Kiinan ratkaisua, tai sitten painaa päälle ja pyrkiä Saudi-sopimukseen vielä tämän ja ensi viikon aikana.
Kiinan mahdollisen devalvaation lastut lentelevät kyllä Moskovaan ja Helsinkiin saakka.
*