Paikallisesta sopimisesta on tullut mantra jota hoetaan joka välissä kun puhutaan työehdoista. Mitenhän itse kukin paikallisen sopimisen oikein ymmärtää? Muutama päivä sitten oli julkisuudessa kahden nuoren miehen tapaus, jossa paikallisesti oli tehty sopimus jossa toinen työntekijä onnistui parissa viikossa tienaamaan vähän yli euron, toinen sentään yli kymmenen euroa.
Kun nykyisilläkin ehdoilla onnistuu tuollainen orjatyövoiman palkkaaminen,niin kuinka suuria vapauksia työnantajat oikein ajavat takaa? Käytännössä ilmaistyövoiman hankkiminen on nykyäänkin mahdollista, kun vain työnantajan titteliä käyttävän riistäjän omatunto antaa periksi. Ei tarvitse kuin pelotella työnhakijaa, että menetät päivärahat, jos et hyväksy sopimusta. Varsinkin nuorten kanssa voi noin menetellä.
Työministeri Lindström paukutteli nyrkkejään pääministei Sipilän ja Valtiovarainministeri Stubbin kanssa ja sanoi iloitsevansa työttömien kanssa saavutetusta sopimuksesta. Ammattisuojan poisto ja entistä aktiivisempi työhönosoitustoiminta antaa työnantajapuolen hämäräheikeille entistä suuremmat mahdollisuudet ehdoiltaan kohtuuttomien työsopimusten tekemiseen. Se onnistuu varsinkin, kun ei sallita työnhakijan lukea työsopimusta, kuten edelläkuvatussa kahden nuoren tapauksessa.
Alkeellisinta oikeusturvaa työnhakija saisi, jos hän voisi alistaa työsopimuksen työvoimatoimiston hyväksyttäväksi ennen työn vastaanottamsita. Mikäli työvoimatoimiston henkilöstö toimisi rehellisesti, se voisi karsia asiattomat työsopimukset pois, eikä asettaa työnhakijaa työpaikan hylkäämisestä karenssiin. Toinen tie olisi kohtuuttomilla ehdoilla hankitun työvoiman käyttäminen rangaistavaksi. Nyt ei näköjään mitään sellaista lainsäädäntöä ole olemassa, eikä varmaan ole tulossakaan, koska pikemminkin työnantajille ollaan ajamassa entistäkin suurempia vapauksia.