Mikä on Suomen tavoite?
Jos tavoitteena on juuri Suomen turvallisuuden takaaminen, on työkalut tavoitteen saavuttamiseksi ehkä erilaiset, kun jos tavoitteena on Euroopan turvallisuuden varmistaminen, amerikkalaisten yhtiöiden kaupankäynnin mahdollistaminen tms. Lähdetään ajatuksesta, että tavoitteena on taata kotimaan koskemattomuus.
"Nato on helppo kortti, koska artikla 5"
Mitä jos Liettuassa alkaisi virrata tunnuksettomia vihreitä miehiä? Mitenköhän kauan Pohjois-Atlantin neuvostolla kestäisi päästä päätökseen vihreiden miesten uhan vakavuudesta, kun omien maiden yhtiöt käyvät kauppaa niiden lähettäjän kanssa ja todellista uhkaa tilanne ei monellekaan maalle aiheuta?
Todennäköisesti aika kauan. Ajatellaan kysymystä pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi siten, että jos Suomi ja Ukraina nyt olisivat kuuluneet jonkinlaisen keskinäisen puolustussopimuksen piiriin, niin moniko ukrainalainen oli jo kuollut Venäläisiin luoteihin, ennen kuin oman maamme johto saattoi julkisesti todeta, että Venäjä on sotkeutunut asiaan? Voi miettiä kauanko Suomella olisi kestänyt lähettää apua Ukrainaan, kun päätös olisi vielä heikentänyt merkittävästi Suomen asemaa rajanaapurimme kanssa, huonontanut jo valmiiksi vaikeaa talouden tilaa ja hallituksen päätöksentekokyky, kun on mitä on. Veikkaukseni on, että apua ei olisi vieläkään lähetetty.
Artikla 5:n toimivuutta voidaan lähestyä vielä riskien näkökulmasta parin mahdollisen skenaarion avulla:
1. Venäjä ja Etelä-Amerikka
Joku sanonta oli, että rajan yli kulkee aina kauppatavaraa tai sotilaita. Globaalissa kuvassa on hyvä huomioida Venäjän nyt lähentynyt sotilaallinen yhteistyö Etelä-Amerikassa (mm. Venezuela, Nicaragua). Jossain skenaariossa se voisi johtaa Kuuban ohjuskriisiä vastaavaan tilanteeseen, joka aikanaan laukesi, kun Yhdysvallat poisti ohjuksensa Turkista. Periaatteessa voisi tapahtua niin, että jos vihreitä miehiä Natomaissa alkaa juoksemaan, niin Venäjä lupaa rajoittaa yhteistyötään Etelä-Amerikassa, mikäli Yhdysvallat ei puutu "Euroopan asioihin".
2. Israel
Oman puolustuksen järjestäminen suurvallan naapurina on moniulotteinen haaste. Kuitenkin esimerkiksi Israel on onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä selvästi vihamielisten maiden keskellä "yksin". Kuitenkin voidaan argumentoida, onko Suomi itsenäisyytensä aikana ehkä onnistunut tasapainoilussa jopa paremmin kun Israel?
Eli jos Suomi valitsee pullistelun tien, niin riski että Nato ei auttaisikaan tai ehtisi auttaa on kestämätön. Jos ukrainalaisilta kysyttäisiin nyt, olisivatko he halunneet vaihtaa länsimielisen presidenttiin, jos olisivat tienneet mitä siitä seuraa, niin en oikein pysty näkemään, että olisivat.
Artikla 5
Miksi sitten Yhdysvaltojen hallitus julistaisi artikla 5 mukaisesti sodan toiselle ydinasevaltiolle, jollei se uhkaa suoranaisesti sen omaa turvallisuutta? Eipä julistaisikaan, koska sitä hallitusta ei äänestettäisi enää seuraavalle kaudelle.
Eri keskustelu on sitten onko Natosta enää hyötyä kenellekään sen jäsenelle, vai pitäisikö se lakkauttaa vielä kun sen maine ei ole mennyt ja pystyttää sen tilalle vähän nykyaikaisempia liittoumia, joista voisi olla ihan oikeasti hyötyä sen jäsenille.
Pohjolan yhteinen etu
Toki Nato on helppo kortti, mutta turvallisuuden takaamiseen siitä ei Suomen kohdalla ehkä ole. Toisaalta siihen liittymien ei ehkä sulje pois pienempien liittoumien kehittämistä, mutta voi olla, että Naton jäsenmaana kansalaisten pää olisi laitettu aika syvälle puskaan ja "turvallisuus on nyt ratkaistu, eikä siitä tarvitse enää puhua" -asenne voisi olla todellisuutta.
Ehkä Naton jäsenyyttä kannattavampaa olisi luoda uudenlaisia liittoumia, joiden jäsenten turvallisuuden intressit kulkevat lähellä tai edes lähempänä toisiaan. Vaikka liittoumat olisivat pienempiä voisi niiden nopeaan päätöksentekoon ja todelliseen toimintaan (pelotteen sijaan) luottaa aivan toisella tasolla, kun vanhan jättiläisen. Jos esimerkiksi pohjoiseurooppalaiset maat muodostaisivat oman koalition, olisi kenen tahansa kynnys lähettää operatiivisia joukkoja mihinkään niistä merkittävästi korkeampi, koska silloin sohisi yhteistä etuaan ajavaan liittoumaan, eikä kylmän sodan aikaiseen jättiläiseen, joka ei oikein tiedä miten nykymaailma toimii.
”Kauppa se on mikä kannattaa”
Läntisissä maissa kyse on ehkä suurelta osalta kiinni talouspolitiikasta minkä seurauksena esimerkiksi Kuwait ei tarvinnut yhteistyöjäsenyyttä Naton kanssa. Meillä Ruotsi on vientimaiden ykkönen 11,6 prosentilla ja Saksa toisella sijalla 9,7%. Eli näillä mailla sinänsä on oman kansan hyvinvointi jollain tasolla kiinni Suomen hyvinvoinnista. Näiden kanssa yhteistyötä pitäisi pystyä kehittämään, vaikka se olisi lyhyellä tähtäimellä kallista. Ainakin ne kelpo koneet voitaisiin tilata naapurista?
Jos huomenna olisi äänestys, äänestäisin Naton puolesta - sen välittömän pelotevaikutteen vuoksi. Minusta kuitenkin Naton sotilaalliseen apuun luottaminen vaikuttaa vastuun siirtämiseltä isosta asiasta isojen päälliköiden mietittäväksi, eikä itsessään siksi ole ratkaisu.